Oletko jäänyt tai jäämässä eläkkeelle? Juttusakkimme sopii nyt myös muutamia uusia miehiä!
Tarkoitus on leppoisassa ja luottamuksellisessa miesporukassa käydä läpi erilaisia ryhmää kiinnostavia aiheita kahvikupin äärellä. Juttusakki tarjoaa hyvää seuraa ja yhteisön, johon kuulua ilman erityisiä velvoitteita. Välillä käy myös asiantuntijavieraita. Pääosa kokoontumisista pidetään Miessakkien toimistolla Vanhan kirkkopuiston vieressä. Usein teemme myös tutustumiskäyntejä eri kohteisiin. Jäsenmaksuja ei kerätä. Mahdolliset pääsylippukulut, yms. jokainen maksaa itse.
Uutta elämää eläkkeellä -juttusakki on perustettu muutama vuosi sitten sen havainnon perusteella, että ennen kaikkea miehet jäävät työuran päättyessä usein ulos paitsi työn tarjoamasta elämänsisällöstä ja tarpeellisuuden kokemuksesta, myös työkavereiden porukoista ja juttuseurasta. Tilanteeseen ei aina osata varautua ja muutoksen suuruus voi yllättää. Tätäkin on Juttusakissa mahdollista käsitellä.
Taustalla ja asemalla ei ole väliä. Ryhmään kuuluu miehiä erilaisista taustoista, joilla on kokemusta monilta eri aloilta. Kaikki ovat samalla viivalla. Tervetuloa keskustelemaan hyvällä porukalla!
Aika
Syyskauden 2022 kokoontumiset klo 14-16 joka toinen tiistai 23.8.-13.12.2022
Paikka
Miessakit ryn tilat, Annankatu 16 B 28, 00120 Helsinki (tai etänä TEAMS-alustalla ajankohtaisten koronarajoitusten mukaisesti)
Koronatilanteesta
Seuraamme koronatilanteen kehitystä tarkasti ja toimimme viranomaisten ohjeistusten mukaan. Tarvittaessa sakkitoimintoja järjestetään etäyhteyksien välityksellä tai laitetaan tauolle odottamaan koronatilanteen paranemista. Jätäthän osallistumiskerran väliin, jos itselläsi tai läheiselläsi on lieviäkin hengitystieoireita. Huolehdithan myös hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta.
Ilmoittautumiset ja tiedustelut
Vertaismies Pertti Rantanen
pertti.rantanen(at)hotmail.com