Valitse sivu

Kymmenet tuhannet miehet kokevat vuosittain katuväkivaltaa. Moni saa turpaan ilman omaa osuutta asiaan. He vain ovat väärässä paikassa väärään aikaan. Tämä on tavallista väkivaltaa. Jotain sellaista, jonka olemassaolon tiedämme, mutta johon emme juurikaan puutu. Väkivallasta ei aina jää pysyviä vammoja tai seuraa ilmoitusta poliisille, silti se loukkaa ihmisen koskemattomuutta.

Välillä tulee sellainen olo kuin väkivalta kuuluisi miesten elämään ja siksi sille ei tehdä mitään. Alkaa jo siitä, että koulukiusaamiseen ei puututa.”

Osa miehistä kokee katuväkivaltaa useasti elämänsä aikana. Joidenkin kohdalla kyse on sattumasta. He ovat olleet useamman kerran väärässä paikassa väärään aikaan. Toistuva väkivallan kohteeksi joutuminen voi liittyä myös välinpitämättömyyteen omaa turvallisuutta kohtaan. Tiedostamatta tai toisinaan tiedostaen hakeudutaan tilanteisiin, joissa väkivallan riski on suuri. Oma henki ei ole merkityksellinen. On vain ei toivottu olo joka paikassa, niin itsekseen kuin muiden seurassa.

”Epäinhimillisyyden tunne, kuin ei omaisi ihmisoikeuksia.”

”Usko ihmisyyteen koetuksella. Helppo katkeroitua ja kylmettyä, jos ei ole väylää purkaa tunteita.”

Edellä kuvattu joukko kuuluu todennäköisesti samaan porukkaan, kuin väkivaltaa toistuvasti käyttävät. Eri käytös, mutta samat taustatekijät. Näiden miesten elämä on ja on ollut täynnä pelkoa, syrjäytetyksi ja sivuutetuksi tulemista. Toisessa syntyy itseinhoa, toisessa inhoa ulkopuolista elämää kohtaan. Ja toiminta on sen mukaista.

”Olen hakeutunut usein kadulla tuntemattomien tai joissakin isommissa tapahtumissa tilanteisiin, jotka ovat muuttuneet väkivaltaiseksi. Usein väkivaltatilanteisiin olen hakeutunut tarkoituksella ja adrenaliinin toivossa, joskus tilanteet ovat tulleet suhteellisen yllättäen.”

”Väkivalta lopettaa vittuilemisen, ja alistamisen.”

Jotta ihmisiä voitaisiin auttaa, väkivaltaa tulisi tarkastella kehityksellisenä häiriönä. Reagointimallina, joka on muotoutunut eletyn elämän pohjalta. Turvattua arkea eläville väkivaltainen reagointi, tai väkivaltaisessa ympäristössä ”omasta tahdosta ”eläminen vaikuttaa täysin järjettömältä/käsittämättömältä. Malli on usein synnytetty ympäristössä, jossa alistuminen tai alistaminen ovat olleet välttämättömiä selviämisen kannalta.

Epävakaa kasvuympäristö kehittää ja muokkaa reagointimalleja, joiden pohjalta toimimme. Tai pikemminkin, jotka saavat meidät toimimaan. Suurin osa ihmisistä välttää väkivallalle altistumista tai sen käyttämistä viimeiseen asti. Aina päätös ei kuitenkaan ole ihmisen omissa käsissä. Lähes kaikki väkivaltatilanteita jälkikäteen pohtivat olisivat toivoneet reagointitavan olleen toisenlainen.

Mennyttä ei voi muuttaa, mutta tapaa reagoida ja toimia voi. Tämä on mahdollista yksilöidyllä tuella vertaiskokemuksia hyödyntäen. Ensin pitäisi kuitenkin ymmärtää, ettei kyse ole esimerkiksi pahuudesta tai tyhmyydestä. Väkivalta tai sen seuraukset eivät korjaudu rangaistuksella tai sanomalla ”mitäs läksit, olihan tuo nyt nähtävissä”.

Kun ymmärrys itsestä ja omista tunnereaktioista lisääntyy, sytytyslanka pitenee. Samalla sanavarasto ja aika sanojen käyttämiseen kasvaa. Kun sanavarasto ja aika kasvaa, väkivalta vähenee.

”Minusta kaikenlaisen väkivallan uhriksi tai osalliseksi joutuneille tulisi tarjota keskusteluapua. Omalla kohdallani seuranneista vihan tunteista ylitse pääseminen oli vuosien yrittämisen takana.”

Mutta palataan vielä siihen tavalliseen väkivaltaan. Miksi yhteiskunta aivan kuin kohauttaisi olkapäitä ja toteaisi, että tällaista miesten elämässä nyt vain tapahtuu? Hyväksymällä jonkin osan väkivallasta, hyväksymme väkivallan olemassaolon osana yhteiskuntaa. Tai ainakin annamme hyvin ristiriitaisen viestin.

Suhtautumalla jokaiseen väkivaltaiseen tekoon riittävällä vakavuudella, ilman syyllistämistä, tuemme ihmisiä opettelemaan väkivallattomia elämänhallintakeinoja. Tähän päästäkseen on koko yhteiskunnan syytä katsoa peiliin.

”Miesten kokema väkivalta on normalisoitu. Asenteiden tulisi muuttua.”

Jussi Pekkola
väkivaltatyöntekijä
Väkivaltaa Kokeneet Miehet | Miessakit ry

Tekstin lainaukset 4.2.2021 julkaistun Normaalia väkivaltaa – miehet katuväkivallan kokijoina -raportin aineistosta.