23.03.2015

Väkivallasta ja sen hallinnasta lähisuhteissa

Miessakit ry:n Lyömättömän Linjan työntekijä psykoterapeutti Pekka Jolkkonen käsittelee kirjoituksessaan lähisuhdeväkivaltaa hoidollisen, väkivallasta luopumiseen tähtäävän asiakastyön näkökulmasta.

Aggressio, väkivalta ja tunne-elämän säätely

Arkikielessä käytämme joskus aggressio ja aggressiivisuus -sanoja toistensa synonyymeina. Psykologiassa termit määritetään tarkemmin kuin arkikielessä.  Aggressio ymmärretään viettiperäiseksi voimaksi, jonka avulla voimme toimia määrätietoisesti ja jonka avulla pystymme puolustamaan itseämme. Aggressiivisuus taas voidaan määritellä toiminnaksi, jolla pyritään saaman aikaan muutos ympäristössä väkivaltaisesti ja tuhoavasti toimimalla. Väkivallankäytön tavoitteena on poistaa omalta kannalta häiritseväksi koettu kuten toisen ihmisen vaikutus omaan olemassaoloon.

Väkivallankäytön hallinnan kannalta keskeistä on se, millä keinoilla ja taidoilla voimme säädellä tunne-elämäämme niin, että voisimme asettaa rajoja minuutemme suojaksi ja toimia määrätietoisesti käyttämättä väkivaltaa. Varhaiset vuorovaikutussuhteet vaikuttavat merkittävästi tunne-elämän säätelyn kehittymiseen. Jos ne eivät anna riittävää tukea psyykkiselle kehittymiselle, riski väkivallan käyttöön aikuisiän lähisuhteissa lisääntyy. Yleisimmin väkivaltaisuuteen tällöin liittyy kokemus itseen kohdistuvasta vaarasta tai loukkauksesta. Uhattuna olemisen tunne ei välttämättä liity siihen, että väkivaltaan turvautunut olisi tilanteessa todella ollut ulkoisesti uhattuna. Sen sijaan mielensisäinen kokemus voi liittyä varhaisempiin asetelmiin läheisistä ihmissuhteista, jotka silloin ovat olleet kokijalleen uhkaavia. Tässä tilanteessa hän samastuu aikaisempaan kokemukseensa ja tuntee olevansa uhattuna. Väkivaltaa käytetään oman tunnekokemuksen säätelyyn. Tunne-elämän säätely- ja väkivallan hallintataitojen oppiminen on mahdollista myös aikuisiällä. Usein siihen tarvitaan ulkopuolista apua.

Seksuaalisuuteen liittyvät loukkaukset ja uhatuksi tulemiset koemme erityisen voimakkaiksi, ja ne johtavat siksi helposti väkivallan käyttöön. Mustasukkaisuus on tästä hyvä esimerkki, sillä se liittyy usein siihen, että henkilö pitää itseään seksuaalisesti muita huonompana. Kumppanin kanssa vietetty ravintolailta voi päättyä kodin eteisessä raivonpuuskaan ja pahoinpitelyyn. Raivon taustalla on usein kuviteltu seksuaalisuuden vähättely ja ulkopuoliseksi jäämisen kokemus.

Empaattinen asennoituminen on väkivallalle vastakkainen tapa olla suhteessa toiseen. Tämä tarkoittaa kykyä tehdä havaintoja toisen tunnetilasta, eritellä havaintoja ja ajatella toisen kokemusta hänen näkökulmastaan sekä ottaa riittävästi vastaan hänen tunnekokemustaan. Empatiakyky opitaan vanhemmilta ja muilta läheisiltä. Aikuisuudessa uusia mahdollisuuksia empatian oppimiseen tarjoavat parisuhde, suhde omiin lapsiin, vertaiskokemukset, hyvät ystävät ja terapiasuhde.

Lapsuuden perheen kiintymyssuhteet, nykyinen parisuhde ja väkivalta

Tyypillisimmin Miessakit ry:n Lyömättömästä Linjasta apua hakevien miesten väkivallan käyttö liittyy vain läheisiin ihmissuhteisiin. Asetelma on ristiriitainen, koska asiakas tietää oman toimintansa vahingoittavan läheisiä ja itselle tärkeitä ihmisiä ja suhdettaan heihin. Hänen on vaikea ymmärtää väkivallan käyttöään ja hyväksyä sitä tapahtuneeksi.

Lähisuhde muistuttaa meitä aikaisemmista läheisistä suhteistamme. Lapsuuden perheen kiintymyssuhteet nousevat väkivallan käytön ymmärtämisessä keskeisiksi. Opimme niissä käsityksen itsestämme ja muista ja sen miten voimme olla yhteydessä muihin. Tämä peilautuu nykyisissä lähisuhteissamme, ja tämä on keskeistä väkivallan käytön ymmärtämisessä. Kun lapsuusajan lähisuhteet ovat olleet satuttavia, käsitämme, että myös nykyiset läheiset suhteet ovat uhkaavia eikä läheisiin ole syytä luottaa. Tähän asetelmaan on ennalta kirjoitettu hylätyksi ja loukatuksi tulemisen väistämättömyys. Usein tämän pelon kanssa eläminen käy vaikeaksi ja ahdistavaksi. Vaaraan varautuminen voi olla lähes aina mielessä tai se aiheuttaa fyysistä jännittyneisyyttä. Ratkaisu voi olla vetäytyminen kauemmas muista ja joskus myös hyökkääminen.

Lapsuuden perheen tapahtumia ja niiden aiheuttamia tunnekokemuksia kannetaan mielessä, ja ne koetaan uudestaan nykyisen perheen suhteissa. Jos parisuhteen osapuolilla on riittävästi kykyä tarkastella omia ja toisen kokemuksia erillisinä ja asettua vastavuoroiseen vuorovaikutukseen, tulee mahdolliseksi havaita oman käyttäytymisen yhteyksiä lapsuuteen. Tästä seuraa toisen todellisempi kohtaaminen omana itsenään ja kanssakäymisen selkeytyminen.

Lapsuuden perheen vuorovaikutuskuvioiden toistuminen on lähes aina suurimmaksi osaksi tiedostamatonta, vaikka aavistus lapsuuden kokemuksien ja nykyisyyden vaikeuksien välisestä yhteydestä onkin monella väkivallan tekijällä olemassa. Helpoimmin voimme tavoittaa tunne-elämämme sisältöjen vaikutuksen suuttuessamme pienelle lapselle. Lapsen kannalta suuttuminen on lähes aina pelkästään vahingollista. Silti sitä voi olla vaikea hillitä. Kehittyäkseen lapsi tarvitsee aikuiselta tunteiden tunnistamista, nimeämistä ja hyväksyvää vastaanottamista. Kohdistaessamme lapseen vihamielisyyttä käytämme lasta oman tunne-elämämme säätelyyn ja vahingoitamme häntä. Samalla tavalla voimme säädellä tunne-elämäämme muissa läheisissä ihmissuhteissamme. Emme pyri ymmärtämään toista tai saamaan toista ymmärtämään itseämme, vaan käytämme häntä hyväksemme oman sisäisen kokemuksen säätelyssä.

Väkivallan ylisukupolvisuudesta

Lyömättömän Linjan asiakkaiden iät vaihtelevat pääasiassa 30 ja 55 vuoden välillä. 30-vuotiaan vanhemmat ovat syntyneet todennäköisesti 1950–60 luvuilla ja heidän vanhempansa taas 1925–35 aikavälillä. Taaksepäin tarkasteltuna kolmen sukupolven aikana on koettu yhteiskunnan tasolla suuria mullistuksia ja voimakasta kehittymistä. Kukin aikakausi määrittää yksilöä ja perhettä, vanhemmuutta ja lasta, miestä ja naista omalla tavallaan.

Lyömättömän Linjan työstä saatujen kokemusten mukaan lähes kaikilla 50-luvulla syntyneillä asiakkailla on kokemus emotionaalisesti etäisistä vanhemmista, varsinkin isästä. Moni on kuvannut saamaansa kasvatusta ankaraksi, ja siihen on kuulunut myös fyysistä kuritusta. Lisäksi sekä vanhempien keskinäinen suhde että suhde lapsiin oli tunneilmaisultaan usein niukkaa, eikä läheisyyden ilmaiseminen kuulunut perheen kulttuuriin. Tämän takia käsitys itsestä ja suhteesta toiseen on muodostettu niukoista aineksista. Vanhemmilla varmaankin oli aitoa välittämistä, mutta ei ollut riittävästi taitoa sen ilmaisemiseen, jotta lapsen tunnetaidot olisivat päässeet kehittymään. Myöhemmin asiakkaan oma parisuhde sekä suhde omiin lapsiin haastavat ja kutsuvat sen kaltaiseen läheiseen vuorovaikutukseen, johon lapsuuden perheessä ei voinut oppia. Tästä aiheutuu helposti ristiriitoja, joihin väkivalta voi valikoitua ratkaisuyritykseksi erityisesti ahdistuksen kasvaessa. Läheinen suhde muuttuu omassa mielessä uhkaksi, joka väkivallan avulla pyritään poistamaan.

Karu tunneilmasto periytyy usein vähän pehmenneenä seuraavalle sukupolvelle. Perheiden ja sukujen välillä on luonnollisesti eroja, eikä yleistyksiä ole mahdollista tehdä. Silti tiedämme, että tunnetaitojen niukkuus periytyy sukupolvelta toiselle ja altistaa väkivallan käytölle lähisuhteissa. Lapsuudessa itseen kohdistunut väkivalta ja muut traumaattiset kokemukset vaikeuttavat asettumista aikuisiän läheisiin ihmissuhteisiin ja lisäävät väkivallan toistumisen riskiä omassa elämässä.

Myöhempien sukupolvien lasten elämään ovat vaikuttaneet esimerkiksi sukupolvien, aikuisen ja lapsen välisen rajan epäselvyys, vanhempien voimakas sitoutuminen työhön ja lisääntyneet avioerot. Tiedon lisääntyminen vanhemmuuden merkityksestä lapsen kehitykselle ja lainsäädännön kehitys ovat muuttaneet asennoitumista lapsia kohtaan myönteisemmiksi.

Lyömättömän Linjan työskentelyprosessin kulusta

Kuvatessaan ensimmäisiä kertoja väkivaltaan johtaneita tilanteita asiakkaan on vaikea pukea sanoiksi väkivallan käyttöön johtanutta kehitystä. Tilanne näyttää syntyvän tyhjästä ja yllättäen. Väkivallan käyttöä edeltävää tunnekokemusta voi olla vaikea tavoittaa muuten kuin ahdistuksena, eikä ulkoisten tapahtumien tarvitse olla dramaattisia. Väkivallan käyttöä on vaikea ymmärtää ja hallita, kun ei tiedä mistä toiminta kumpuaa ja mihin se liittyy. Läheisten kesken väkivallasta onnistutaan puhumaan harvoin. Perheenjäsenet muodostavat käsityksensä väkivallasta omien kokemustensa varassa. Pelko, häpeä ja varautuminen lukitsevat vuorovaikutusta ja ne ovat kaikille taakkana elämässä. Väkivallan toistuminen aiheuttaa uusia traumaattisia kokemuksia ja tehostaa aikaisempia kielteisiä vaikutuksia.

Lyömättömän Linjan työssä asiakkuus alkaa usein siitä, mihin mies on hakemassa apua. Ketkä ovat nyt hänen läheisiään ja kenen kanssa hän asuu. Ketä kohtaan hän on käyttänyt väkivaltaa, minkälaista väkivalta on ollut ja miten usein väkivaltaa on käytetty. Työskentelyn aikana selvitetään myös sitä miten väkivalta on liittynyt lapsuuden perheen elämään ja muihin aikaisempiin ihmissuhteisiin.

Yksittäisen väkivaltatilanteen läpikäyminen antaa mahdollisuuden tarkastella yksityiskohtaisesti tilanteen kehittymiseen johtanutta vuorovaikutusta ja konkreettisia tapahtumia sekä mielensisäisiä ajatus- ja tunneprosesseja. Väkivallan käytön vaikutus itseen ja läheisiin on tässä vaiheessa olennainen esillä oleva sisältö. Väkivallan aiheuttamat vaikeudet ja traumaattiset kokemukset ovat konkreettinen työskentelyyn motivoiva tekijä. Usein asiakas on jo ehtinyt miettiä paljonkin näitä teemoja ennen avun hakemistaan.

Oman väkivallankäytön tietoinen tarkastelu niin, että tunnesisällöt, ajattelu ja toiminta voivat tulla nähdyksi toisiinsa liittyvinä elementteinä, luovat edellytyksen väkivallan hallinnalle. Sisäinen kokemus ennen väkivaltatilannetta voi olla ahdistusta, pelkoa, hylätyksi tulemista, avuttomuutta, arvottomuutta tai myös kehossa koettua jännittyneisyyttä ja varautumista. Samansisältöinen kokemus on mahdollista tunnistaa aikaisemmasta elämästä, usein lapsuuden perheen suhteista. Tämän huomaamisen jälkeen asiakkaan on mahdollista ajatella väkivaltatilanteita uudella tavalla. Väkivaltatilannetta edeltävä tunnekokemus on valmiina mielessä ja tulee kutsutuksi esiin läheisessä suhteessa. Uhka, joka tulee koetuksi läheisen aiheuttamaksi, liittyy elämän aikaisempiin uhkaaviin tilanteisiin. On hämmentävää tulla tietoiseksi väkivallan yksilöllisistä motiiveista. Samalla tulee havaittavaksi läheisten asema oman tunne-elämän säätelyn välineenä.

Työskentelyn edetessä on keskeistä, että asiakas tunnistaa oman reagoimismallin myös perhesuhteissa, työelämässä ja kohtaamisissa muiden ihmisten kanssa. Tilanteiden tietoisen läpikäymisen jälkeen on helpompaa ymmärtää oma käyttäytymistään. Tämän tietoisuuden varassa on mahdollista ennakoida mahdollisia väkivallankäytölle altistavia asetelmia. Kokemus tietoisesta tunne-elämän säätelystä on palkitseva. Työskentelyn tukemana prosessi syvenee ja mahdollistaa konkreettiset muutokset käyttäytymisessä. Väkivallan käytöstä luopuminen tulee näin mahdolliseksi.

Työmuodosta ja asiakasseurannan tuloksista

Asiakastyön muodot Lyömättömässä Linjassa ovat yksilö-, pari- ja ryhmätapaamiset. Tarpeen mukaan voidaan myös tavata muuta asiakkaan kanssa työskentelevää ammatillista verkostoa. Enemmistö palveluun tulevista miehistä hakee apua oma-aloitteisesti. Erillisiä yhteistyösopimuksia asiakasohjuksesta on tehty poliisin moniammatillisen työryhmän, sovittelutoimen ja rikosseuraamusviraston kanssa. Terveydenhuollon ja sosiaalitoimen toimijat ohjaavat säännöllisesti asiakkaita Lyömättömälle Linjalle. Asiakastyön lisäksi Lyömätön Linja tarjoaa koulutusta lähisuhdeväkivaltaan liittyvistä teemoista ja järjestää yhteistyötapaamisia asiakkaan kohtaamiseen ja avun piiriin ohjaamiseen.

Apua hakevien koulutus ja ammatti vaihtelevat suuresti. Väkivaltaan liittyviä ongelmia on kaikissa sosioekonomisissa ryhmissä. Apua hakevien ikä vaihtelee pääasiassa 30 ja 55 vuoden välillä. Vain pieni osa asiakkaista kuuluu sitä vanhempiin tai nuorempiin ikäryhmiin. Lähes kaikki ovat apua hakiessaan avo- tai avioliitossa. Seurustelusuhteen aikana tai eron jälkeen apua haetaan harvoin.

Käytetty väkivalta on pääasiassa fyysistä ja kohdistuu kumppaniin. Noin puolet asiakkaista hakee apua, kun väkivallan käytön alkamisesta on alle vuosi. Joillakin väkivallan käyttöä on kuitenkin jatkunut useita vuosia ennen avun hakemista. Päihteet liittyvät väkivaltatilanteisiin aina tai usein noin kolmanneksella. Noin kolmanneksella se taas ei liity koskaan väkivallan käyttöön. Poliisin tilastoissa väkivallan ja päihteiden yhteys on huomattavasti suurempi. Todennäköisesti väkivaltaa käytetään enemmän niissä suhteissa, joissa päihteitä käytetään paljon. Oman seurantamme tulos kertoo lähisuhdeväkivallan olevan myös muiden kuin paljon päihteitä käyttävien ongelma.

Saatujen kokemusten mukaan Lyömättömän Linjan tekemä väkivallan käytön lopettamiseen ja ehkäisemiseen tähtäävä työ on merkityksellistä. Työn vaikutukset näkyvät sekä asiakkaina olevien miesten, heidän perheiden, lasten ja puolisoiden hyvinvoinnissa. Mikäli väkivaltainen toiminta saadaan loppumaan, voidaan vähentää sen siirtymistä ja haitallisia vaikutuksia myös tuleviin sukupolviin. Lisäksi saatuaan apua omaan tilanteeseensa, autetuksi tullut havaitsee myös helpommin läheistensä avun tarpeen ja tuen merkityksen. Väkivaltatyössä ei siis ole pelkästään kyse väkivaltaisen käyttäytymisen ehkäisystä ja lopettamisesta, vaan se vaikuttaa laajemminkin ihmisen ja hänen lähiyhteisönsä hyvinvointiin. Miesten kohdalla tämä näyttäytyy esimerkiksi parempina edellytyksinä asettua erilaisiin läheisiin ihmissuhteisiin sekä kykynä toimia turvallisena isänä ja myönteisenä miehen mallina.

 

LÄHTEET

Björkqvist, Kai & Kaukiainen, Ari & Österman, Karin (2002). Sosiaalinen älykkyys – empatia = epäsuora väkivalta. Psykologia lehti 2, 163–170.

Hautamäki, Airi (2003). Kiintymyssuhdeteoria – teoria yksilön kiin(nit)tymisestä tärkeisiin toisiin ihmisiin, kiintymyssuhteen katkoksista ja merkityksestä kehitykselle. Teoksessa Varhaiset ihmissuhteet ja niiden häiriintyminen, Jari Sinkkonen & Mirjam Kalland (toim.) WSOY.

Ikonen, Pentti (1992). Seksuaalisuus, narsismi ja väkivaltaisuus.  Duodecim 108, 247–254.

Schulman, Gustav (2004). Väkivalta ja sietämättömien tunteiden kierrätys. Suomen Lääkärilehti 3, 149—155.

Schulman, Gustav (1998). Rakkaus ja viha: ikuinen taistelu vai onnistunut liitto. Esitelmämoniste Etelä-Suomen Lääninhallitus. Pääkaupungin Turvakoti ry:n koulutustilaisuus.

Tuhkasaari, Pirjo (2009). Bowenilainen näkökulma perheeseen ja parisuhteeseen. Luentomoniste.


Lähettäjä
Toimisto
23.03.2015
Tunnisteet: ms20-v
Ei kommentteja