Valitse sivu

Teksti: Ilkka Mäkelä
Kuvat: Ilkka Mäkelä

Tiistaina 2.6. 

Poikkeusajat vaativat poikkeuksia, normaalisti Saunasakkimme on tavannut kevään viimeisen kerran toukokuun lopussa.

Nyt koronakriisin aikaan jäi kuitenkin hiukan löylyjä Saunahampaan koloon, joten päätimme jatkaa kautta kesäkuun puolelle.

Tällä kertaa vain viiden miehen voimin päädyimme aina varmaan valintaan Sauna Hermanniin Helsingin Hämeentiellä.

Saimme käyttöömme tuttuun tapaan ensin kerhotilan jossa suunnittelimme syksyä, ja joukossa vilahtelikin uusia ja mielenkiintoisia saunasuunnitelmia. Tietenkin vaihdettiin muutenkin terveiset ja miten kaikki olivat pärjänneet rajoituksien ja etätöiden aikana.

Keskustelut arvatenkin olivat hyvin “viruspitoisia” ja Pohjois-Amerikan tilanne myös selvittiin perinpohjin ennen saunaan siirtymistä.

Saunassa oli tällä kertaa hiukan jopa ruuhkaakiin, mutta kaikki saivat nautiskella löylyistä ja Mikan sauna-annoksista. Milo ei tällä kertaa tullut meitä lauteille tervehtimään, ehkä hänkin ujosteli rajoitusten jälkeen.

Koko sauna keskusteli ajankohtaisesti asioista ja tunnelma oli rento, aivan kuten olemme aina Hermannissa tottuneet olevan.

Totta kai tänne tullaan vielä syksyllä uudestaan.

Muutama rohkea kävi vielä Kurvissa tutkimassa juuri auenneita ravintoloita. Onneksi tässä kohtaa rajoitukset pelastivat kuitenkin seuraavan aamun työpäivän.

Tapaamme vielä kerran Juhannussaunan merkeissä, jonka jälkeen on aika siirtyä kesälaitumille.

Helsingin Saunasakki on yksi monista Toiminnan Miehet -hankkeen vapaaehtoisten järjestämistä vertaistoimintaryhmistä. Lisätietoja hankkeesta.

Kuvat Sauna Hermannin tiloista