Miessakit ry:n toiminnanjohtaja Tomi Timperi.
Erot poikien ja tyttöjen koulumenestyksessä nousevat aika ajoin yhä uudelleen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kun uusia tutkimustuloksia julkaistaan, tutut keskustelijat nostavat esille tutut näkemyksensä. Hyvinvointivaltion toistuvat debatit ovat meille turvallista arkea. Ja eipä siinä mitään; toki tästäkin aiheesta on tärkeä puhua. Loputtoman puheen ohella tarvitaan myös ennakkoluulottomia päätöksiä.
Koulumenestysero-ongelmaratkaisuiksi tarjotaan useita, toistuvia ja osin toisensa poissulkevia ideoita. Miesopettajien määrää tulisi lisätä, poikien ja tyttöjen biologiset kehityserot tulisi huomioida, ”ei ole mitään poikia tai tyttöjä, vaan ainoastaan yksilöitä” -tietoisuus on avain onneen, massaopetuksesta tulisi siirtyä ”oppilaat opettavat mitä tulisi opettaa ja miten” -rakenteeseen, ”nyt äkkiä ylös pulpetista ja ulos luokista tekemään” -malli tulisi valtavirtaistaa, tyttö/poikakoulu -järjestelmä tulisi palauttaa… Ja numeraalisesta arvostelusta, sekä vain yhteen totuuteen perustuvasta arvottamisesta tulisi luopua.
Oli viisainta mikä tahansa, yksi yhteiskunnallinen muutos meidän on joka tapauksessa kestettävä: kaikki eivät enää tykkää Elviksestä. Asioita onkin siksi hyvä tehdä eri tavoilla ja verrata kokemuksia. On hyvä, että perusterveydenhuollon toteuttamiseksi kokeillaan erilaisia malleja. Lastensairaalan voi rahoittaa myös aiemmasta poikkeavalla mallilla. Yhtenäisillä järjestelmillä on merkittävät etunsa, mutta koulukuntien, kulttuurien ja erilaisiin väreihin perustuvien kuplien maailmassa sellaisiin harvemmin on mahdollista päätyä. Kaiken erihaluisuuden keskellä onkin olennaisinta kyetä tekemään monivalintoja. Eli johtaa tekemällä rohkeita päätöksiä asioiden riittävän maltilliseksi kokeilemiseksi, jotta tulosten perusteella voidaan tarvittaessa tehdä kantavia uudistuksia.
Pojilla ja miehillä tuntuu olevan tyttöjä ja naisia enemmän pysyväisluonteisia haasteita alueilla, joilla toimivat aikuiset ja ammattilaiset ovat useimmiten naisia. Siis sosiaali-, terveys ja kasvatusaloilla. Tämä on huolestuttavaa siksi, että juuri nuo alat ovat keskeisimpiä ihmisen ydinhyvinvoinnin, eli sisäisen hyvinvoinnin kannalta. Tämä rakenteellinen vinouma on osin luonnollista, eikä se millään tavoin ole naisten syytä. Luonnolliseksi asian tekee muun muassa naisten ja miesten lähtökohdiltaan erilainen hoivavietti. Siihen perustuvaa kutsumusta ja sitoutumista tarvitaan, koska yksi tyypillisimmistä ratkaisuhoukuttimista, eli raha, ei kyseisillä aloilla ole (joitakin haasteellisimpia ammatteja lukuun ottamatta) varsinainen vetonaula. Väistämätöntä kuitenkin on, että miesten esille tuoma miespuolinen läsnäolo ja mieserityinen osaaminen jäävät aloilla ohueksi. Ja ohenee, jollei sukupuolierityiseen peruskoulutukseen panosteta.
On melkoisen hassua jättää sukupuolen merkitys huomioimatta, jos kuitenkin puhutaan asiasta, johon liittyy sukupuoleen perustuvia eroavaisuuksia. Ja josta siis puhutaan juuri siksi, että sukupoli on asian nostanut näkyväksi. Koulumaailmaa on haastava kehittää pojillekin osuvammaksi, jos sukupuolta ei tutkita. Tai mikä vielä haasteellisempaa, jos hyvä poika on vain poika, joka edustaa ei-tyypillistä poikaa, eli sellaista, joka ei pärjää poikien kanssa. Kiusaaminen ja syrjiminen ovat vakavia asioita, ja sekin ongelmatiikka tulee kohdata asianmukaisesti. Sen kautta ei voi kuitenkaan tehdä yleistyksiä; tytöt ja pojat ovat ytimeltään kaikki hyviä ja haluavat toisilleen hyvää, joten esimerkiksi poikatyötä ei tule rajoittaa vähemmistötyöksi, eikä ainakaan arvottaa ja ohjata enemmistöä ensisijaisesti vähemmistötyöymmärryksellä.
Kun kerran suurin osa koulumaailman rakentajista on naisia, on ymmärrettävää, että se jokin osin vaikeasti esiin tuotavissa oleva kokemistapojen ero sukupuolten välillä jää monesti huomaamatta huomioimatta. Voidaksemme tuoda esille niitä sukupuolierityisen osaamisen alueita, joita naisten ja miesten toisiaan kunnioittavan kumppanuuskulttuurin vahvistamiseksi tarvitaan, on tärkeätä pohtia erikseen ja yhdessä, mikä on ihminen, mikä mies ja mikä nainen. Mitä se oikeasti on, mitä pojat tarvitsevat viihtyäkseen ja pärjätäkseen. Nykyisessä, aikuisten osalta sukupuolittuneessa koulumaailmarakenteessa tällainen pysähtyminen tai edes maltillinen pitkäaikaistutkiminen on hektisyyden ja moninäkemyksellisyyden takia lähes mahdotonta. Muutamassa koulussa ympäri Suomen olisi hyvä kokeilla ikäryhmien jakamista poika- ja tyttöluokkiin. Tällaisia kokeiluja on hätäisesti yritetty tehdä, mutta jotta kokeilulla olisi merkitystä, rakennetta tulisi ylläpitää rauhassa pari-kolmekym-mentä vuotta. Uskoisin, että tästä saatava kokemus olisi arvokasta sellaiselle koulumaailman kehittämiselle, jonka visiona olisi edelleen nykyisenkaltainen sukupuolille yhteinen peruskoulu, mutta jossa sekä tytöt että pojat viihtyvät ja pärjäävät. Malttia, näissä asioissa viisaus ei synny hetken heurekasta.
Koulumaailmakokeilujen lisäksi kannattaa selvittää, onko naisten ja miesten tyytyväisyydessä omaan elämäänsä eroja. Eli, jatkuuko koulussa pärjäämisen sukupuolittuneisuus myös aikuiselämässä pärjäämisen saralla. Pärjäämisellä tarkoitan siis omaa kokonaistyytyväisyyttä, en yksinomaan koulutustasoa tai rahaa. Ovatko ne ihmiset, jotka pärjäävät riittävän hyvin koulumaailmassa keskimäärin onnellisempia myös aikuisina? Luultavasti ovat. Siksi asia on tärkeä.
