Miehet muuttuvassa yhteiskunnassa

Miessakit ry on miesten avoin yhteenliittymä, jonka erityisenä tehtävänä on mahdollistaa eri tavoilla ajattelevien miesten yhteistä toimintaa. Järjestössä ollaan mukana yksilöinä ja kukin oman roolinsa edustajana. Järjestömme aktiivit osallistuvat julkiseen keskusteluun erilaisilla käytettävissä olevilla foorumeilla. Niitä voivat olla julkaisujen ohella myös muiden organisaatioiden järjestämät tilaisuudet ja tapahtumat, joissa halutaan käsitellä Miessakkien tehtävän kannalta tärkeitä kysymyksiä. Sekä omissa julkaisuissa että muualla käytettävissä puheenvuoroissa Miessakit ry:n jäsenet ja vastuunkantajat esittävät henkilökohtaisia näkemyksistä, joilla pyritään synnyttämään keskustelua ja sitä kautta vaikuttamaan.

Miessakit ry:n yhteiskunnalliset linjavedot ja kannanotot esitetään hallituksen ja/tai valtuuston hyväksymissä asiakirjoissa ja järjestön ajankohtaisiin kysymyksiin antamissa lausunnoissa. Olemme vahvasti sitoutuneet edistämään tasa-arvoa ja erityisesti toimimaan miesten keskuudessa niin, että sukupuolten välisen tasa-arvon mahdollisuudet vahvistuvat. Miessakit ry:n toiminta perustuu myönteiseen tasa-arvon edistämiseen. Tuloksellinen työ ei rakennu sukupuoliin kohdistuvasta kritiikistä, vaan rauhallisesta rakentamisesta. Kun tasa-arvon mahdollisuudet lisääntyvät, koko yhteisön sosiaalinen pääoma, ja sitä mukaa myös hyvinvointi, paranee - niin naisten kuin miesten.

Yhteiskunnallisen vaikuttamisen tarkoituksena on tuoda miesnäkökulmaa julkiseen keskusteluun sekä kantaa ottaen että tärkeäksi katsomiamme aiheita esiin nostaen. Sekä miesryhmissämme käyneiden että jäsenistön palautteen kautta on noussut esiin toiveita ja tarvetta miesnäkökulman huomioimiseksi erilaisissa tärkeissä yhteiskunnallisissa kysymyksissä, joita ovat esimerkiksi miehen asema lapsiin nähden avioerotilanteissa, poikien ja miesten erityisyyden huomioiminen sosiaali-, terveys- ja opetusaloja kehitettäessä, miestutkimuksen sijoittuminen naistutkimuksen alaisuuteen Suomessa, isien huomioiminen neuvolatoiminnassa ja miesnäkökulman vähäinen huomioiminen sukupuolten välisen tasa-arvon perusteita kehitettäessä.

Sivustomme tästä osiosta löytyy muun muassa kirjoituksia erilaisista yhteiskuntapoliittisista aiheista, tietoa yhdistyksemme julkaisutoiminnasta, koosteita järjestämistämme Miesfoorumi-tilaisuuksista ja muuta vastaavaa materiaalia.

powered by eMedia