Katsoin pitkästä aikaa elokuvan Good Will Hunting (1997), joka kertoo nuoresta miehestä (Matt Damon), jolla on tiedon käsittelemisen kyky – hän on matematiikkanero. Ja se kertoo vanhasta miehestä (Robin Williams), jolla on kokemuksen ymmärtämisen kyky – häntä pidetään epäonnistuneena psykoterapeuttina.
Mutta ennen kaikkea elokuva kertoo siitä, miten nuori, kovia kokenut mies, uskaltautuu käsittelemään omia kokemuksiaan eikä enää pakene ulkoa opittuun ja ohjautuvaan tietoon. Vaimonsa menettänyt ja urallaan epäonnistunut mies pystyy tukemaan nuorta aggressiivista miestä tielle, joka johtaa ”hyvän tahdon metsästykseen” eli matkalle kohti kokemuksia, joissa hän mahdollisesti oppii tuntemaan rakkauden, itsensä ja elämän merkityksen. Tämä jää katsojan mielikuvituksen varaan, onnistuuko hän siinä.
Koronakaranteeni nostanee mieliimme monenlaisia elämänkokemuksiamme, joita yritämme sovittaa oppimaamme tietoon. Nythän meillä on aikaa muistelemiseen ja asioiden pohtimiseen, kun ”Suomi ja maailma on kiinni”, joten uusiin kokemuksiin on vain rajalliset mahdollisuudet. Vanhoja kokemuksia meillä kuitenkin on vaikka muille jakaa.
Tärkeätä ei kuitenkaan ole pelkkä kokeminen, vaan sen oman kokemuksen ymmärtäminen. Tärkeää voi olla myös sen oman ainutlaatuisen kokemuksen kertominen, mitä se oli elokuvan Matt Damonille, joka muuten toimi elokuvan toisena käsikirjoittajanakin ja sai siitä Oscarinkin Ben Affleckin (näytteli Willin parasta ystävää) kanssa.
—
Tämä elokuva oli yksi syy siihen, että otin yhteyttä Miessakkeihin ja ehdotin pientä ”koronakaranteenikirjoitussarjaa”, jonka päätarkoituksena olisi toimia virittäjänä sille, että miettisimme itsellemme tärkeitä kokemuksia ja yrittäisimme ymmärtää niitä. Minulla ei ole vastauksia sen enempää kuin elokuvan Robin Williamsilla, mutta ehkä nämä tarinat johtavat lukijoita pohtimaan oman elämänsä tärkeitä kokemuksia ja jopa jakamaan niitä muiden kanssa. Usein sekin on hyvä, että muistelee, rakentaa mielessään tarinan ja kirjoittaa sen ylös. Aina ei ole tarpeen näyttääkään näitä kenellekään.
Ehkä teistäkin tuntuu näitä juttuja lukiessa, että oliko tuota nyt tarpeellista julkaista ja että mitä tuo kaveri on muka tehnyt, että meillä olisi syytä lukea hänen juttujaan? Jos se saa teidät kääntymään oman elämän kokemusten puoleen, niin olen onnistunut.
Meitä miehiä kehotetaan lukemaan kirjallisuutta, mutta minä pidän vielä tärkeämpänä sitä, että rakennamme itse omia tarinoitamme. Kirjoitamme niitä paperille, koneelle tai vain muistiimme. Elokuvan Will Hunting tajusi kai saman, vaikka hän oli ehkä maailman paras oppija ja toisten ajatusten omaksuja. Silti jotain puuttui.
—
Homma toimii niin, että minä valitsen arkistoistani kirjoituksen, teen siihen pienen esipuheen, jossa kerron, miksi valitsin juuri tuon tarinan. Esitin toiveen, että joku nykyisistä miessakkilaisista esilukisi juttuni, hylkäisi tai hyväksyisi sen, ja kirjoittaisi ehkä muutaman saatesanan. Sen jälkeen se on vain lukemistasi ja tulkitsemistasi vaille – tyypillinen savolainen rojekti.
Sen verran itsestäni, että olin jo viime vuosituhannella Miessakkien hallituksessa ja 2000-luvulla hallituksen puheenjohtajanakin. Nämä tarinat tulevat käsittelemään aiheita, joista olen ollut kiinnostunut sekä työssäni että elämässäni.
En vielä tiedä, mitä juttuja valitsen, mutta kyllähän näissä tullaan puhumaan miehistä ja perheestä, vapaaehtoistoiminnasta ja yhteiskunnasta, liikkumisesta ja liikuttamisesta, sukupolvista ja sukupuolista, toimintakyvystä ja kuntoutumisesta, kokemuksista ja kasvatuksesta, tarinoista ja merkityksistä – ja varmaan myös jalkapallosta ja urheilusta.
Arto Tiihonen
