Valitse sivu

Blogikirjoitus Kulosaaren saunasta

Kulosaaren Kartanon saunaan tämä Saunasakki pistäytyi taas kerran. Viime syyskuussa tallustelimme vesisateessa metrolta kartanolle, nyt sää oli suosiollisempi ja tarjosi pikkupakkasta. Mikä on ollut tänä talvena harvinaista herkkua.Kulosaaren Kartano sijaitsee...

Mikan ja Milon saunassa

Helsingin saunasakki totesi viime vuoden lopulla, ettei pääkaupungista tahdo enää löytyä montaa käymätöntä saunaa, joissa voisimme edullisesti vierailla. Niinpä sovimme, että aloitamme uudelleen käynnit parhaimmissa. Useamman saunasakkilaisen mielessä oli silloin...

PIKKUISTA JOULUA

Helsingin Saunasakin syyskauden viimeinen kerta ajoittui viikkoa (pikkuista) ennen joulua. Saatoimme siis viettää pikkujoulua (ainakin pikkuista). Paikkana oli Helsingin Työväentalon ravintola Juttutuvan sauna. Se löytyi aika korkealta talon tornista. Pikkuisen...

Helsingin Saunasakki Kuusijärven saunoissa

Blogikirjoitus Kuusijärven saunat Marraskuu 2019 Pimeässä tihkusateisessa syyssäässä oli vaikea muodostaa kuvaa siitä missä ollaan. Opastusta meille annettiin viittilöimällä pimeyteen. Tuolla on kota ja tuolla savusaunat. Kodassa vietettiinkin ensin yhteispalaveri...

Hyvässä Hermannin saunassa

Kuva: Juha Liukkonen Helsingin saunasakin saunominen 15.10. vaati vetäjiltä Juhalta ja Timolta tavallista enemmän ponnisteluja. Yritykset päästä Merikasarmin saunaan tai saunomaan jäänmurtajalle eivät onnistuneet. Molemmat olivat saatavissa vain...