RSS
03.04.2019

Toiminnan Miesten Saunasakki Kulosaaren kartanolla

Helsingin Saunasakin tämänkertaiseksi kohteeksi oli valikoitunut Kulosaaren kartanon sauna. Se osoittautui monen mielestä parhaimmaksi saunakokemukseksi tähän mennessä.
13.03.2019

Helsingin saunasakki Uudessa Saunassa

Kahdeksan miestä oli hakeutunut Jätkäsaaren kerrostalojen keskelle Uusi Sauna – nimiseen saunaan.
08.03.2019

Erilaisuus on osa yhtenäistä

Miessakit ry:n toiminnanjohtaja Tomi Timperi pohtii blogissaan erilaisuuksien yhteistyön voimaa puoluepolitiikassa, yhteiskunnallisissa kysymyksissä ja perhearjessa.
26.02.2019

Blogi | Mennään eteenpäin!

Toiminnan Miesten Visa Kuusikallio ja Jyri Blomqvist valottavat blogikirjoituksessa ideoita Miessakkien uuden vertaistukipuhelimen takana.
01.02.2019

Saunasakki Lapinlahden Lähteen saunassa!

Helsingin Saunasakin toiseksi saunomiskerraksi oli yhteispäätöksellä valikoitunut Lapinlahden entisen sairaala-alueen sauna. Timo Marsio raportoi!
17.01.2019

Helsinki | Toiminnan Miesten Saunasakki aloitti!

Juha Liukkosen ja Timo Marsion luotsaama Toiminnan Miesten Saunasakki kokoontui ensimmäisen kerran tiistaina 8.1.2019 Allas Sea Poolissa. Timo kertoo reissusta ja Saunasakin tulevista suunnitelmista blogikirjoituksessaan!
10.01.2019

Miessakit ry miesjärjestökentällä

Toiminnanjohtaja Tomi Timperi kartoittaa kirjoituksessaan miesjärjestökenttää ja yhdistyksen asemoitumista suhteessa muihin toimijoihin.
09.11.2018

Sijoita lapsiin, se kannattaa!

Vuoden isä 2018 Topi Linjama kirjoittaa blogitekstissään siitä, miksi yhteiskunnan sekä taloudellisia että henkisiä resursseja kannattaa varata riittävästi lasten hyvinvointiin.
Tunnisteet: isyyden tueksi
10.10.2018

Sukupuolen huomioiminen vahvistaa hyvinvointia

Miessakit ry:n toiminta perustuu mieserityiseen osaamiseen. Usein meiltä kysytäänkin, mitä se sellainen osaaminen on, ja mitä mieserityisyys ja mieserityinen työote tarkoittavat? Yksinkertaisesti sanottuna kyse on siitä, että toimintamme on kohdennettu miehille ja siinä huomioidaan miesten tarpeet.
08.10.2018

Inhimillinen sokeus todellisuudelle

Väkivaltaa Kokeneet Miehet -hankkeen Jussi Pekkola pohtii blogikirjoituksessaan lähisuhdeväkivallan dynamiikkaa.
24.09.2018

Väkivallasta voi vapautua

Miessakit ry:n Väkivaltaa Kokeneet Miehet -hankkeen työntekijä Tommi Sarlin pohtii kirjoituksessaan sitä, miten vaikeiden tunteiden keskella omia tuntemusten pukeminen sanoiksi auttaa eteenpäin.
28.08.2018

Ero ja sosiaalinen media

Erotyöntekijä Tomi Liias kirjoittaa blogissaan kuinka sosiaalinen media saattaa haitata erokriisistä toipumista.
Tunnisteet: erosta elossa
21.06.2018

Blogi: Tasa-arvobarometrin satoa

Viestintäassistentti Joel Aaltonen tarkastelee tuoreen Tasa-arvobarometrin tuloksia.
19.06.2018

Blogi: Mies väkivaltatyön asiakkaana

Lyömätön Linja -hankkeen Pekka Jolkkonen kirjoittaa väkivaltatyön lähtökohdista ja hyödyistä
20.04.2018

Blogi: Väkivalta haavoittaa – myös miestä

Miessakit ry:n hankekoordinaattori kirjoittaa blogissaan miesten kokemasta väkivallasta.
12.02.2018

Blogi: Masennusoireet vaikuttavat isyyteen

Miessakit ry:n hankekoordinaattori Henri Hyttinen kirjoittaa blogissaan perheissä esiintyvistä masennusoireista ja siitä, miten ne voivat muokata isyyden kokemusta.
12.01.2018

Blogi: Isyyteen kohdistuva väkivalta

Miessakit ry:n Väkivaltaa Kokeneet Miehet -hankkeen työntekijä Jussi Pekkola pohtii blogissaan isyyteen kohdistuvaa väkivaltaa.
10.01.2018

Blogi: Miksi mies jää väkivaltaiseen suhteeseen?

Miessakit ry:n hankekoordinaattori Tommi Sarlin kirjoittaa blogissaan väkivaltaisesta suhteesta irtautumisen haasteista.
14.11.2017

Blogi: Miksi miehet vaikenevat seksuaalisesta häirinnästä?

Miessakit ry:n Väkivaltaa Kokeneet Miehet -hankkeen työntekijä Jussi Pekkola pohtii blogissaan seksuaalista häirintää.
20.10.2017

Blogi: Varo hullua rakastumista

Miessakit ry:n hankekoordinaattori Tommi Sarlin kirjoittaa sitoutumisen pulmista parisuhteessa.