Valitse sivu

Miesten eroryhmä | Lahti, syksy 2024

Ryhmä on täynnä!

Voit ilmoittautua esimerkiksi seuraaviin eroryhmiin:

Järvenpään eroryhmä
Valtakunnallinen eroryhmä verkossa II

Eroryhmässä voi vapaasti kertoa ja jakaa eroon liittyviä kokemuksia ja tuntoja. Toisten miesten vastaavien ja ehkä myös erilaisten kokemusten kuuleminen auttaa oman eroprosessin jäsentämisessä. Ryhmässä voi myös saada kokemuksen, että ei ole yksin tunteidensa tai vaikeuksiensa kanssa. Eroon liittyy usein myös kriisi, jonka rankkuutta voi verrata elämäntilanteeseen, jossa on menettänyt läheisen ihmisen kuolemalle. Eteenpäin jaksamisessa, vanhasta irtipäästämisessä ja menetyksen suremisessa, miesten keskinäinen tuki ja ymmärrys luovat edellytyksiä kriisin läpielämiselle.

Ensimmäinen kerta on varattu tutustumiselle ja kunkin miehen elämäntilanteen kuulemiselle. Sen jälkeen jokaisella kerralla on oma eroon liittyvä aihekokonaisuus.

Menetelmä

Keskustelun lisäksi teemme erilaisia toiminnallisia harjoituksia, jotka auttavat oman prosessin hahmottamisessa. Kertojen välillä ohjaaja antaa pieniä kotitehtäviä.

Tavoite

Kukin määrittelee omat tavoitteensa. Sen lisäksi tavoiteltavaa voisi olla

  • tosiasioiden kohtaaminen ja niiden hyväksyminen
  • erilaisille tunteille kuten surulle tai pettymykselle tilan antaminen
  • omasta itsestä välittäminen
  • omista lapsista välittäminen
  • omista oikeuksista huolehtiminen
  • eroon johtaneiden syiden analysointi
  • tukiverkoston luominen
  • omaa hyvinvointia edistävien selviämisstrategioiden löytäminen
  • irtipäästäminen ex-kumppanista ja uudelleen suuntautuminen (sikäli kun erosta on jo pidempi aika).

Kenelle

Ryhmä on tarkoitettu erokriisissä painiskeleville miehille, mutta myös jo pidempään eronneena olleille, jotka kokevat eron jälkimaininkien yhä koettelevan tavalla tai toisella itseään.

Aika

Kokoontumiset maanantaisin 9.9.–18.11.2024 klo 17–19. Huom! Ei tapaamista syyslomaviikolla vko 43.

Kokoontumispaikka

Miessakit ry:n toimisto | Aleksanterinkatu 30, Lahti

Ilmoittautuminen

Ryhmä on täynnä!

Ilmoittautumalla ryhmään hyväksyt antamiesi tietojen käyttämisen Miessakkien tietosuoja- ja rekisteriselosteen mukaisesti. Lisätietoja selosteesta.

Eroryhmäohjaaja

Tatu-Pekka Rantanen | taturantanen(at)hotmail.com | 044 026 1052 (yhteydenotot puhelimitse arkisin klo 16 jälkeen)

Osallistujat haastatellaan etukäteen.

Ryhmään osallistuminen on maksutonta.