Miessakit ja Erosta Elossa -toiminta on saanut Turkuun oman toimiston
Miessakkien Erosta Elossa-toiminta on saavuttanut jälleen uuden etapin toiminnassaan, kun saimme rahoituksen Miessakkitoimiston perustamiselle Turkuun. 1.4.2023 alkaen olemme pystyneet tarjoamaan tukea Varsinais-Suomen miesasiakkaille omissa tiloissamme. Turussa on...
Voiko väkivallattomuutta oppia?
Kaikki Lyömättömän Linjan asiakkaat eivät ole samanlaisia: yksi aloittaa aktiivisella puhumisella ja omien voimakkaina vellovien tunteiden purkamisella, toinen ei sano mitään. Työskentelyn aloittaminen onkin vaivatonta, kun asiakkaalla on selkeä muutosmotivaatio. Kun...
Padri in Gioco – kokemuksia ja ajatuksia hankevierailusta Roomaan
Suomi on valittu kuudetta kertaa peräjälkeen maailman onnellisimmaksi maaksi, ja sitähän me suomalaiset aina talvisin ihmettelemme täällä loskan ja kaamoksen keskellä. Asia kuitenkin näyttäytyy eri valossa, kun sitä katsoo hieman kauempaa. Miessakit ry osallistui...
Sovitellako vai ei – kas siinä pulma
Rikosasioiden sovittelu alkoi kokeiluna 1980-luvulla. Oikeuskäsittelyn rinnalle haluttiin silloin tarjota kohtaamista, kuuntelua ja molemminpuolisen ymmärryksen lisäämistä. Käräjäsalissa tämä harvoin toteutuu. Saatuja kokemuksia pidettiin niin arvokkaina, että...Lähisuhdeväkivallan vähentämiseen löytyy keinoja
Lähisuhdeväkivaltaongelma on jo pitkään ollut toistuva keskusteluteema yhteiskunnassamme. Hyvä niin; ongelman esillä pitäminen on toimiva keino lisätä tiedonkeruuta, resursseja ja osaamista asiantilan parantamiseksi. Tiedon ja ymmärryksen lisääntyessä ongelma...
Miessakit ry:n hallituksen puheenjohtajan tervehdys
Aloitin vuoden alusta Miessakit ry:n hallituksen puheenjohtajana. Olin ennen valintaani vain pintapuolisesti tietoinen Miessakkien toiminnasta ja sen laajuudesta. Valintani jälkeen aloitin yhdistyksen ja sen toimintojen opiskelun; ensin lukemalla Miessakkien...
URHO 1 / 2023 on ilmestynyt!
Tämänkertaisia aiheita: • Tomi Timperin kirjoitus ”Lähisuhdeväkivallan vähentämiseen löytyy keinoja”• Hiljaisuuden retriitti miehille Laviassa• Miessakit ry:n hallituksen uuden puheenjohtajan, Jarmo Karpakan, tervehdys• Helsingin toimiston uusien...
Saunasakin blogi: Hyvää VALOa ja hiukan varjoa
Ystävänpäivän ystävällinen käyntikohde VALO Miessakkien Helsingin Saunasakki saunoi vuoden 2023 ystävänpäivänä Spa Wellness VALOssa. Illan ensimmäinen ilo koettiin vastaanottotiskillä. Koko ajan palvelumyönteisen ja iloisen ilmeen säilyttäneet työntekijät taistelivat...