Valitse sivu

Jussi Pekkola on aloittanut Väkivaltaa kokeneet miehet- hankkeen hanketyöntekijänä.

Olen Jussi Pekkola, 38-vuotias sairaanhoitaja ja seksuaalineuvoja. Olen aloittanut 1.6.2016 Väkivaltaa kokeneet miehet -hankkeessa hanketyöntekijänä. Aikaisemmin työskentelin Väestöliiton Poikien ja nuorten miesten keskuksessa, jossa tein töitä pääsääntöisesti alle 29-vuotiaiden poikien ja miesten hyvinvoinnin edistämiseksi.

Ennen Väestöliittoon siirtymistäni toimin kymmenisen vuotta aikuisten akuuttipsykiatriassa ja traumatologian päivystyksessä Töölön sairaalassa. Työssäni kohtasin sekä fyysisesti että psyykkisesti huonokuntoisia ihmisiä. Väkivallan eri muodot tulivat työn puolesta enemmän kuin tutuiksi.

Kiinnostus alaa kohtaan on syttynyt kohdallani hyvin nuorena. Toimin nuorena asuinkuntani kesäleireillä ohjaajana ja suunnittelin nuoriso-ohjaajan opintoja. Päädyin kuitenkin asumaan ulkomaille, jossa työskentelin vuoden yksivuotiaan pojan hoitajana. Ulkomaan vuosieni aikana ehdin kokeilla monenlaisia töitä pyöräkuormaajan kuljettajasta postinjakajaan. Lopulta päädyin palaamaan takaisin Suomeen ja opiskelemaan sairaanhoitajaksi, mikä osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Opintojeni alussa en osannut päättää, haluanko työskennellä ainoastaan psykiatrian kentällä. Päädyin jakamaan syventävät opintoni psykiatrian ja äkillisesti sairaan hoitotyöhön. Opinnot antoivat pohjavalmiudet toimia sekä somatiikan että psykiatrian parissa.

 Mielestäni vanha sanonta, työ tekijäänsä opettaa, pitää pitkälti paikkaansa. Kokemukseni mukaan potilaiden ja asiakkaiden kohtaaminen on yksinkertaista läsnäoloa, havainnointia, tilanteen arviointia ja toimimista yksilön auttamiseksi ja hänen ongelmansa ratkaisemiseksi. Koen, että henkilökohtainen motivaatio ja persoona ovat koulutuksen ja kokemuksen lisäksi ensiarvoisen tärkeitä työssä pärjäämisessä. Tällä hetkellä oma kiinnostuksen kohteeni on miesten hyvinvoinnin lisääminen. Tästä syystä olen onnekas saadessani aloittaa uuden työn Miessakkien Väkivaltaa kokeneiden miesten hankkeessa.