13.02.2019

Lahti | Isätyön ohjaaja –koulutus 9. - 10.5. 2019

Lahti | Isätyön ohjaaja –koulutus 9. - 10.5. 2019
Isätyö -koulutuksessa keskitytään isien/ tulevien isien kanssa tehtävään työhön sekä mieslähtöiseen hyvinvointiosaamiseen ammatillisesta näkökulmasta. Keskeisiä teemoja ovat isätyö sekä isyyteen kasvaminen niin odotus- kuin pikkulapsiaikanakin. Tarkastelemme isyyttä koko isyyden elämänkaari huomioiden. Koulutuksessa käydään läpi Hollolan mallia ja isätyön hyviä käytänteitä, joita on kokeiltu Päijät - Hämeessä.

Isän ja lapsen välisen suhteen merkityksellisyys on tunnettua lapsen kannalta, mutta myös isille itselle tämä suhde tuottaa merkittävää hyvinvointia. Isien mukanaolo heti lapsen syntymässä mahdollistaa kiinteän suhteen isän ja lapsen välille, mikä vaikuttaa myönteisesti myös vanhempien keskinäiseen suhteeseen.

 

Koulutuksesta saatavat hyödyt

Koulutus antaa tietoa ja ymmärrystä tämän päivän isyydestä sekä tähän liittyvistä keskeisistä kysymyksistä. Lisäksi koulutus lisää valmiuksia kohdata ja tukea isiä niin odotus- kuin pikkulapsiaikanakin.

Koulutuksen hinta

200 €, Miessakit ry jäsenille 150 € sisältäen kahvit.
Paikka: Aleksanterinkatu 30, 15140 Lahti

Lisätietoja

Timo Tikka, Ilmo Saneri
Isätyöntekijä, Työnohjaaja, Kouluttaja
Isyyden Tueksi -yksikkö

Aleksanterinkatu 30, 15140 Lahti
GSM 050 511 3360 tai 050 511 3361
timo.tikka@miessakit.fi
ilmo.saneri@miessakit.fi

Ohjelma

Torstai 9.5.2018

  • 10.00 Tutustuminen, Esittely, päivien tavoitteet
  • 10.30 Isäerityisosaaminen, isyyden historia
  • 12.00 Lounastauko
  • 13.00 Oma lapsuuteni perhe - Kotoa saadut isyyden ja äitiyden mallit
  • Pienryhmätyöskentely
  • 14.00 Kahvi
  • 14.30 Kokemukset ennen lapsen syntymää
  • 15.30 Päivän arviointia
    Etätehtävän anto seuraavaa päivää varten
  • 16.00 Päivä päättyy

Perjantai 10.5.2019

  • 9.00 Edellisen päivän tehtävä. Kokemukset lapsen syntymän jälkeen
  • 12.00 Lounastauko
  • 13.00 Äkillisesti muuttunut isyys
  • 13.30 Isien masennus, Masi- Hanke
  • 14.00 Yhteenveto päivistä ja palautekeskustelu
  • 15.00 Päivä päättyy

Lähettäjä
Toimisto
13.02.2019
Viimeksi muokattu
13.02.2019