Valitse sivu

Heikki Kerkkäsen kirjoittamassa artikkelissa kuvataan Vieraasta Veljeksi-projektin aikana (2007–2013) toteutettua maahan muuttaneiden miesten ryhmätoimintaa ja sen toimintaperiaatteita. Kirjoittaja toimi Vieraasta Veljeksi-projektin vastaavana projektityöntekijänä.

H3 (maahan muuttanut mies): ”Ensimmäinen asia on se, kun minä olen ryhmässä, minä en ole yksin. Sen takia minun ei tarvitse odottaa ja istua ja ajatella, mitä minä teen. Toinen asia on tutustuminen. Minä olen sosiaalinen ja en halua olla yksin. Sen takia ryhmässä on parempi kuin yksin.”

H4 (maahan muuttanut mies): ”Tämän yksi tai kaksi tuntia, kun istun ryhmässä ja puhumme jotain, se on hyvä. Jos on kotona, niin mitä tehdä… ei mitään. Yhdessä on hyvä.” 

H7 (syntysuomalainen mies): ”Se on niin erilaista. Siinä, et menee jonnekin ja vaan höpöttää ihmisten kanssa, niin se kontrasti on aika iso et… se on jo niin iso, että se on jo ihan rentouttavaa ja mä oon sen huomannu, et työasiat unohtuu kyl ihmeesti sen kahden tunnin aikana, eli se on semmonen hyvä tapa lopettaa työviikko sen takii just, kun se toimii sillä tavalla.”

Haastattelukatkelmat ovat Seija Salmisen opinnäytetyöstä Veljeyttä ja verkostoja luomassa (2013).

Ryhmätoiminta vahvistaa kielitaitoa ja omia voimavaroja

Ihminen oppii uusia asioita parhaiten motivoivassa ja kannustavassa ympäristössä. Kun ympärillä olevat ihmiset vahvistavat tunnetta eteenpäin menemisestä, turvallisuudesta ja hyväksynnästä, stressiä on vähemmän. Uusiin asioihin on helpompi keskittyä eikä niitä nähdä uhkina tai ylitsepääsemättöminä esteinä.

Ryhmätoiminnan olohuonemainen ympäristö voi olla tällainen sosiaalisen tuen ja yhteisen hengen rakentamisen paikka. Marianne Nylundin (2005) mukaan vertaisryhmä tarkoittaa ”samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien ihmisten halua jakaa kokemuksia ja tietoa toisia kunnioittavassa ilmapiirissä”. Vieraasta Veljeksi -oppimisryhmät ovat vertaisryhmiä, joissa yhteiset kokemukset ja tiedontarpeet liittyvät maahanmuuton prosessiin.

Esimerkiksi valtakielen opettelu, byrokratian kanssa kahlaaminen ja uusien sääntöjen ja normien kohtaaminen ovat asioita, joihin liittyviä kokemuksia ihmiset haluavat jakaa. Maahan muuttaneet miehet haluavat myös konkreettista tietoa niin työelämän, asumisen, vapaa-ajan, terveyden kuin muidenkin yhteiskunnan osa-alueiden toiminnasta voidakseen kokea itsensä osallisiksi ja päästäkseen eteenpäin.

Monilla miehillä on myös lapsuudesta asti omaksuttuja tapoja, taitoja, rutiineja sekä arvoja, jotka tulevat uudessa ympäristössä usein kyseenalaistetuiksi. Ryhmätoiminta, johon ihminen on tervetullut omana itsenään, tarjoaa turvallisen peilauspinnan myös syvempien huolenaiheiden ja normiristiriitojen rakentavaan käsittelyyn.

Perinteisestä vertaistoiminnasta Vieraasta Veljeksi -ryhmät eroavat siinä, että mukana on myös vahva vapaaehtoistyön ja vastavuoroisen tukemisen elementti: syntysuomalaiset miehet. He auttavat kieliharjoituksissa, ovat ”hiljaisten tietojen” lähteinä ja toimivat keskustelukumppaneina miehille, joiden mahdollisuudet suomen kielen treenaamiseen olisivat muutoin varsin pienet. Syntysuomalaisten kanssa vuorovaikutuksessa maahan muuttaneet miehet usein saavat juuri sellaista kontaktipintaa mitä he kaipaavat: turvallisen ja rennon mahdollisuuden saada ruohonjuuritason ja käytännön tietoa suomalaisen yhteiskunnan eri puolista.

Monella maahan muuttaneella voi olla arjessaan negatiivisia kokemuksia syrjinnästä ja esimerkiksi omaan uskontoon kohdistuvista ennakkoluuloista. Ryhmässä näitäkin kokemuksia voi purkaa rakentavasti ja yhdessä suomalaisten kanssa siten, että itsetunto ja luottamus suomalaisiin säilyvät negatiivisista kokemuksista huolimatta.   

Yhteinen huumori, rennon tunnelman luominen ja miesten keskinäinen leikinlasku on varsin olennainen osa Vieraasta Veljeksi -ryhmien toimintaa.  Jokaiselta löytyy kokemuksia ja kommelluksia, joista yhteisen jutun juuri voi alkaa. Yleensä ryhmästä löytyy yksi tai useampi henkilö, joka osaa murjaista vitsin oikeassa paikassa ja yhdistää huumoria yhteisten teemojen käsittelyyn. Sopivina annoksina ja osaavan ohjaajan tarvittaessa säätelemänä leikinlasku luo kaverimaisen tunnelman. Vaikka ryhmässä opitaan kieltä ja kansalaistaitoja, tämä oppiminen tapahtuu kahvittelun, rennon keskustelun ja huumorin siivittämänä. Toiminta ei ole kurssimuotoista, vaan väljempi pysähtymisen ja yhdessä tekemisen paikka ihmisille, jotka haluavat irtautua arkisista rutiineistaan pariksi tunniksi viikossa.

Vieraasta Veljeksi -oppimisryhmien rakenne ja toiminta

Oppimisryhmät voivat saavuttaa tavoitteensa kuitenkin vain, jos ne on suunniteltu huolellisesti. Ryhmänohjaajien työnjaon tulee olla selkeä ja ryhmätoiminnan pelisääntöjen täytyy olla selvät kaikille. Vieraasta Veljeksi -ryhmätoiminta on matalan kynnyksen olohuonemaista toimintaa, johon voi tulla myös kesken kauden. Tällöin sääntöjä ja sovittuja asioita saattaa joutua kertaamaan. Toisaalta osallistumisen matala kynnys voi osaltaan lisätä toiminnan rentoa tunnelmaa ja ilmapiiriä. Seuraavat asiat tulee olla mietittynä ennen kuin ryhmä voi alkaa:

Ryhmäprosessi. Vieraasta Veljeksi -ryhmät kokoontuvat kerran viikossa, kaksi tuntia kerrallaan, kuusitoista kertaa yhteensä.  

Vaikka oppimisryhmät ovat matalan kynnyksen ryhmiä, ryhmillä pitää olla selkeä rakenne. Ryhmällä on alku ja loppu. Ohjaajat ovat suunnitelleet ryhmän alustavan kulun yhdessä ennen kuin ryhmä voi alkaa; tämä selkeyttää ryhmän työskentelyä.

Ensimmäisellä tapaamiskerralla ohjaajat esittelevät ryhmän aikataulun. Ryhmän ohjelmaan voi kuitenkin laittaa väljyyttä sen verran, että ryhmäläisten toiveet ja odotukset voitaisiin ottaa sopivassa määrin huomioon. Käsiteltävistä teemoista ja toiveista voi tehdä keskusteluharjoituksenkin. Tutustumiseen ja toiveiden esittelyyn on hyvä varata aikaa.

Ryhmätoimintaan on helpompi orientoitua, kun myös lopettamisajankohta on tiedossa. Viimeinen kerta vietetään yleensä rennomman juhlan merkeissä, ja ryhmän päättäjäisten sisällön suunnittelussa on hyvä kuulla ryhmäläisten toiveita.

Myös jokaisella kokoontumisella on alku ja loppu. Koska ryhmässä on yleensä eroja taitotasoissa, ryhmää voidaan jakaa kielitaitotasot huomioivalla tavalla pareiksi ja pienryhmiin kokoontumisen keskivaiheilla. Alku ja loppu ollaan kuitenkin aina yhdessä. Alussa ja lopussa on voitu esimerkiksi näyttää inspiroiva, huumoria sisältävä videopätkä. Myös kevyet aktivoivat harjoitukset, joita löytyy Oikeesti Aikuisten -kirjoista, ovat toimineet alussa ja lopussa.

Ryhmän pelisäännöt. Monilla voi olla erilaisia tottumuksia esimerkiksi puhelimen käytön, rukousaikojen ja keskustelutyylin ja kielen suhteen. Siksi pelisäännöt on hyvä tehdä selviksi alussa, ja niitä on myös hyvä kerrata. Jos ryhmässä on hartaita muslimeja, jotka haluavat rukoilla rukousaikoina, heiltä voi kysyä rukousajankohtaa. Ryhmän tauot voidaan tällöin aikatauluttaa rukousaikataulun mukaisesti.

Ryhmässä on hyvä alusta lähtien sopia myös luottamuksellisuudesta. Ryhmän ulkopuolella voi puhua siitä, mitä opittiin tai mistä keskusteltiin. Toisten ihmisten henkilökohtaisia asioita ja sanomisia ei kuitenkaan saa repostella ryhmän ulkopuolella..

Vieraasta Veljeksi -ryhmien keskustelukieli on aina suomi. Muut kielet ovat apukieliä, joilla mahdollistetaan eri taitotasoilla olevien ihmisten mukaanpääsy yhteisiin teksteihin ja harjoituksiin.

Ryhmänohjaajien roolit ja tehtävät. Vieraasta Veljeksi -ryhmissä on aina kaksi ohjaajaa: maahanmuuttajataustainen ja syntysuomalainen ohjaaja. Heidän tehtävänjakonsa ja rooliensa täytyy olla selvät. Maahanmuuttajataustainen ohjaaja on yleensä itse kokenut samoja asioita kuin ryhmäläiset. Hänen kielitaitonsa ja suomalaisen yhteiskunnan tuntemuksensa on tasolla, joka mahdollistaa ryhmäläisten tukemisen. Hän pystyy ottamaan etäisyyttä omiin kokemuksiinsa ja nousemaan niiden yläpuolelle; jos ohjaajalla olisi omia akuutteja kriisejä kesken, ei hän voisi olla myöskään ohjaajana. Sekä maahanmuuttajataustainen että syntysuomalainen ohjaaja toimivat ”kulttuuritulkkeina” ja tiedonvälittäjinä.  Maahanmuuttajataustainen ohjaaja voi tehdä myös konkreettisia tulkkaustehtäviä, jotta koko ryhmä voisi päästä mukaan keskusteluihin ja jyvälle siitä, mistä ihmiset puhuvat.

Syntysuomalainen ryhmänohjaaja on ennen kaikkea suomalaisen yhteiskunnan ja suomen kielen tuntija. Koska usein ryhmäläisten kontaktit syntysuomalaisiin ovat ohuet, he haluavat tietää paljon suomalaisten tavoista, mielipiteistä, ajattelutavoista, arvoista ja normeista. Kysymyksiä voi tulla hyvinkin paljon. Esimerkiksi tasa-arvoinen avioliittolaki ja erilaiset lastenkasvatustavat on usein nostettu keskusteluun. On tärkeää, että syntysuomalainen ohjaaja kertoo suomalaisen yhteiskunnan arvoilmapiiristä ja kehityskuluista puolueettomasti ja monipuolisesti. Pelkkien omien mielipiteiden propagoiminen ei ole sallittua.

Ryhmänohjaajien on myös tärkeää tiedostaa omat rajansa. Ryhmänohjaajien ei tarvitse tietää kaikkea, mutta he voivat selvittää yhdessä vastauksia kysymyksiin, joita ryhmäläiset esittävät. He voivat myös kohteliaasti kieltäytyä ottamasta kantaa poliittisiin arvokysymyksiin.

Ryhmänohjaajan roolina on olla ennen kaikkea kuuntelija, ymmärtäjä, rohkaisija, tiedon jakaja, uuden näkökulman tarjoaja ja tilan antaja. Usein maahanmuuttajataustainen ryhmäläinen saattaa kutsua ryhmänohjaajaa ”opettajaksi”. Ohjaaja kuitenkin tiedostaa sen, että hän ei ole toiminnan keskipiste vaan ryhmäprosessin alullepanija, fasilitoija ja tukija.

Kohderyhmä. Oppimisryhmätoiminta ei sovellu kaikille. Ryhmiin osallistumista pelkääville, mahdollisesti traumatisoituneille ihmisille vapaamuotoista ryhmätoimintaa ei kannata suositella. Kuntoutumisprosessin tulee olla riittävän pitkällä, jotta ryhmä voi aidosti antaa ihmiselle positiivisia, luottamusta vahvistavia tuntemuksia.

 Vapaamuotoinen keskusteluryhmätoiminta suomen kielellä ei myöskään sovellu ihmisille, jotka ovat vasta-alkajia suomen kielen opiskelussa. Jos muut ryhmäläiset keskustelevat sujuvasti mielenkiintoisista asioista ja vasta-alkaja ei pääse mukaan keskusteluihin, hän voi tuntea ryhmässä itsensä ulkopuoliseksi. Ryhmänohjaajien onkin hyvä tutustua kielitaidon tasojen kuvausasteikkoon ja pohtia, millainen taitotaso riittää siihen, että suunnitellut sisällöt ja harjoitukset voidaan vetää suunnitellusti läpi. Vieraasta Veljeksi -ryhmissä taitotaso A2 on se minimitaso, joka on ilmoitettu yhteistyökumppaneille (aikuisoppilaitokset, suomalaiset järjestöt, maahanmuuttajayhdistykset, kunnalliset maahanmuuttajapalvelut, vastaanottokeskukset) suositelluksi minimitaitotasoksi, jotta ryhmä voisi tuntua osallistujasta mielekkäältä.

Tiedottaminen ja ryhmäläisten löytäminen.  Ryhmätoiminnasta tiedottaminen saattaa viedä yllättävänkin paljon aikaa ja energiaa. Toimintamuodon tunnetuksi tekeminen sidosryhmien (aikuisoppilaitokset, kunnalliset toimijat kuten eri sosiaalitoimen yksiköt, yhdistykset, moskeijat) keskuudessa kasvokkaisella kontaktilla on yleensä tehokkaampaa kuin pelkät paperi- ja sähköpostimainokset – kasvokkainen työ siellä, missä ihmiset ovat, on jopa välttämätöntä. Kun ohjaajat tulevat kasvokkain tutuiksi, myös kynnys osallistumiseen on matalampi. Kohdehenkilöiden joukossa oleminen ja näkyvä tiedottaminen ovat sekä maahanmuuttajataustaisten että syntysuomalaisten miesten osallistumiskynnyksen madaltumisen takana.

Ilmapiirin rakentaminen ja sopiva tila. Vieraasta Veljeksi -toiminnassa yhdistyy ohjelmallisuus ja vapaamuotoisuus. Rennon tunnelman rakentumisen kannalta on välttämätöntä, että tila on riittävän iso ja rauhallinen. Myös kahvitus ja pikkupurtavat ovat yllättävänkin tärkeitä elementtejä yhteisen tunnelman rakentumisessa.

Mitä ryhmässä käytännössä tehdään? Esimerkkejä tapaamiskerroilta

Käytännössä Vieraasta Veljeksi -oppimisryhmän toiminta jäsentyy suomen kielen harjoittelun ympärille. Kielitaidon vahvistaminen on selkeästi hahmotettava tavoite, jonka vaikutukset omaan konkreettiseen hyvinvointiin on helppo hahmottaa. Vahva kielitaito antaa mahdollisuudet itsenäiseen asiointiin ja tekee päivittäisestä elämästä muutoinkin mutkattomampaa. Vahva kielitaito mahdollistaa ystäväverkoston laajentamisen sekä oman asuinmaan tapahtumien monipuolisen seuraamisen. Kielitaito on usein myös perusedellytys työelämässä, jossa suorittaviinkin tehtäviin kuuluu yhä enemmän asiakaspalvelua.

Kieltä ei kuitenkaan harjoitella mekaanisesti vaan sellaisilla teksteillä ja keskusteluharjoituksilla, joilla on selkeä kytkös miehiä kiinnostaviin asioihin sekä heidän käytännön elämäänsä. Jos ryhmän jäsenet haluavat esimerkiksi harjoitella kielioppiin liittyviä asioita, kielioppiharjoitukset kytketään sisältöön, josta on helppo keskustella ja joka myös ohjaa pohtimaan omia ratkaisumalleja, arvoja ja asenteita.

Esimerkiksi konditionaalia voi harjoitella seuraavanlaisilla kysymyksillä, jotka voivat ohjata ryhmäkeskustelua paitsi yhteisen huumorin ja sävelen löytämiseen, myös tulevaisuuden hahmottamiseen ja itsereflektioon:

  • Jos voittaisin arvalla 100 000 euroa, mitä tekisin niillä?
  • Jos voisin mennä aikakoneella menneisyyteen, mihin vuoteen menisin ja mitä tekisin?
  • Jos saisin kolme uutta taitoa, mitä ne olisivat, ja miten voisin niitä päivittäin vahvistaa?

Sanastoa ryhmä saattaa vahvistaa käsittelemällä esimerkiksi tehtävää, jossa poimitaan listasta itseä kuvaavia adjektiiveja ja omassa elämässä tärkeitä asioita.  

Usein ryhmänohjaajat valmistelevat kunkin tapaamiskerran aineiston etukäteen yhdistelemällä valmiita materiaaleja sekä luomalla uusia. Tavallista on esimerkiksi itse luotujen kysymys- ja keskusteluharjoituspohjien, selkouutisten sekä Oikeesti Aikuisten (1, 2 ja 3)-kirjoista löytyvien harjoitusten kaltaisten tehtävien yhdistäminen.

Historia on usein käsitelty mielenkiintoinen teema, jonka avulla ihmiset voivat peilata oman maansa ja Suomen välisiä yhtäläisyyksiä ja eroja, mutta myös kulttuurien ja yhteiskuntien muutosta ja kehityskulkuja. Historia on myös sikäli joustava teema, että sen avulla voi käsitellä minkä tahansa yhteiskunnan elementin muuttumista: niin työelämän, teollisuuden, viihteen, perhekäsitysten, kasvatuskäsitysten kuin sukupuoliroolienkin.

Se, että ihminen voi kertoa suomeksi omasta lähtömaastaan ja sen historiasta ja kulttuurista, on monelle maahan muuttaneelle miehelle myös opiskelumotivaatiota vahvistava kokemus. Kun ihminen voi kokea, että hänen tärkeänä pitämistään asioista ollaan kiinnostuneita ja että häntä ei kohdella ainoastaan etnisen ryhmän edustajana, tiedon vastaanottajana ja oppijana, hänen luottamuksensa toisiin ihmisiin lujenee.

Historiasta löytyy paljon valmista aineistoa internetistä, jota muokkaamalla on saatu aikaan hyviä keskusteluharjoituksia. Yleensä valmiiden keskusteluharjoitusten avulla yhteinen keskustelu pareissa tai ryhmissä lähtee ”rullaamaan” itsestään, mikä on tarkoituskin. Se, että paperit voi jättää sivuun, kertoo siitä että ihmiset viihtyvät toistensa parissa aidosti.

Toki etenkin kansainvälistä suojelua saaneiden kohdalla on hyvä muistaa, että lähtömaahan voi liittyä traumaattisiakin kokemuksia ja kipeitäkin poliittisia ristiriitoja. Sen vuoksi ihmistä ei kannata patistaa kertomaan lähtömaastaan enempää kuin hän kokee tarpeelliseksi. Vaikeista kokemuksista huolimatta jokaisella ihmisellä on myös positiivisia muistoja ihmisistä, ruuista, peleistä, runoista ja lauluista, joiden parissa ihminen on elänyt. Niistä kertominen voi olla paitsi mielenkiintoista syntysuomalaisen mielestä, myös omalla tavallaan voimaannuttavaa maahan muuttaneelle miehelle, joka pääsee vahvistamaan kielitaitoaan itselle tärkeistä asioista kertomalla.

Joskus ryhmän kokoontumiseen kutsutaan asiantuntija-alustaja. Ryhmässä on vieraillut esimerkiksi poliisin edustaja, lastensuojelun asiantuntija, yritysneuvoja, Maahanmuuttoviraston edustaja, Marttojen edustaja, hammaslääkäri, seksuaalineuvoja ja moni muu. Usein kuudestatoista tapaamiskerrasta kaksi on ollut sellaisia, joilla vierailijana on ollut asiantuntija-alustaja. Tavallisesti asiantuntija-alustajan esiintuomia teemoja on käsitelty seuraavalla kokoontumisella uudestaan muistin virkistämiseksi ja mieleen jääneiden kysymysten käsittelemiseksi.

Yleistä on myös, että ryhmä vierailee eri paikoissa. Yhtä lailla vierailuja muualle järjestetään kuudestatoista tapaamiskerrasta kahdella, joista viimeiseen tapaamiskertaan kuuluvat ryhmän päättäjäiset. Pääkaupunkiseutu pitää sisällään useita ilmaisia museokohteita, joissa nähdyt konkreettiset esineet, asut, valokuvat, videot ja tavarat antavat hyvin ohjattuna elämyksiä ja tietoa kaikille riippumatta heidän kielitaidostaan. Hyvällä säällä myös ulkoilumahdollisuudet ovat mitä moninaisimmat: Suomenlinna, Kallahdenniemi tai Sibeliuksenpuisto tarjoavat hyvät piknik- ja mölkynpeluumahdollisuudet, ja Vantaalla Kuusijärven ympäristössä voi tehdä pienen metsäkävelyn, grillauksen, pelihetken ja saunareissun. Yhdessä on voitu mennä myös keilaamaan, joka jälleen antaa sekä kielitaidossaan edistyneille että aloittelijoille yhtäläiset mahdollisuudet yhteiseen tekemiseen ja mukaviin yhteisiin kokemuksiin.

Hyvin suunniteltuina ja valmisteltuina kaikki nämä aktiviteetit paitsi vahvistavat kielitaitoa, myös tunnetta yhteenkuuluvuudesta, toisen ihmisen kenkiin asettumisen taitoa ja tietoa erilaisten ihmisten lähtökohdista.

Erilaisten teemojen käsittelyyn on tarjolla opasmateriaalia. Esimerkiksi lastensuojelu, seksuaalioikeudet ja seksuaaliterveys, työelämä ja yrittäjyys, perhe-elämä ja vanhemmuus, syrjintä ja rasismi ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen ovat teemoja, joista Vieraasta Veljeksi -ryhmissä on saatu yhteistyössä asiantuntijavierailijoiden kanssa todella inspiroivia ja informatiivisia keskusteluja. Ne ovat herättäneet monissa ihmisissä ahaa-elämyksiä. Tällaisten teemojen käsittelyä ei voi jättää mutu-tiedon varaan, vaan tapaamiskerrat on syytä suunnitella huolellisesti.

Ryhmissä kohdatut haasteet ja niistä selviäminen

Maahanmuuttajataustaisten ja suomalaisten miesten yhteiseen ryhmätoimintaan liittyy aina myös haasteita. Seija Salmisen opinnäytetyössään tekemä havainto siitä, että joskus Vieraasta Veljeksi -oppimisryhmä jopa lisää yksinäisyyden ja epäonnistumisen kokemuksia, on varsin varteenotettava (Salminen 2013, 103). Useimmiten yksinäisyyden ja epäonnistumisen kokemukset liittyvät yhtäältä siihen, että ihminen kokee taitotasoerot liian isoina ja muiden osaavan paremmin, jolloin itselle tulee riittämättömyyden tunne. Toisaalta epäonnistumisen kokemukset voivat liittyä siihen, että ryhmä on ehtinyt jo ryhmäytyä pitkälle uuden ihmisen tullessa ryhmään, jolloin hän saattaa kokea ryhmän kuppikuntaiseksi.

Kokemusta liian isoista taitotasoeroista voi ensinnäkin lievittää sillä, että tiedottaminen kohdennetaan selkeästi kohderyhmän mukaiseksi kertomalla vaadittavasta minimitasosta. Taitotasoeroja tulee kuitenkin aina olemaan. Niitä voi myös lievittää jakamalla ryhmä kokoontumisen keskivaiheilla tason mukaisiin pienryhmiin ja pareihin. Pienryhmä- ja parityöskentelyssä jää myös enemmän aikaa vapaamuotoisiin keskusteluihin omassa tahdissa. Olennaista on se, pienryhmien kokoonpanoa vaihdellaan ”blokkien” ehkäisemiseksi sekä se, että alussa ja lopussa kaikki ovat kuitenkin yhdessä. Ryhmän perusetiikka, säännöt ja normit on aina hyvä kerrata: uusi jäsen toivotetaan tervetulleeksi, hänet otetaan mukaan oikeasti ja hänestä ollaan aidosti kiinnostuneita.

Suomea äidinkielenään puhuva ryhmänohjaaja ei aina hahmota, mitkä asiat suomen kielessä ovat vaikeita, mitkä eivät. Tämän vuoksi kaikki harjoitukset tulee suunnitella yhdessä maahanmuuttajataustaisen ohjaajan kanssa, joka itse suomen kielen oppineena ja ryhmään tutustuneena osaa usein hahmottaa, ovatko tekstit ja harjoitukset ryhmälle sopivantasoisia. Ryhmädynamiikka ei ole heikentynyt lainkaan, jos ohjaajat ovat suunnitelleet tapaamisen keskivaiheen pienryhmä- ja parityöskentelyyn harjoituksia esimerkiksi kahdelle eri vaikeustasolle. Pienet keilaamisen, pelaamisen ja retkeilyn kaltaiset tapahtumat myös tasoittavat kielitaidon eroja ja antavat kaikille positiivisia kokemuksia.

Jotta käytännön vuorovaikutus olisi kannustavaa, syntysuomalaisen täytyy mukauttaa puhettaan toisen kielitaitoon, jotta tämä pysyisi kärryillä. Usein kielenoppija voi ymmärtää hyvinkin sen, mitä toinen sanoo, mutta oma ilmaisu suomen kielellä on hitaampaa. Syntysuomalaisen täytyy myös malttaa odottaa, jotta oppija ehtii sanoa sanottavansa.

Selkokielistä ilmaisua on hyvä harjoitella. Kyse ei ole selkouutisten lukemisen kaltaisesta monotonisesta kirjakielestä. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että esitetään asiat selkeästi. Selkokeskuksen sivuilla on hyviä perusohjeita, jotka on hyvä pitää mielessä. Kyseisistä ohjeista erityisesti seuraavat ovat tärkeitä Vieraasta Veljeksi -ryhmien kokemusten perusteella:

  • käytä yleistä, tuttua puhekielen sanastoa
  • suosi lyhyitä ilmauksia ja puhekielenomaisia rakenteita
  • älä pakkaa puheenvuoroasi täyteen tietoa. Puhu yhdestä asiasta kerrallaan
  • puhu rauhallisella tahdilla; älä kuitenkaan hidasta puhettasi luonnottomasti
  • usein vaikeuksia tuottanut kohta selviää paremmin keskustellen ja kysellen kuin luennoimalla

Vuorovaikutuksen apuna voi vallan hyvin käyttää myös kuvia ja piirtämistä. Jos tietokone ja projektori on käytössä, Googlen kuvahaku voi olla kätevä apuväline, mutta ennen projektorille heijastamista on hyvä tarkistaa, millaisia hakutuloksia kuvahaku näyttää. Esimerkiksi niinkin tavalliset sanat kuin ”tori” tai ”kalenteri” ovat tuottaneet täysin odottamattomia kuvahakutuloksia. Niistä ryhmä on osannut myös repiä huumoria. Yhteiset kommellukset ja hetket ovat lisänneet yhteenkuuluvuuden tunnetta haasteista huolimatta.

Kaksisuuntaista kotoutumista

Seija Salminen toteaa Vieraasta Veljeksi -oppimisryhmiä koskevassa opinnäytetyössään varsin oikeansuuntaisesti sen, että oppimisryhmissä esiintyy sekä vapaaehtoisuutta että vertaisuutta (Salminen 2013, 83-84), usein vapaaehtoisuuden kiteytyessä siihen, että syntysuomalaiset tai pidemmälle kotoutuneet miehet auttelevat kotoutumisprosessin eri vaiheessa olevia suomen kielessä ja yhteiskuntataidoissa. Vertaisuus taas liittyy yhteisten kokemusten jakamiseen ja sosiaalisten kontaktien vahvistamiseen. Kaksisuuntaista kotoutumista tapahtuu silloin, kun syntysuomalainen mies ei olekaan enää pelkän vapaaehtoisen roolissa vaan kokee ryhmän maahanmuuttajataustaiset miehet vertaisinaan: yhtäläisiä tarpeita ja toiveita omaavina ihmisiä, jotka voivat olla myös ystäviä.

”Kaksisuuntainen kotoutuminen” onkin ehkä liian mekaaninen termi kuvaamaan varsin yksinkertaista asiaa: sitä, kun toinen ihminen ei tunnu enää jonkin ryhmän jäseneltä (mieheltä, somalialaiselta, muslimilta, pakolaiselta, maahanmuuttajalta) vaan siltä tavalliselta kaverilta, joka työskentelee korjaamolla, tekee parhaansa elättääkseen perheensä ja siinä sivussa käy joka perjantai vähän treenailemassa suomen kieltä, juttelemassa päivän politiikat ja kippaamassa teetä.

 

KIRJALLISUUS

Nylund, Marianne (2005): Vertaisryhmät kokemuksen ja tiedon jäsentäjinä. Teoksessa Nylund, Marianne & Yeung, Anne Birgitta (toim.): Vapaaehtoistoiminta. Anti, arvot ja osallisuus. Vastapaino, 2005

Salminen, Seija (2013). Veljeyttä ja verkostoja luomassa. Maahanmuuttajamiesten ja syntysuomalaisten miesten kokemuksia Miessakit ry:n Vieraasta Veljeksi -projektin oppimisryhmistä. Helsinki, kevät 2013, 135 s., 4 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan koulutusohjelma, sosionomi (AMK).  http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201305036103