”Löysin jälleen itseni. Harteiltani tippui tuhat kiloa stressiä, huolta ja paineita pois. Ahdistushäiriöt ja stressihäiriöt lievittyivät, ja tunsin jälleen eläväni ja kaikki oli jälleen ihanaa.”
”Sain ensimmäistä kertaa ikinä elää kuin haluan.”
(Ahdistusta, helpotusta, vertaistukea! – raportti miesten erokokemuksista, 2024)
Ahdistuneisuutta, unettomuutta, masennusta, surua, itsetunnon heikentymistä ja liian usein myös itsetuhoisia ajatuksia. Erokriisi, etenkin yllättäen, on yleensä miehille todella kova paikka. Kyllä, mutta toisaalta ero voi olla myös suuri henkinen helpotus, kun pitkään jatkunut huono ja riitaisa yhdessäolo on päättynyt. Ero ahdistavasta parisuhteesta voi olla myös mahdollisuus omaan henkiseen kasvuun ja itsenäistymiseen, joka myöhemmin kenties johtaa uuden ja entistä paremman parisuhteen löytämiseen.
Miessakit ry:n Erosta Elossa -toiminnassa kohdataan vuosittain satoja eronneita miehiä ja saman verran erotarinoita. Miesten erokokemukset haluttiin koota ensimmäistä kertaa raportiksi, joka julkaistaan nyt syyskuussa 2024. Pian päivänvalon näkevässä raportissa, Ahdistusta, helpotusta, vertaistukea! – raportti miesten erokokemuksista, sadat miehet sekä heitä auttaneet ammattilaiset ja vapaaehtoiset kertovat miesten erokriiseistä. Vastaajat kuvaavat erojen tyypillisiä syitä, erokriisin seurauksia ja avun hakemista erokriisiin. Vastauksissaan niin miehet kuin heitä kohdanneetkin auttajat kuvaavat myös eron mieserityisiä piirteitä ja sitä, miten ne vaikuttavat eron kokemiseen.
Raportissa miesten vastauksissa luonnollisesti korostuu lukuisat eroon liittyvät negatiiviset tunne-elämän seuraukset ja monipolviset haasteet niin avun saamisessa kuin eronjälkeisessä vanhemmuudessa, mutta myös merkittävä liuta eroon liittyviä positiivisia puolia. Raportin tulokset – ja myös omat havaintomme Erosta Elossa -toiminnassa – tukevat sitä, että suuri joukko eron kokeneita miehiä on kuitenkin löytänyt eron jälkeen myös parempaa elämää. Havainnoille on myös tutkimuksellista selkänojaa, sillä jo Osmo Kontulan laatimasta Yhdessä vai erikseen? -perhebarometristä (2013) ilmenee mielenkiintoisesti, että yli 70 prosenttia suomalaisista miehistä kokee elämänsä onnellisempana avioeron jälkeen kuin sitä ennen.
Omannäköiseen isyyteen
Eron kokeneiden miesten vastauksista voi havaita, että jos vieraannuttamista tai huoltokiusaamista ei ilmene, ja eronjälkeinen yhteistyövanhemmuus on rakentunut vähintään siedettäväksi, myös isänä, vanhempana, toimimisen laatu voi parantua. Ero kasvatusvaltikkaa pitäneestä puolisosta saattaa olla avain sellaiseen isyyteen kuin on aina halunnutkin – kenenkään kontrolloimatta, ja se on syventänyt lapsen ja isän suhdetta. Lasten kannalta ero on voinut olla hyvä juttu ainakin siinä mielessä, ettei heidän enää tarvitse altistua kodin riitaiselle ilmapiirille.
Ahdistusta, helpotusta, vertaistukea! -raportissa myös miehiä erossa auttavat ammattilaiset saavat äänensä kuuluviin. Ammattilaisten näkemyksissä toistuvat useat miestenkin esittämät haasteet, mutta eron positiivista vaikutuksista he nostivat esiin miehen oman toimijuuden vahvistumisen entisen parisuhteen paineiden hellittäessä eron jälkeisessä arjessa. Ammattilaisten mielestä miehen elämään tulee eron myötä usein uusia asioita. Ja kun esimerkiksi kontrolloiva suhde päättyy ja erotilanne pakottaa ensimmäistä kertaa avun piiriin, mies voi keskittyä omaan kasvuunsa. Suhde lapsiin voi syventyä, kun on mahdollisuus toteuttaa vanhemmuuttaan ja isyyttään haluamallaan tavalla.
Erokriisi on varsinkin miehille pullonkaula, jonka puristuksessa on vaikea nähdä tulevaisuutta. Kuitenkin on syytä luottaa, että jossain vaiheessa uudenlainen horisontti häämöttää – usein entistä selkeämpänä ja onnellisempana!
Kari Vilkko
vastaava erotyöntekijä
Erosta Elossa | Miessakit ry
Ahdistusta, helpotusta, vertaistukea! -raportin voi tilata Kauppa-sivultamme ja se on luettavissa myös pdf-muodossa.
Raportin julkaisutilaisuus järjestettiin perjantaina 20.9. klo 13–15 Helsingissä keskustakirjasto Oodissa. Katso tilaisuuden tallenne tästä.