Valitse sivu

Ulkopuolisuutta kokevien miesten tueksi on vuosille 2024–2026 ajoittuva Miessakit ry:n hanke, jossa ulkopuolisuutta kokevien nuorten miesten yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tuntemuksia vähennetään sekä toimintakykyä parannetaan vertaisryhmätoiminnan ja henkilökohtaisen tuen avulla.

Kohderyhmänä ovat ulkopuolisiksi itsensä kokevat nuoret miehet, joiden elämään ja asenteisiin yksinäisyys ja eristäytyneisyys vaikuttavat merkittävästi. Erityisinä kohderyhminä ovat incel-miehet ja miehet, jotka arvioivat toimintakykynsä olevan heikkenemässä ulkopuolisuuden tunteiden vuoksi.

Hanke on osa Näkymättömät-avustusohjelmaa.

Haemme Helsingin ja Turun toimipisteisiimme määräaikaiseen työsuhteeseen HANKEKOORDINAATTORIA SEKÄ HANKETYÖNTEKIJÄÄ. Tarjoamme mielenkiintoisten ja monipuolisten työtehtävien ohella näköalapaikan miesten hyvinvointia edistävään työhön.

Molempien henkilöiden työtehtäviin sisältyy asiakastyötä, vertaisryhmätoiminnan suunnittelua ja toteutusta sekä hankkeeseen liittyvää kehittämistyötä, raportointia, kouluttamista ja vaikuttamistyötä eri sidosryhmissä. Koordinaattorin työhön kuuluu edellisten lisäksi myös hankkeen hallinnointiin ja raportointiin liittyviä tehtäviä.

Soveltuva korkeakoulu- tai muu tutkinto, aiempi kokemus vastaavasta työstä, kouluttajakokemus sekä hyvä suullinen ja kirjallinen ilmaisutaito katsotaan eduksi.

Miessakit ry:n toimintaperiaatteiden mukaisesti kaikki työntekijämme ovat miehiä.

Palkkaus: hankekoordinaattori 3400 € / kk & hanketyöntekijä 3300 € / kk. Työ alkaa 1.4. tai sopimuksen mukaan.

Vapaamuotoiset hakemukset ansioluetteloineen toimitetaan 31.1.2024 mennessä sähköpostitse osoitteeseen antti.alen@miessakit.fi. Hakemukseen ja sähköpostin aihekenttään tunniste UKM2024. Mikäli haet molempia tehtäviä, kirjaa hakemukseen, kumpaa haet ensisijaisesti. Mainitse hakemuksessa myös paikkakunta, johon haet.

Paikat täytetään STM:n vahvistettua avustuspäätöksen helmikuun alkupuolella.

Lisätiedot (8.1. alkaen)

Antti Alén
hallinto- ja viestintäpäällikkö
+358 500 934 303
antti.alen@miessakit.fi

Miessakit ry pitäähuolta miesten elämää tukevien yksilöllisten, yhteisöllisten ja yhteiskunnallisten rakenteiden vahvistamisesta parantaaksemme miesten kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Miesten tueksi. Kaikkien hyväksi.