19.05.2015

Veljeys on mantereet yhdistävä elementti – Vieraasta Veljeksi -tukihenkilötoiminta maahan muuttaneiden miesten psykososiaalisen hyvinvoinnin tukena

Miessakit ry:n Vieraasta Veljeksi -projektissa vuosina 2011–2013 työskennellyt Kimmo Saastamoinen tarkastelee artikkelissaan tukihenkilötoimintaa pakolaistaustaisten miesten psykososiaalista hyvinvointia lisäävänä työmuotona ja peilaa suhdettaan projektin kautta tapaamaansa asiakkaaseen. Tukihenkilötoimintaa ja siinä mukana olleiden suomalaismiesten kokemuksia vapaaehtoistyöstä on käsitelty myös kirjassa Vieraasta Veljeksi – kaksisuuntaista kotoutumista miehille (Heikki Kerkkänen & Kimmo Saastamoinen, 2013).

Iranilainen mies palelee Suomenlinnan lautalla. Elämme marraskuuta ja hänen ensimmäinen talvensa Suomessa on alussa. Merituuli yllättää miehen purren häntä käsiin ja kasvoihin. Hän kertoo isänsä olevan ammatiltaan vaatturi ja taidon siirtyneen perintönä veljilleen. Miestä viiltää kylmyyttä enemmän vain hänen koti-ikävänsä.

Olemme tavanneet työni kautta kuukautta aiemmin ja rakennamme nyt ymmärrystä toisistamme. Kauppatorille saapuessamme on mies pyytänyt pysähtymään – hän on nähnyt laivan ensimmäistä kertaa elämässään ja on halunnut nauttia hetkestä. Ohitamme Olympiaterminaalin kun mies kertoo presidentti Ahmadinežadin hallinnosta. Se on yksi syistä, joiden vuoksi hän on tullut Suomeen.

Tapaamme useita kertoja marraskuun jälkeen. Käymme museossa ja rukousajan koittaessa toivoo mies löytävänsä itselleen rauhallisen paikan hiljentymistä varten. Kunnioitan hänen toivettaan, katson puhelimeni kompassista Mekan suunnan ja siirryn syrjemmälle. Etäällä museon vahtimestari ja vartija seuraavat rituaalia keskustellen. Odotan heidän puuttuvan tilanteeseen kunnes hämmästyksekseni kuulen heidän pohtivan, olenko näyttänyt Mekan suunnan oikein. Nauramme myöhemmin ajatukselleni.

Mies valmistaa kotimaansa ruokaperinteitä noudattavan aterian vieraillessani hänen yksiössään eräänä tammikuisena iltana. Syömme illallista ruokapöydättömän asunnon lattialla. Hän näyttää valokuvia perheestään, veljistään ja kotitalonsa pihamaalla leikkivistä lapsista. Koen, että välillämme vallitsee luottamus ja kunnioitus toisiamme kohtaan.

Talvi taittuu kevääksi. Pääsiäisen jälkeen kadotan yhteyden mieheen.

Maahanmuuttajataustainen mies kohdataan usein ajatuksissamme ja sosiaalityön vastaanotoilla oman kulttuurinsa tai uskontonsa tuotteena. Häneen saatetaan asennoitua patriarkaatin edustajana ja lähisuhteissaan potentiaalisena väkivallan käyttäjänä – ei niinkään kokijana ja erilaisia haasteita aktiivisesti prosessoivana avuntarvitsijana kuin suvereenisti toimivana yksilönä, joka vaikuttaa ympäristöönsä ja lähiverkostoihinsa enemmän kuin ottaa itse vastaan.

Miessakit ry:n Vieraasta Veljeksi -tukihenkilötoiminta sai alkukipinänsä vuosina 2007–2013 toimineen projektin alussa tehdystä havainnosta, että maahanmuuttaja- ja pakolaistaustaisille asiakkaille tarkoitettujen ryhmämuotoisten tukitoimintojen ulkopuolelle jää runsas joukko nuoria, keski- ja seniori-ikäisiä miehiä, jotka tarvitsevat elämänsä uudelleen rakentamiseksi yksilömuotoista ja yksinomaan heidän tarpeisiinsa räätälöityä tukea. Tällä tuella tultaisiin lisäämään miesten psykososiaalista hyvinvointia ja parannettaisiin onnistuneen kotoutumisen ennustetta julkisen sektorin ylläpitämien ja järjestötoimijoiden kehittämien palvelumuotojen rinnalla. Tukihenkilötoiminnassa syntysuomalaiset miehet ryhtyivät maahanmuuttaja- ja pakolaistaustaisten miesten arjen ystäviksi ja rinnalla kulkijoiksi.

Vieraasta Veljeksi -projektin ja sen tukihenkilötoiminnan tavoitteena ei ollut purkaa negatiivisiin ilmiöihin kuten väkivaltaan ja kunniaan liittyviin konflikteihin yhdistyviä maskuliinisuuksia keskustelun tasolla vaan pyrkiä vahvistamaan yksilötason rakenteita. Niiden haavoittuvuuden vuoksi miehet ovat usein yliedustettuina väkivallan käyttäjinä ja uhreina, päihteidenkäyttäjinä sekä erityisesti maahanmuuttajataustaisten miesten kohdalla asunnottomina ja työttöminä. Ilmiöt kumpuavat osittain periytyvästä huono-osaisuudesta, perinteiden miehille sanelemista ehdoista ja roolimalleista, ongelmista psyykkisellä ja sosiaalisella tasolla, niiden ratkaisemiseksi järjestettyjen palvelujen riittämättömästä tarjonnasta tai yksinkertaisesti kokemuksesta, jossa yksilöä ei kuulla. Tällöin hänen mahdollisuutensa ja voimavaransa vaikuttaa omaan tilanteeseensa ohitetaan. Kaikki mainitut syyt ja seuraukset liittyvät olennaisesti kotoutumiseen, mutta yleisemmin kaikkien miesten kokemaan hyvinvointiin.

Vieraasta Veljeksi pyrki kohtaamaan asiakkaansa luottamusta osoittaen ja siten, että maahanmuuttajataustainen mies pystyi sanoittamaan itse tarpeensa turvalliseksi kokemassaan ilmapiirissä. Tavoitteena oli vähentää asiakkaiden yksinäisyyttä uudessa ympäristössä, Suomessa, ja lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta vertaisikseen kokemiensa suomalaisten mieshenkilöiden avulla. Vaikka vertaisuuden kriteerit eivät täyttyisi syntysuomalaisten ja maahan muuttaneiden miesten välillä kulttuurin, uskonnon tai puhutun kielen osalta, tulisi esimerkiksi sukupuoli, ikä tai jossain määrin yhtenevä elämänhistoria olemaan se jaettu kokemus, jonka varaan rakentaa yhteisymmärrystä.

Kulttuurien välinen vuorovaikutus ja psykososiaalinen hyvinvointi

Kehittyäkseen ja kasvaakseen ihminen tarvitsee kannattelua, arvostusta, kritiikkiä, vastavoimaa ja oman minuuden peilaamista, joita toinen ihminen voi kokemuksellaan ja tiedoillaan tarjota. Nämä tarpeet yhdistävät sekä miehiä että naisia riippumatta siitä, minkä kulttuurin, uskonnon tai etnisen ryhmittymän edustajia he ovat. Tässä yhteydessä maahan muuttaneiden miesten haasteena ovat vähäiset kontaktit syntyperäiseen väestöön ja sitä kautta ulkopuoliseksi jääminen yhteiskunnallisella tasolla.

Uusia ihmisiä tavataan, heihin tutustutaan ja heidän kanssaan luodaan vapaa-ajalle ulottuvia siteitä usein työelämässä, johon kielitaidottomalla tai kouluttautumattomalla maahanmuuttajalla on heikot valmiudet osallistua. Sodan tai muiden yksilön turvallisuutta uhanneiden traumaattisten kokemusten aiheuttamat keskittymisvaikeudet ja unettomuus vaikuttavat niin ikään mahdollisuuksiin menestyä opiskelussa ja kielen oppimisessa. Tilanteessa, jossa ihmisen elämänpiiri muuttuu kapeaksi, on kotoutumisen näkökulmasta riskinä eristäytyminen omaan yhteisöön ja ystävyyssuhteiden syntyminen ainoastaan sen sisällä. Ihmissuhteet ovat tästä huolimatta laadukkaita ja empatiaa tarjoavia, joskin yhteys suomalaisiin muissa kuin viranomaiskohtaamisissa jää vähäiseksi. Kulttuurien välisten synapsien puuttuessa vuorovaikutuksesta tulee helposti pinnallista eikä aitoa yhteenkuuluvuuden tunnetta synny.

Vieraasta Veljeksi -projektin kehittämän palvelukirjon alle mahtui maahan muuttaneiden ja syntysuomalaisten miesten yhteisiä keskusteluryhmiä, jalkapalloporukoita sekä pääkaupunkiseudun luontopoluille jalkautuneita patikkasakkeja, joiden tavoitteina oli muun muassa harjaannuttaa asiakkaiden kielitaitoa ja lisätä yhteiskunnallista osaamista tuomalla ihmisiä yhteen. Tukihenkilötoimintaan osallistuneiden maahanmuuttajataustaisten miesten kohdalla ei suinkaan ajateltu, etteivätkö edellä mainitut toimintamuodot soveltuisi myös heille. Luotettavan valtaväestön edustajan kautta tarjottu yksilömuotoinen tuki ja jakamaton huomio olisivat kuitenkin perusteltu vaihtoehto kriisiytyneessä elämäntilanteessa, esimerkiksi talouden ja kotimaahan jääneistä perheenjäsenistä kannetun huolen kanssa tasapainoilevalle asiakkaalle.

Venäläis-, somalialais- ja kurditaustaisten ihmisten hyvinvointia luodanneessa tutkimuksessa on tuotu esille, että venäläisistä maahanmuuttajista ainoastaan 36,6 %, somalialaisista 43,3 % ja kurdeista vain alle kolmannes (29,2 %) koki, että heidän elämässään on vähintään yksi syntyperältään suomalainen ystävä. Somalialaistaustaisilla miehillä oli enemmän suomalaisia ystäviä kuin naisilla, kurditaustaisilla naisilla puolestaan enemmän syntyperäiseen väestöön kuuluvia ystäviä kuin miehillä. Suomalaisten kanssa solmittujen ystävyyssuhteiden vähyyden pystyi toteamaan projektin aikana kysymällä keskusteluryhmiin osallistuneilta ensimmäisen polven maahanmuuttajilta, useimmiten somali- tai kurdimiehiltä, kuinka monta suomalaista ystävää heillä oli sillä hetkellä. Nimeltä mainitut miehet olivat useimmiten toinen projektityöntekijöistä ja yksi keskusteluryhmiin osallistuneista aktiivisista suomalaismiehistä. Ei ole liioittelua sanoa, että Vieraasta Veljeksi loi aktiivikautenaan väylän monen maahanmuuttajataustaisen ja syntysuomalaisen miehen väliselle ystävyydelle ja vähensi tällä tavoin yksinäisyyden tunnetta.

Toimintaan osallistuneiden miesten kirjo ja tukihenkilötoiminnan rakenteet

”Tämä ei ole minun maani. Minulle ei tarvitse kertoa, etten kuulu tänne”, sanoo yksi Jan Ijäksen Ghosts -lyhytelokuvaan haastatelluista turvapaikanhakijoista. Tampereella sijainneessa vastaanottokeskuksessa kuvattu elokuva välittää katsojalleen häivähdyksen vieraaseen ympäristöön ja kulttuuriin heitetyn ihmisen irrallaan olemisen kokemuksesta, jossa yhteiskunta sulkee hänet ulos vaikka tulija haluaisi liittyä sen täysivaltaiseksi jäseneksi. Tällöin ihminen ”on vain olemassa” – kuten kertoja jatkaa – vailla omaa roolia ja paikkaa.

Vuosina 2007–2013 Raha-automaattiyhdistyksen hankerahoituksella toimineen Vieraasta Veljeksi -projektin sekä erityisesti sen tukihenkilötoiminnan ensisijaisia asiakkaita olivat pakolaistaustaiset miehet, joiden katsottiin tarvitsevan erityistä psykososiaalista tukea kotoutumisensa ensivaiheessa. Asiakkaat olivat 18–65-vuotiaita miehiä muun muassa Afganistanista, Irakista, Iranista, Somaliasta sekä muista Afrikan ja Lähi-idän maista, joiden viime vuosien tai vuosikymmenten historiaa leimaavat sodat, aseelliset konfliktit ja humanitaariset kriisit. Asiakkaiden siirtolaisuuden syyt ovat maahanmuuton yläkäsitteen alla moninaiset. Useat heistä ovat kokeneet kotimaissaan vainoamista viranomaisten toimesta kansalaisuuteensa, kulttuuriinsa tai poliittiseen aktiivisuuteensa liittyvistä syistä.

Asiakkaista valtaosa oli perheidensä kanssa Suomeen saapuneita ja osa yksin tulleita kansainvälisen suojelun piirissä olevia pakolaisia ja toissijaisen suojelun perusteella oleskeluluvan saaneita miehiä. Tukihenkilötoiminnan asiakkaat ohjautuivat palveluun mukaan Helsingin, Espoon ja Lahden kaupunkien maahanmuuttajapalveluiden, Helsingin Diakonissalaitoksen ylläpitämän Kidutettujen kuntoutuskeskuksen ja Tampereen kaupungin maahanmuuttaja-asiakkaille tarkoitetun psykiatrisen poliklinikan työntekijöiden välityksellä. Kotimaissaan miehet olivat opiskelijoita, yrittäjiä, työssäkäyviä, veljiä, isiä, isoisiä, puolisoita, eri sukuihin tai klaaneihin kuuluvia, uskonnollisia tai uskonnottomia ja eri sosioekonomisista asemista tulevia. Taustojensa rikkaasta kirjosta huolimatta miehet kohtasivat Suomeen asettuessaan hyvin samankaltaisia haasteita.

Tukihenkilöiksi kouluttautui vuosina 2009–2013 25–70-vuotiaita syntysuomalaisia tai itse maahanmuuttajataustaisia, mutta Suomessa pidempään asuneita mieshenkilöitä. Heitä yhdisti halukkuus auttaa tuettavia pakolais- ja maahanmuuttajataustaisia miehiä, mutta myös kiinnostus tutustua toista, mahdollisesti ennalta vierasta kulttuuria edustavaan henkilöön ja laajentaa tällä tavoin omaa maailmankuvaansa. Tukihenkilöiden tavoitteena oli myös lisätä tuettaviensa yhteiskunnallisia taitoja, tarjota heille tiedollista tukea sekä sanoittaa tapakulttuuriin ja sosiaalisiin suhteisiin liittyviä hiljaisia tietoja, jotka saattavat jäädä kielimuurin vuoksi tuntemattomiksi muissa ihmiskohtaamisissa. Koulutus toisensa jälkeen katsoimme uusien tukihenkilöiden kanssa Jan Ijäksen elokuvan ja pohdimme, millaista tukea siinä esiintyvät henkilöt tarvitsisivat ensimmäisten Suomessa viettämiensä kuukausien tai vuosien aikana.

Vieraasta Veljeksi koulutti tukihenkilöitä yhteistyökumppaniensa kanssa, jotka koulutusten päätyttyä saivat valmistuneet vapaaehtoismiehet asiakkaidensa tueksi. Koulutuksia seurasi projektin ja yhteistyötahojen edustajien, sosiaalityöntekijöiden ja -ohjaajien sekä psykiatrien ja hoitajien, välinen konsultointi, jossa tukea tarvitsevalle asiakkaalle pyrittiin löytämään paras mahdollinen ja hänen omia toiveitaan vastaava tukihenkilö, veli. Tätä vaihetta kutsuttiin ”mätsäykseksi” (engl. match-making), jolla tarkoitetaan kahden ihmisen yhteen saattamista heitä yhdistäviä tekijöitä, esimerkiksi ikää tai harrastuneisuutta, kriteereinä käyttäen.

Yhteisten nimittäjien logiikkaa ei onneksi sovellettu liian tiukasti. Tukihenkilötoimintaan osallistujien välille muodostuikin onnistuneita ystävyyssuhteita, joissa nuorempi tuettava asiakas löysi häntä vuosikymmeniä vanhemmasta tukihenkilöstä isällisen hahmon, jonka kanssa pystyi toimimaan alkumuodollisuuksien jälkeen ystävätoiminnan epämuodollisessa kontekstissa rennosti ja molemminpuolista luottamusta nauttien. Projektityöntekijä ja maahanmuuttajataustaisen miehen asiakkuudesta vastaava työntekijä saattoivat toimia ensitapaamisessa esiliinoina ja keskustelun ylläpitäjinä, mutta toimistostamme kadulle poistuttuaan jatkoivat tukihenkilö ja tuettava matkaansa kahdestaan – keskustellen eräässä tapauksessa Gilgameš-eepoksesta löydettyään siitä yhteisen kiinnostuksen kohteen.

Osa Vieraasta Veljeksi -tukihenkilötoimintaan osallistuneista miehistä on joutunut kidutuksen uhriksi kotimaassaan. Traumaattisten kokemusten vuoksi osa heistä on ohjautunut tai ohjattu psykiatrista hoitoa tarjoavien tahojen piiriin. Hoitoa esimerkiksi trauma- ja fysioterapian muodossa tarjoavien tahojen henkilökunta oli erinomaisen valveutunutta mutta myös luottamusta toimintaamme kohtaan osoittavaa ohjatessaan asiakkaitaan tukihenkilötoimintaan mukaan.

Miessakit ry:n kouluttamat vapaaehtoiset tukihenkilöt olivat omilla tiedoillaan ja taidoillaan toimivia maallikkopohjaisia monen alan edustajia eivätkä suinkaan traumaattisia kokemuksia kohdanneiden asiakkaiden hoitoon perehtyneitä auttajia. Hoitokontaktit ja luottamuksen rakentaminen hoitoa järjestävään tahoon kestävät usein vuosia, ja asiakkaiden tilanteita seuranneet työntekijät punnitsivat tarkoin, millaisesta henkilöstä olisi heidän omalle asiakkaalleen hyötyä. Esimerkiksi psykiatrian puolen yhteistyötahot varmistivat omalla osallistumisellaan tukihenkilökoulutusten aikana, että tukihenkilöillä olisi myöhemmin käytössään sellaista tietoa, jonka avulla reflektoida ainakin omia tunteita ja ajatuksia kidutukseen ja sen seurauksiin liittyen.

Ihmiset käsittelevät traumaattisia ja nykytilanteeseensa lisäkuormaa tuottavia kokemuksia hyvin eri tavoin. Kiduttamista pidetään kuolemaa lukuun ottamatta vakavimpana asiana, jonka ihminen voi kohdata. Siinä ihminen murretaan täydellisesti ja hänet pakotetaan eri fyysisin ja psykologisin keinoin luopumaan kontrollistaan omaan kehoonsa ja elämäänsä. Tästä lähtökohdasta käsin on hämmentävää havaita, miten yksilö pystyy turvallisten olosuhteiden vallitessa ja luottamusta herättelevän tuen avulla palauttamaan ilon elämäänsä. Vaikka tukihenkilökoulutuksissa painotettiin jonkin verran asiakkailla havaittujen traumaperäisten stressioireyhtymien yleisyyttä ja vahvistettiin tukihenkilöiden valmiuksia kohdata heitä, oli toiminnan pääpaino kuitenkin huolettomassa tekemisessä ja arjen keventämisessä. Veljeydessä olikin lopulta kyse muusta kuin epäsymmetrisesti avunantajan ja -saajan rooleissa toimimisesta.

Veljeys yhdistää mantereet – onnistumisen kokemukset ja haasteet

Vapaaehtoistoiminnan historia Suomessa pitää sisällään useita erilaisia ystäväpalveluja, joissa asiakkaana on usein lapsi, nuori tai seniori-ikäinen suomalainen. Työikäisille miehille tarkoitettu ja heistä itsestään lähtevä ystävä- ja tukihenkilötoiminta oli ennen Vieraasta Veljeksi -projektia kartoittamaton osa maahanmuuttajatyön maaperää. Voidaankin puhua pioneeritoiminnasta, kun yhtälöön lisätään tavoite miesten kaksisuuntaisesta kotoutumisesta.

Projektivuosien aikana Vieraasta Veljeksi -työntekijöiltä kysyttiin toistuvasti muiden järjestötoimijoiden taholta, miten miehiä saadaan mukaan toimintaan. Tukihenkilöiden rekrytoinnissa ja tuettavien miesten palveluun ohjaamisessa ei ollut läsnä muuta maagista myyntistrategiaa kuin heille välitetty tieto, että he saavat toimia tulevissa tukisuhteissaan omia mieltymyksiään ja harrastuneisuuttaan apuna käyttäen sekä suunnitella tekemisensä oman mukavuusalueensa puitteissa. Pakolais- ja maahanmuuttajataustaisia miehiä motivoi suomalaisiin miehiin tutustuminen ja ystävyyssuhteiden luominen. Tukihenkilötoiminnan sisällölle ei täten määritelty ennakkoon liian ahtaita raameja. Vapaaehtoistoimintaan ja muiden miesten tukemiseen osallistuneet miehet ylittivät jo koulutukseen osallistuessaan ennakkoluulottomuutta vaatineen kynnyksen ja rikkoivat omalla toiminnallaan myytin suomalaisten miesten puhumattomuudesta ja heidän arkuudestaan kohdata uusia ihmisiä. Kukin heistä voi olla enemmän kuin ylpeä omasta rohkeudestaan.

Projekti tarjosi asiakkailleen tukea kieliopinnoissa tai opintopolun aloittamisessa, mahdollisuuden keskustella perheeseen ja parisuhteeseen liittyvistä asioista sekä luomalla tilan, jossa hengähtää hieman arkisista ongelmista. Syntysuomalaisten ystävien, veljien, kautta vahvistettiin pakolais- ja maahanmuuttajataustaisten miesten mahdollisuuksia liittyä heidät vastaanottaneeseen yhteiskuntaan välttämättömän, epämuodollisen vuorovaikutuksen myötä.

Miehet tutustuivat toisiinsa suomalaiseen tapakulttuuriin kuuluen kahvitellen tai vaihtoehtoisesti kansainvälisiä perinteitä noudattaen teetä juoden. Jään murtumisen jälkeen tukiparien toiminta muuttui monipuoliseksi, kahvilassa kulttuurieroista keskustelemiseksi tai kielikurssilta mukaan saatujen harjoitusten kertaamiseksi, työnhauksi, konserteissa tai näyttelyissä käymiseksi, saunomiseksi tai jalkapallo-ottelun seuraamiseksi. Miehet myös kutsuivat toisiaan koteihinsa, tutustuttivat avo- tai aviopuolisonsa toisiinsa ja illastivat yhdessä.

Kidutettujen kuntoutuskeskuksen psykiatrian erikoislääkärin mukaan seniori-ikäisen ja fyysisen kuntonsa puolesta huomioitavan asiakkaansa viikon kohokohtia oli kun tukihenkilö saapui tämän kotiin ja toi mukanaan sanomalehden, jota apuna käyttäen tämä opiskeli suomen kieltä. Selkeitä toimintaohjeita ei tarvittu, sillä tukisuhteiden sisältö rakentui itsestään. Tarpeet saivat vastakaikua osapuolten kuultua toisiaan.

Vaikka toiminta oli pääsääntöisesti sisällöltään kevyttä, kohdattiin tukisuhteissa myös haasteita ja ammattiavun konsultointia vaatineita hetkiä. Kotimaassa kohdatut traumaattiset tapahtumat muuttivat ihmisten mielissä ja ajatuksissa Suomeen ja ilmenivät eri tavoin tukisuhteiden edetessä. Asiakkaat saattoivat olla ajoittain ahdistuneita, heihin ei saatu yhteyttä tai heidän elämänsä kriisiytyivät esimerkiksi kroonistuneiden pelkotilojen vuoksi. Vuoden mittaisiksi suunnitellut tukisuhteet saattoivat myös päättyä ennen aikojaan kontaktin katkeamisen vuoksi, osapuolten tapaamiset peruuntua ja vuorovaikutus tuntua vaivalloiselta henkilökemioiden erilaisuuden vuoksi.

Kohdatut haasteet olivat kuitenkin marginaalisia suhteessa miesten kokemaan hyötyyn. Projektin tukihenkilötoiminnan välityksellä syntyneet ystävyyssuhteet olivat monen miehen kohdalla ainutlaatuinen kokemus, johon heittäydyttiin vilpittömästi. Tukihenkilönämme toiminut syntysuomalainen vanhempi herra toteaa: ”Yksikin uusi ystävä voi olla aikamoinen rikkaus. Kohdallani kävi niin, että sain tukihenkilötoiminnan kautta veljen, joka pysyy elämässäni sikäli kun hän näissä maisemissa on. Eikä ystävyytemme koskaan lopu vaikkei olisikaan. Se on sellainen arvo, jota ihminen ei voi elämässään liikaa kokea.”

Elokuussa saan Skypen välityksellä viestin. Ystäväni on muuttanut Helsingistä vaimonsa luokse Australiaan. Maa tuntuu vieraalta, mutta tulevaisuus näyttää valoisammalta. Taloudellisesta epävarmuudesta huolimatta miehellä on perhe lähellään. Puhumme ikävästä ja lupaamme tapaavamme toisemme tulevaisuudessa. Näen valokuvan, jossa muutaman päivän ikäinen tyttö katsoo tummin silmin kameraan.

Hänen veljensä on muuttanut hiljattain Helsinkiin. Veli on viettänyt vaihtelevan mittaisia jaksoja Euroopan maissa mutta saanut vihdoin oleskeluluvan Suomesta. Australiassa asuva ystäväni pyytää ottamaan yhteyttä veljeen, sillä tämä tuntee olonsa yksinäiseksi. Loppiaisena matkustan hänen kanssaan lautalla Suomenlinnaan.

 

LÄHTEET

Halla, Tapio (2012): Pakolaisena Suomessa – traumat kotoutumisen esteenä? Teoksessa Tiina Oikarinen ja Hannaleena Pölkki (toim.) Näkökulmia vammaisuuteen. Helsinki: Vammaisten maahanmuuttajien tukikeskus Hilma, 21–33.

Henriksson, Markus & Lönnqvist, Jouko (2007): Psyykkiset kriisit, sopeutumishäiriöt ja stressireaktiot. Teoksessa Jouko Lönnqvist, Martti Heikkinen, Markus Henriksson, Mauri Marttunen ja Timo Partonen (toim.) Psykiatria. Helsinki: Duodecim, 277–305.

Kerkkänen, Heikki & Saastamoinen, Kimmo (2013): Vieraasta Veljeksi: Toiminta, haasteet ja hyvät käytännöt. Teoksessa Heikki Kerkkänen ja Kimmo Saastamoinen: Vieraasta Veljeksi – kaksisuuntaista kotoutumista miehille. Miessakit ry:n julkaisuja 2013:1, 75–80, 88–91.

Malin, Maili & Anis, Merja (2013): Maahanmuuttajat hyvinvointivaltiossa. Teoksessa Tuomas Martikainen, Pasi Saukkonen ja Minna Säävälä (toim.) Muuttajat. Kansainvälinen muuttoliike ja suomalainen yhteiskunta. Helsinki: Gaudeamus, 141–159.

Rask, Shadia; Martelin, Tuija; Nieminen, Tarja ja Solovieva, Natalia (2012): Osallistuminen ja luottamus. Teoksessa Anu E Castaneda, Shadia Rask, Päivikki Koponen, Mulki Mölsä ja Seppo Koskinen (toim.) Maahanmuuttajien terveys ja hyvinvointi – Tutkimus venäläis-, somalialais- ja kurditaustaisista Suomessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportti 61/2012, 213–228.


Lähettäjä
Toimisto
19.05.2015
Tunnisteet: ms20-v
Ei kommentteja