Valitse sivu

Blogikirjoitus Kuusijärven saunat

Marraskuu 2019

Pimeässä tihkusateisessa syyssäässä oli vaikea muodostaa kuvaa siitä missä ollaan. Opastusta meille annettiin viittilöimällä pimeyteen. Tuolla on kota ja tuolla savusaunat. Kodassa vietettiinkin ensin yhteispalaveri makkaranpaiston ryydittämänä.

 
Saunomaan päästään Kuusijärvellä kahvion kupeesta myyntitiskiltä rannekkeet ostamalla. Ennen pukuhuonetta on arvoesineille runsaasti säilytyslokeroita, jotka toimivat omavalinteisella numerokoodilla. Pukuhuone taasen on käyttäjämäärään nähden pieni.

Pukuhuoneen jälkeen päästään suihkutilaan ja sieltä sähkösaunoihin. Täällä on runsaasti suihkuja. Suihkutilan lattiakaivot vetävät verkkaisesti. Vettä lainehtii lattialla. Koska sähkösaunat ovat pukuhuoneiden yhteydessä, ne ovat erillisiä miehille ja naisille.

Täällä miesten puolella sähkösaunoja on kaksi, ilmeisesti saman verran naistenkin puolella. Sähkösaunoissa ollaan siis vielä alueella, jossa ei tarvitse uimahousuja. Kahdesta saunasta pienempi on kuudelle, korkeintaan kahdeksalle hengelle. Tämä on kuumempi. Isoon sähkösaunaan mahtuu kolmattakymmentä kylpijää kerrallaan. Löylyt tuntuvat riittoisilta täälläkin. Kaksi pitkää laudetta ja iso kiuas keskellä.

Kummallakin puolen kiuasta istuu toistakymmentä miestä ja kummallakin lauteellisella on oma löylyämpärinsä, joista viskotaan vettä vuorovedolla kiukaalle ja välillä vuorotellen käydään ämpäri täyttämässä. Löylynheittäjät yrittävät nähtävästi yhteisvoimin saada vaihtuvuutta lauteille. Välillä tuleekin väljempää, kun joku porukka pyrähtää yhteistuumin ulos uimaan pimeälle Kuusijärvelle.

Uimaranta on hyvä. Laiturit rajaavat uintitilaa ja tuovat turvallisen olon riitteeseen vetäytymässä olevassa järvessä. On tilaa kahlata ja on tilaa uida. Useimmille riittää nopea kastautuminen ja taas takaisin löylyn lämpöön.

Kun uimahousut on nyt saanut jalkaansa voi toki suunnistaa kohti savusaunoja, joita on peräti kolme hiekkarannalla metsän laidassa. Savusaunat ovat siis sekasaunoja, yhteiskäytässä miehille ja naisille. Savusaunatkin lämpiävät täällä joka päivä. Isoon savusaunaan pääsee iltapäivällä klo 15 jälkeen, pienet savusaunat ovat kylpykunnossa tuntia paria aikaisemmin. Sähkösaunoihin pääsee jo aamulla yhdeksän jälkeen.

Savusaunat ovat täällä erinomaisia, varmaan niiden johdosta tämä on niin suosittu. Isossa savusaunassa on pukuhuoneet. Savusaunojen lukumäärä on vaihdellut, koska paikalle aikanaan rakennetut ovat ehtineet jo palaa pariin otteeseen. Uudelleen ne ovat kuitenkin aina rakennettu. Löylypuolelle astuessa havaitsee merkittävän siisteyden, myöskään savusaunoille tyypillistä kitkua ei aisti lainkaan. Lauteet ovat tilavat ja reilusti kiukaan kivipintaa ylempänä.

Löylynheitto on näppärästi toteutettu. Kiuaskivien päällä on sinkkiämpäri, jonka pohjassa on pieniä reikiä. Erillisellä kepillä voi vaihtaa ämpärin uuteen paikkaan kivillä. Löylyvettä ei heitetä kiville, vaan sitä kaadetaan isolla pitkävartisella kauhalla ämpäriin. Vesi valuu kiville, höyrystyy ja muheva löyly on pitkäkestoinen nautinto.

Lämpöä saunassa oli 120 asteen tienoilla. Ei tunnu tukalalta, mutta korvia vähän nipistelee. Saunahattu olisi hyvä olla. Lämpöä on paljon, mutta olo ei kuitenkaan ole kuin joulukinkulla kiertoilmauunissa, joten täällä on hyvä ilmanvaihto. Ilmeisesti isot alaräppänät. Savusaunassa mikään ei poista ilmaa hormiin, kuten jatkuvalämmitteisessä kiukaassa. Savusauna laitetaan hengittämään alakautta, koska se on ylhäältä ummessa. Istumme siis lauteilla vahvassa löylytaskussa kiukaan lämmön nostaessa meille raitista ilmaa. Ilma vaihtuu hyvin, kun löylyä luodaan valuttamalla vettä kiukaan sisälle rauhallisesti.

Lauteilla on koko ajan kolmisenkymmentä kylpijää vieri vieressä ja muutama jonottaa vuoroaan lattialla. Kaikki lauteille mahtuneet istuvat autuaan hiljaisina raikkaan löylyn hyväillessä. Tämä on Sauna.

Pienemmät savusaunat tuntuivat olevan kelpo saunoja nekin. Viiteen saunaan ei kerralla voi kovin syvällisesti paneutua, joten niihin pitää joskus tutustua tarkemmin. Pienen savusaunan tunnelma on vahva. Hyvä ilmanvaihto on täälläkin ja lämpöä riittää.

Saunojen välillä kävi joku meistä lisäämässä puita kodassa ja leimuavan tulen lämmössä oli hyvä vielä lopuksi summata kokemukset. Kuusijärvelle tullaan vielä uudestaan. En yhtään ihmettele syytä, miksi tämä paikka suorastaan pursuaa asiakkaita. Kaikki kolme savusaunaa ja sähkösaunat ovat täynnä kylpijöitä koleassa marraskuisessa tiistai-illassa. Meille kerrottiin, että nyt oli hiljaista. Viikonloppuisin käy enemmän saunojia. Mihin kaikki silloin mahtuvat?