Lainaukset Vesa Talvitien artikkelista ”Miehen väkivaltaisuuden ymmärtäminen”, Yhteiskuntapolitiikka 2/2003

Psykologian tehtävänä on ymmärtää ja selittää kuinka ja miksi ihmisyksilöt tekevät mitä tekevät. Jolkkosen ja Varjosen esseet ovat nimenomaan psykologisia tutkielmia väkivallasta ja kirjasen tekee erityisen mielenkiintoiseksi se, että väkivallantekijän psykologia on yksi lähisuhdeväkivallan vaietuista aspekteista. Väkivallantekijän psykologista ymmärtämistä vastustetaan usein sillä perusteella, että tällainen (”sosiaalitanttojen hyysääminen”) himmentää väkivallantekijän juridista vastuullisuutta tai jopa siirtää vastuuta uhrille. Psykologia-tiede pyrkii luonnollisesti vain selittämään tiettyjä asioita, mutta väkivallantekijän ymmärtämisestä voi toki – ainakin periaatteessa – seurata myös juridisen vastuun himmenemistä. On kuitenkin kysyttävä, mitä väkivallan psykologiasta vaikenemisesta puolestaan seuraisi.

Varjonen hahmottaa väkivallan ehkäisyyn pyrkivissä toimintatavoissa kaksi eri reittiä tai orientaatiota. Ensimmäisen orientaation puitteissa pyritään luomaan suojaa väkivaltaa vastaan väkivaltaisen ihmisen ulkopuolelta käsin. Tämä merkitsee käytännössä erilaisia ulkoisen kontrollin menetelmiä: rangaistuksen uhkaa ja valvontaa. Toisen orientaation pyrkimyksenä on lisätä väkivaltaisen ihmisen mielen sisäistä kontrollia. Tässä on kyse psykoterapiasta – Jolkkosen kuvaamasta itseymmärryksen lisääntymisestä ja psyykkisen vastuullisuuden kokemisesta. Ei luoda suojajärjestelmiä pommille vaan pyritään purkamaan se puhumalla. Kun autetaan väkivaltaisesti käyttäytynyttä miestä löytämään toimintansa syitä, suojataan samalla hänen ympäristöään väkivallalta.

Jolkkosen ja Varjosen kirjan tyyli on hyvin provosoimaton. He eivät polemisoi esimerkiksi nais- ja miesliikkeiden lähestymistapojen suhdetta eivätkä kritisoi omasta orientaatiosta poikkeavia lähestymistapoja. Kirjoittajien kiihkoton suhtautumistapa sopii hyvin heidän esittämiinsä ajatuksiin. Tutkielmat ovat hermeneuttisen tutkimusotteen (termi ei heidän kirjoituksissaan esiinny) hienoja edustajia hyvin vaikeassa aihepiirissä – ehkä vain pedofilia olisi vaikeampi. Jolkkonen ja Varjonen pidättäytyvät laajemmista pohdinnoista, mutta lukijassa heidän kirjoituksensa herättävät paljonkin ajatuksia.

Tunnisteet: lyömätön linja