Valitse sivu

Juha Liukkosen ja Timo Marsion luotsaama Toiminnan Miesten Saunasakki kokoontui ensimmäisen kerran tiistaina 8.1.2019 Allas Sea Poolissa. Timo kertoo reissusta ja Saunasakin tulevista suunnitelmista blogikirjoituksessaan!

Kutsu oli kiirinyt ja paikalle saapui 8 miestä, mukaan lukien Miessakkien virallisena edustajana Jyri Miessakkien Tampereen toimistolta. Toiminnan Miehet tarjosi tällä kertaa tilaussaunan sakin aloittamisen kunniaksi. Jatkossa saunareissut jatkuvat omakustanteisina.

Oli melkoinen elämys uida lämpöä huuruavassa Eteläsatamassa tammikuisena pakkaspäivänä! Muutama hurjin taisi uskaltautua merivesialtaan puolellekin. Sauna todettiin hyväksi, joskin lauteet hieman kuumiksi. Saunan arkkitehtoniset järjestelyt sen sijaan ovat luvalla sanoen kökköjä. Ulkoa tullaan suoraan pukeutumistilaan ja suihkuhuoneesta kuljetaan saman tilan kautta saunaan.

Saunan jälkeen istuttiin yhdessä aina klo 20 asti ja suunniteltiin jatkotoimintaa. Tapaamiset jatkuvat kolmen viikon välein, ja aloitusajaksi sovittiin klo 18. Porukasta löytyi pari pääkaupunkiseudun yleisiä saunoja paremmin tuntevaa miestä, joten sopivia käyntikohteitakin hahmottui jo.

Todettiin, että vaikka sakki voikin muuten vierailla ihan avoimilla saunavuoroilla, voisi kabinetti tai muu oma tila olla jälkijutustelua varten hyvä. Nytkin käyty keskustelu rönsyili saunomisesta moniin muihin asioihin. Todettiin, että kenties eräitä perinteisiä miesaiheita, kuten autoja, formuloita ja lätkää ei kannattane suosia.  Saunoessa ei myöskään perinteisestikään kinata politiikasta, uskonnosta tai kovasti vastakkaisia näkemyksiä herättävistä asioista.

Porukkaan mahtuu edelleen mukaan! Vaikka sakkilaisten kokonaismäärä nousisi nykyisestä noin kymmenestä, osallistujamäärä kuitenkin vaihtelee eri kerroilla. Sopivimmaksi yhteydenpitomuodoksi hahmottui sähköposti. WhatsApp-ryhmä ”Saunasakki Helsinki” toimii myös nopeaan viestintään.

Seuraava kerta on tiistaina 29.1. kello 18.00, ja paikkana Lapinlahden sairaalan alueella oleva Lähteen sauna. Kerran osallistumismaksu on 15 €.