Valitse sivu

#PaikkaAuki Kohta on jo tasan vuosi siitä, kun määräaikainen työsuhteeni Miessakit ry:ssä alkoi, ja samoihin aikoihin tänä vuonna se myös päättyy. Kun mietin kulunutta vuotta, huomaan, miten nopeasti aika todella kuluu. Matkan varrelle mahtuu kuitenkin paljon hetkiä, jotka haluan muistaa, ja joista haluan puhua tässä tekstissä.

Työllistyin siis Miessakkeihin silloisen RAY:n, nykyisen STEA:n Paikka Auki—ohjelman kautta. Sen vuoksi sain myös itse vaikuttaa työtehtäviini hiukan; sen mukaan mitä tulevaisuudessa haluan tehdä.

Itse olen aina ollut kiinnostunut sisällöntuottamisesta ja näkisin itseni tulevaisuudessa journalistisissa tehtävissä. Olen opiskellut media-assistentiksi, ja Miessakit ry:ssä sainkin tilaisuuden kehittää alalla tarvittavia taitoja vielä lisää: olen taittanut tätä jäsenlehteä, livesomettanut järjestön tilaisuudessa, koonnut uutiskirjeitä sekä julkaissut lukuisia uutisia Miessakkien nettisivuilla. Olen todella tyytyväinen että olen päässyt kehittämään tulevaisuuteni kannalta hyödyllisiä taitoja.

Tämän vuoden aikana on kohokohtia ollut useita. Ensimmäisenä tulee kuitenkin mieleen, kun vain vähän päälle kuukauden Miessakeissa työskenneltyäni lähdimme muutaman työkaverin kanssa Ouluun Miestyön foorumiin. En olisi ikinä uskonut että toimistosihteerillä on mahdollisuutta päästä mukaan sellaiseen tapahtumaan, enkä ole edes ikinä käynyt Oulussa, joten kokemus oli todella upea. En ole vieläkään unohtanut upeaa kylpylää ja hotellia, mutta lisäksi olin positiivisesti yllättynyt kuinka kiinnostavia myös foorumin luennot ja työpajat, varsinkin jälkimmäiset, lopulta  olivat. Foorumin aiheet olivat kattavia, ja se oli järjestetty erittäin hyvin.

Parhaimpiin muistoihin  lukeutuvat myös Mielenterveysmessut. Nautin siitä, että pääsin välillä myös ulos toimistosta ja näkemään ihmisiä.  Messuilla on tietysti myös aina omanlainen tunnelmansa, ja se tunnelma kannattaa mielestäni jokaisen kokea. 

Tietysti olen myös oppinut paljon uutta: olen keittänyt lukuisia pannullisia kahveja, vaihtanut lamppuja ja järjestellyt monia tapahtumia tarjoiluja myöten. Koska ennen Miessakkeihin tuloa en koskaan ollut edes koskenut kahvinkeittimeen tai edes ajatellut lampun vaihtamista, koen, että tämä työ on myös jollain tapaa muokannut minusta aikuisemman ja vahvemman version itsestäni. Jatkossa saatan siis jopa yllättää muut ihmiset taidoillani!

Työsuhteeni lähestyessä loppuaan on oloni samaan aikaan haikea, mutta myös luottavainen. Miessakit ry:llä on hyvä maine, joten järjestön nimi ansioluettelossani helpottaa varmasti tulevaisuudessa uusien töiden saamista. Nyt tavoitteeni on kuitenkin suunnatta opiskelemaan, ja aion keskittyä siihen täysin rinnoin.

Mikko Timonen
toimistosihteeri
Miessakit ry