Valitse sivu
Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Miestyön tulevaisuus! | 18. Miesten Viikko

7.11.2022 - 13.11.2022

Kahdeksastoista vuosittainen Miesten Viikko toteutetaan jälleen isänpäivään päättyvällä viikolla marraskuun 7.-13. päivä. Vuoden 2022 teema on Miesten parissa tehtävä työ ja sen tulevaisuus.

Miesten henkinen ja fyysinen hyvinvointi heijastuu perheisiin ja koko yhteiskuntaan. Niinpä miesten parissa tehtävän työn yleiset hyödyt ovat merkittäviä, koska juuri miehet edustavat epäsuhtaisen suurta osaa vaikkapa sosiaalityön asiakkaista.

Miesten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukeminen, ja miesten myönteisen potentiaalin näkeminen on merkittävää myös asenteiden muokkaamisessa. Miehet nähdään myös tarpeettomasti ongelmien ja uhkien aiheuttajina. Tällaiset yhteiskunnalliset asenteet leimaavat ja rajoittavat miesten mahdollisuuksia toimia sekä oman että muiden edun mukaisesti.

Suuri osa miesten hyvinvoinnin tukemiseksi tehtävästä työstä tapahtuu ajallisesti rajallisissa hankkeissa ja pop-up-projekteissa. Toimiva ja kestävä miestyö vaatii jatkuvuutta ja suurempaa yhtenäisyyttä väliaikaisuuden ja pirstaleisuuden sijaan!

Keskusteluun voi osallistua somessa käyttämällä tunnistetta #miestenviikko tai kirjoittamalla suoraan Miesten Viikon Facebook -seinälle.

Haaste!

Miesten Viikon perinteeseen kuuluu, että yhteiskuntamme toimijat haastetaan mukaan huomioimaan teemaviikko – eli miehet – tavalla tai toisella toiminnassaan. Mikäli haluatte maininnan omasta tarjonnastanne Miesten Viikon ohjelmaan, käykää täyttämässä tapahtumailmoituslomake sivuilla www.miestenviikko.fi tai lähettäkää tietoa tapahtumasta osoitteeseen miestenviikko@miessakit.fi.

Ohjelma on katsottavissa tapahtumakalenterissa Miesten Viikon sivustolla ja Facebookissa.
Tervetuloa mukaan tukemaan miehiä muuttuvassa yhteiskunnassamme!

Lisätiedot

Antti Alén, hallinto- ja viestintäpäällikkö, antti.alen@miessakit.fi, +358 500 934303

www.miestenviikko.fi | Facebook | Twitter | miestenviikko@miessakit.fi

Miesten Viikko on vuosittainen teemaviikko, jolloin järjestetään miesten hyvinvointia tukevaa toimintaa ja tapahtumia sekä nostetaan esiin miehiä koskevia yhteiskunnallisia teemoja.

Tiedot

Alkaa:
7.11.2022
Loppuu:
13.11.2022
Tapahtumaluokka:
Tapahtuma tagia:
, , , , , , , , , ,
Kotisivu:
https://www.miestenviikko.fi/

Järjestäjä

Miessakit ry
Näytä Järjestäjä WWW-sivusto