Miessakeissa aloitti huhtikuun alussa uusi toimistosihteeri Akseli Rouvari ja nyt hän esittäytyy teille kirjoittamassaan esittelytekstissä. Miessakit palkkaa toimistosihteerinsä STEA:n Paikka Auki -avustusohjelman tukemana. Ohjelman tavoitteena on edistää nuorten työllistymistä.
”Olen Akseli Rouvari, 20-vuotias helsinkiläisnuori ja aloitin Miessakeissa työskentelyn toimistosihteerin työtehtävissä nyt huhtikuun alussa. Roolini Miessakeissa on olla aika lailla ’’jokapaikanhöylä’’ organisaatiomme sisällä. Käytännössä työtehtäviäni ovat esimerkiksi hallinnon avustus, internetsivujen ja some-kanavien ylläpito sekä sisällöntuottaminen, tilojenhallinta ja erilaiset edustustehtävät niin fyysisen- ja puhelinpäivystyksen kuin myös tapahtumiin osallistumisen muodossa.
Taustaltani olen ylioppilas Helsingin Medialukiosta joulukuulta 2015. Valmistumiseni jälkeen suoritin varusmiespalveluksen Kaartin Soittokunnassa vuoden 2016 aikana. Siellä toimin laulajana varusmiesbändissä, jonka kanssa keikkailimme useita kertoja viikossa erilaisissa tilaisuuksissa muodollisista juhlista illanviettoihin ja päiväkodeista tietyille festareille asti. Kaartissa toimimme myös avustavissa toimistotehtävissä arkipalveluksessamme, joten tehtäväni siellä olivat tältä osin vastaavia Miessakkien työtehtävieni kanssa. Muuta työkokemusta minulle on karttunut elämäni aikana muun muassa postista, päiväkodista, kaupasta ja keikkaluontoisesta karaokeisännän työstä, jossa toimin edelleen.
Vapaa-ajalla sydäntäni lähellä on pienestä pitäen ollut musiikki. Pääinstrumentiltani olen laulaja, mutta soitan myös pianoa ja kitaraa (tietyin varauksin). Sen lisäksi harrastan etenkin kirjojen lukemista ja urheilua, enimmäkseen penkkimuotoisesti. Sen verran nationalistiakin minusta löytyy että seuraan etenkin niitä lajeja aktiivisesti, missä suomalaisilla on menestysmahdollisuuksia, eli esimerkiksi jääkiekkoa sekä hiihto- ja yleisurheilua. Poikkeuksena sääntöön on jalkapallo, jota seuraan kaikesta huolimatta. 🙂
Tulevaisuudessa olen kiinnostunut opiskelemaan valtiotieteitä ja tavoitteenani on luoda uraa yhteiskunnan saralla, tässä mielessä Miessakit voi toimia mitä mainioimpana ponnahduslautana sinne suuntaan. Odotankin Miessakeissa työskentelyn kehittävän omia työelämätaitojani ja toivon myös jättäväni organisaatioon omanlaiseni kädenjäljen: motivaatiota ja ideoita minulta ainakin löytyy tämän suhteen!
Kaiken kaikkiaan olen onnellinen saatuani mahdollisuuden työskennellä Miessakkien kaltaisessa organisaatiossa – on hienoa työskennellä järjestössä, mikä tekee merkityksellistä työtä ja minkä vaikutukset voi nähdä niin yhteiskunnasta kuin asiakkaidemme helpottuneilta kasvoilta.”
Akseli Rouvari
Toimistosihteeri
Miessakit ry.