Päätoimittajalta

Tästä osiosta löytyvät seuraavat kirjoitukset:

 

Miehille tukea – siis hyvin toimittu (URHO 6/2005) ↑
Tomi Timperi

Yhdistyksemme väkivaltatoiminnan (Lyömätön Linja) sopivuudesta miesjärjestön toimintamuodoksi käydään keskustelua tasaisin väliajoin. Asiaa tuovat esille niin kutsumani rintaliivienpolttajamiehet (joiden mielestä Miessakit toimii miehiä vastaan ja feministejä hyysäten), sekä kirjava joukko muita miehiä, joiden mielestä satsaamme liikaa väkivaltatoimintaan muiden toimintojen kustannuksella, tai joiden mielestä kaltaisemme kansalaisjärjestön on hankala tukea ammatillista toimintaa.

Kaikille edellisille olen vastannut ja tulen vastaamaan, että perheväkivaltatoiminta tulee aina kuulumaan päätoiminta-alueisiimme. Minulla on siihen hyvin yksinkertainen syy: perheväkivaltatoimintamme vastaa erinomaisesti sääntöjemme tarkoituspykälän kuvaukseen olemassa olomme perustasta. Miessakithan on olemassa tukeakseen monimuotoisesti miehiä näiden elämään liittyvissä haasteissa, ja rakentaakseen valtakunnallista miesten keskinäisen tuen verkostoa.

Väkivaltaongelmainen mies (oli hän sitten tekijä, uhri, tai molempia, tai ei vielä kumpaakaan, mutta uhan alla) on kaveri, joka tarvitsee hänen ihmisyyttään kunnioittavaa tukea ja apua. Toimintamme on olemassa näitä miehiä varten, ihan niin kuin mikä tahansa muukin toiminnoistamme on olemassa milloin mistäkin mieheen liittyvästä haasteesta, tarpeesta tai ongelmasta juontaen.

Historiamme aikana olemme henkilökohtaisella tasolla kyenneet auttamaan eniten juuri väkivaltaongelmasta kärsiviä. Tämä johtuu osin siitä, että ko. toimintaosiota varten olemme saaneet jatkuvaa rahoitusta (RAY), ja osin siitä, että toiminnan tarkoitus on aina ollut selkeästi perusteltavissa ja ymmärrettävissä.

Kannattaa myös tutustua perheväkivaltatoimintamme sisällöllisiin periaatteisiin. Erityisesti rintaliivienpolttajamiehillä ei selkeästi ole aavistustakaan sitä, mitä perheväkivaltatoimintamme on. Toisaalta sitä on vaikea heille avatakaan, koska viha on useimmiten sumentanut mahdollisuuden kuunteluun. Ehkäpä pitäisi järjestää tilaisuus, jossa kauttamme apua saaneet tulevat kuuntelemaan, että onko tosiaan olemassa sellaisia miehiä, joiden mielestä he eivät olisi saaneet saada tarjoamaamme apua. Jos yksikin apua saaneista kertoisi tilaisuuden päätteeksi, miten tarjoamamme apu on vaikuttanut hänen elämäänsä – ja korostan, että nimenomaan hänen omaan elämäänsä – luulisi, että suurin osa väkivaltatoimintamme kyseenalaistajista ymmärtäisi, että heidän edessään seisoo mies, jonka elämää on merkittävästi tuettu. Häntä on kunnioitettu ja kuunneltu.

Yhdistyksemme kykenee nykytasollaan ylläpitämään erittäin hyvätasoista ammatillista toimintaa. Tähän pisteeseen päästiin käymällä useita, pitkäjaksoisia keskusteluja erityisesti järjestön sisällä. Järjestömme on viime aikoina ottanut isoja askelia muidenkin toimintamuotojen saralla, ja niiden näkyvyys sekä järjestön sisällä että ulkona tulee lähiaikoina tasoittamaan selkeästi joidenkin käsitystä yhdistyksestämme yhden toiminnan (väkivaltatoiminta) järjestönä. Rakentaminen vaatii aikaa ja sitkeyttä. ■

Ei vain syyllisiä, vaan eritoten syitä (URHO 6/2004) ↑
Tomi Timperi

Suomi on mielestäni maailman paras maa, ja miehemme ja naisemme ovat hienoja ihmisiä. Kuten kaikilla ja kaikkialla, on meilläkin omat kollektiivisiksi muodostuneet ongelmat ja murheet, ja niihin halutaan parannusta. Joskus jotkut sanovat, että mitä te suomalaiset valitatte, teillähän on asiat erinomaisesti – verratkaa esimerkiksi sen ja sen maan oloihin. Minusta on kuitenkin niin, että meidän ongelmamme ovat meille ongelmia niin kauan, kun niihin ei löydy helpotusta, oli maapallon toisella puolella tilanne meihin verrattuna mikä tahansa.

Pienelle lapselle leikin loppuminen ennenaikaisesti on tasan tarkkaan maailman hirvein asia sillä hetkellä, ja sillä hyvä. Lapsilla on meihin aikuisiin nähden se erinomainen ominaisuus, että he eivät peittele pahaa oloaan, vaan antavat kaiken tulla ulos. Tätä ominaisuutta on opittava tukemaan, ettei se liiaksi piiloudu ja pahimmassa tapauksessa käänny itseään vastaan. Toivottavasti me vanhemmat emme kuitenkaan omalla käytöksellämme opeta lapselle, että pahan olon purkamiseen yksi normaali keino on väkivalta – vanhemmilta saatu oppi on vaikeasti kitkettävissä.

Väkivaltaiset aikuiset tietävät tekevänsä väärin. Suurin osa heistä elää alituisessa tuskassa ja häpeässä tämän ongelmansa vuoksi. Herää kysymys, miksi niin monet väkivaltatyötä tekevät tahot pitävät tärkeimpänä väkivallan vähentäjänä sitä, että väkivaltaista henkilöä rangaistaan, eli hänelle kerrotaan yhteiskunnan keinoin, että hän tekee väärin – asia, jonka hän tietää jo, eikä se silti poista hänestä väkivaltaisuutta, vaan kierre jatkuu.

Väkivaltaisuuteen syyllistyneelle on laissa säädetty rangaistus teon vakavuudesta riippuen, ja rangaistuksen täytäntöönpanoa varten on olemassa omat instanssinsa. Puhutaan myös asennemuokkauksesta ja ennaltaehkäisevästä väkivaltatyöstä, joilla pyritään vaikuttamaan mm. niihin ihmisiin, joiden ei uskota koskaan joutuvan tilille teoistaan. Tällainenkin työ on tärkeätä, mutta sen sisältöä ja muotoa suunniteltaessa olisi mietittävä, onko tosiaan niin, että ennakkotieto teon vääryydestä ja rangaistuksesta estää väkivaltaisen teon. Suurimmassa osassa väkivaltatilanteista ei ole mitään ennalta suunniteltua, vaan tekijä ei kykene purkamaan omaa ahdistustaan muulla tavalla. Muun, kuin väkivaltaisen ratkaisumallin sisäistämiseksi tekijä tarvitsee yksilöllistä, ammatillista, sivistynyttä ja myös hänen ihmisarvoaan kunnioittavaa tukea. Väkivaltaa ei ratkaista väkivallalla – se kyllä pystytään siten väliaikaisesti lopettamaan, mutta ongelma ei poistu. Kuten joku jossain nettikeskustelussa sanoi: ”Ei aivastelua saa loppumaan sanomalla, ettei saa aivastaa”.

On myös tärkeätä pohtia, miksi monet väkivaltatyötä tekevät tahot keskittyvät erityisesti rangaistus- ja uhripohjaiseen ongelmaratkaisuun. Myös heidän kohdallaan asiaan liittyy usein sellaisia taustatekijöitä, joita olisi hyvä käydä läpi, jotta he pystyisivät kehittämään työtä, joka tukisi pysyvämmän muutoksen aikaan saamista. Tässäkään tapauksessa asiaa ei ratkaise se, että heille sanotaan, ettei noin saa tehdä. Olen varma, että hekin tiedostavat sisimmässään, että väkivallantekijää autetaan parhaiten eroon väkivaltaisesta käyttäytymisestä pureutumalla niihin taustatekijöihin, jotka ovat aiheuttaneet sen, että henkilö ratkaisee tiettyjä ongelmiaan väkivallalla. Monasti rangaistuspohjaista väkivaltayötä tekeviä tahoja syytetään pohtimatta sitä, miksi he lähestyvät ongelmaa siten kuin tekevät, ja toisaalta sitä, miten heitä voitaisiin tukea kestävämpiin ratkaisuihin (sitä paitsi, ”rangaistusta” on ihan riittämiin siinä, kun he huomaavat, että vaikka tässä kuinka paiskitaan hommia, väkivallan kierre ei katkea).

Mielestäni on erittäin tärkeätä huomioida, että kaikilla eri suuntausten edustajilla on kuitenkin sama perustavoite, eikä mikään eri lähestymistavoista ole kaikin puolin huono, vaan jokaisella meistä on toisiltamme opittavaa ja peiliin katsottavaa. Siispä toivon, että väkivaltatyötä tekevät tahot lakkaisivat syyttämästä toisiaan, ja siten lopettaisivat huonon esimerkin antamisen, jollaista pahimmillaan on voinut kutsua väkivaltaiseksi käyttäytymiseksi itsessään.

Maastamme puuttuu väkivaltaongelman koko laajuutta käsittelevää tutkimusta, jossa myös sukupuolten erityislaadut osattaisiin ottaa huomioon. Tällaisten tutkimusten vaatimiseksi väkivaltayötä tekevät tahot voisivat yhdistää voimansa. Samalla voisimme kaikki keskittyä kehittämään omaa työtämme pohtimalla niitäkin asioita, joiden olemassa oloa emme syystä tai toisesta haluaisi myöntää. Meidän olisi myös tutkittava oman työmme toimivuutta pitkäjänteisesti – yhdelläkään nykyisistä toimijoista ei ole osoittaa kunnollista tutkimuspohjaista tietoa toimintamuotonsa vaikutuksista väkivaltakierteen katkaisemisessa. Ei riitä, että itse tietää tai luulee tietävänsä.

Suomi on mielestäni maailman paras maa, koska tiedän, että kykenemme pitkässä juoksussa ratkaisemaan omat ongelmamme realistisessa määrin toisiamme kunnioittaen. Miehet ja naiset ovat molemmat hyviä, yhtä hyviä omalla tavallaan – kukaan ei ole lähtökohtaisesti paha.

Hyvää Joulua! ■

Summa Summanen (URHO 4/2004) ↑
Tomi Timperi

Olipa hieno jääkiekkoturnaus tuo World Cup 2004 – etenkin näin suomalaisnäkökulmasta. Siistit ja reilut otteet kamppailusta toiseen olivat omiaan kohentamaan kuvaa jääkiekosta hienona urheilulajina. Ylilyönnit pelaajakontakteissa jäivät vähäisiksi, ja taktiikat, joukkuepeli ja maalit nousivat pääosiin, kuten pitääkin.

Entäs sitten se niin paljon puhuttu johtamispolitiikka meidän joukkueessamme? Raimo Summasen johtamistyylistä, etenkään kulissien takana, en voi sanoa muuta, kuin mitä median kautta mieleeni nousee.

Miksi Raimo Summanen on monien kritiikin kohteena, vaikka erinomaisia tuloksia hänen työstään on jo kasapäin? Jääkiekon vastustajien kommentit ymmärrän helposti, koska kaikki mistä saa jotakin negatiivista aiheeseen liittyvää irti, käytetään hyväksi. Jätän lajin arvostelijat tässä pohdinnassa huomiotta – sehän olisi sama, kuin jos tutkisin kettutarhausta kettutyttöjen näkökulmasta. Millaista on johtaa joukkuetta Raimo Summasena? Ensimmäisenä tulee mieleen, kuinka vaikeata varmastikin on pärjätä kaikkien kateellisten keskellä. Muut päävalmentajan paikkaa tavoitelleet eivät välttämättä voi hyväksyä nuoren, ja moniin verrattuna kokemattoman Summasen valintaa päävalmentajaksi, ja toisaalta maajoukkueessa pelaa kosolti pelaajia, jotka ovat Summasen entisiä joukkuetovereita - ei ole helppoa kestää sitä, että yhtäkkiä entinen joukkuetoveri alkaakin käskeä sinua.

Onko Summas-ongelmaa liioiteltu? En tiedä, mutta toivottavasti on. Maajoukkueringissä on kolmisenkymmentä urheilijaa, joista nyt käydyssä turnauksessa kaikki yhtä lukuun ottamatta pelasivat loppuun asti valmentajansa johdolla. En myöskään aistinut pelaajissa mitään ylimääräistä takakireyttä, joukkue tuntui olevan hyvässä huumorissa läpi turnauksen.

Minulle Summasesta välittyy median kautta sympaattinen kuva. Hän on inhimillisen oloinen, hymyilee kun onnistuu ja näyttää pettymyksensä epäonnistuessaan, eikä hän ole mikään valmiita vastauksia jakeleva tunteeton klooni.

Onnea ja kiitos koko joukkueelle! ■

Miesnäkökulma (URHO 3/2004) ↑
Tomi Timperi

Miesnäkökulman saaminen erilaisiin kehitysprojekteihin ja yhteiskunnan tarjoamiin palveluihin on yksi keskeisistä syistä lähestyä järjestöämme. Tällaiset yhteydenotot ovatkin selvästi lisääntyneet viime aikoina. Joihinkin asioihin olemme ottaneet kantaa virallisen kirjallisen lausunnon muodossa, mutta pääosin aktiivimme ovat antaneet henkilökohtaisen panoksensa olemalla mukana erilaisissa seminaareissa ja kehitystyöryhmissä. Minäkin olen ehtinyt olla mukana jos jonkinmoisissa tilaisuuksissa, ja niihin osallistuessa olen toki pohtinut, että mitä miesnäkökulma oikeastaan tarkoittaa, ja miltä pohjalta itse keskusteluihin osallistun.

Päätinpä kokeilla rakentaa oman jaottelun erilaisista tavoista tuoda esiin miesnäkökulmaa. Jaottelu ei perustu tutkittuun tietoon, vaan niihin kokemuksiin, mitä olen työni kautta saanut ja itse rivien välistä ymmärtänyt. Asiaa maisteltuani päädyin kolmeen pääkategoriaan, joiden kaikkien tavoitteena tuntuu olevan yhteiskunnan parantaminen kohti tasa-arvoisempaa tulevaisuutta myös miesten kannalta.

Näkökulma 1: Miehet barrikadeille oikeuksiensa puolesta! Tämän usein melko radikaalinkin suuntauksen paras puoli on mielestäni se, että sen avulla saadaan herätettyä keskustelua ja oleelliset epäkohdat tuodaan selkeästi esiin. Suuntauksella on kuitenkin ongelmana hyökkäävyys, joskus jopa vastakkaisen sukupuolen vihaamiselta kuulostava ylireagointi. Suuntauksen edustajat pääsevät harvoin mukaan sellaisiin yhteiskunnallisiin organisaatioihin, joilla olisi mahdollisuus muutoksen aikaansaamiseen. Tyypillistä tälle suuntaukselle tuntuu myös olevan olemassaolon oikeutuksen etsiminen syyllistämällä vastakkaista sukupuolta.

Näkökulma 2: Miehet edustavat puolta kansakuntaa! Tämä on se omahyväinen ihannenäkökulma, jota haluaisin suurimman osan miesnäkökulman tuottajista edustavan – suurin osa luuleekin kuuluvansa tähän kategoriaan. Lähtökohtana kategorialla on, että voidaksemme tuoda esiin miesnäkökulmaa, on tiedettävä mitä miehet oikeasti ajattelevat. Eli näkökulmat löytyvät miesten keskinäisistä keskusteluista koostuvasta materiaalista. Näkökulmaa perus¬tava tutkimuspoliittinen lähtökohta on mies/miehet, ei esimerkiksi naistutkimuksen alainen kriittinen miestutkimus. Tämänkään näkökulman edustajat eivät kuitenkaan kovin helposti pääse – vielä toistaiseksi – mukaan rakentamaan yhteiskuntaa. Monille näkökulman huono puoli on hitaus ja aikaansaamaton kiltteys, hyvänä puolena taas voidaan pitää oman sukupuolen todellista osaamista, jonka jakaminen muille mahdollistaa epäkeinotekoisen yhteiskunnallisen tasa-arvon sukupuolten välille.

Näkökulma 3: Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta! Tämä viimeinen suuntaus on mielestäni se vallalla oleva. Suurin osa pyrkimyksistä tukea miestä yhteiskunnassamme on naisten toteuttamaa työryhmissä, joissa miehiä on hyvin harvakseltaan mukana. Hyvänä puolena tällä suuntauksella on vankka kokemus ja kyky viedä asioita eteenpäin. Suuntauksen ongelmana on, että koska se perustuu useimmiten naisten sinänsä pyyteettömiin tavoitteisiin auttaa miehiä, se ei osaa rakentaa tukimuotoja, jotka soveltuvat miehille. Miehiä kun ei mielestäni kannata muuttaa naisiksi. Tämän suuntauksen olemassaolo ei tokikaan ole naisten syytä, vaan pohjautuu siihen, että miehet eivät vielä osaa kollektiivisesti tukea toisiaan miehille ominaisista lähtökohdista.

Tällaisin miettein haluan toivottaa kaikille miessakkilaisille hauskaa kesää ja kireitä siimoja! ■

Esimerkillistä toimintaa (URHO 2/2004) ↑
Tomi Timperi

Tiesittekö, että Turun seudulla toimii mainion oloinen järjestö nimeltään Tukivaarit ry? Minä en ainakaan ollut kuullut vihjattavankaan koko porukasta, ennen kuin arvon yhdysmiehemme Turusta laittoi heistä tietoa (silloin tällöin pääkallopaikalle postittamansa Tällaista Turussa –lehtileikekokoelman muassa). Koska en itse ole vielä ollut yhteydessä Tuki¬vaareihin, referoin seuraavassa muutamalla virkkeellä Ruutiset –lehdessä 1/04 julkaistua kirjoitusta.

Tukivaaritoiminta alkoi Turussa vuosituhannen vaihteessa, ja Tukivaarit ry virallistettiin kuluvan vuoden alussa. Tukivaarien perustoimintaa on osallistuminen säännöllisesti (esim. yhtenä päivänä viikossa) koulupäivän rientoihin ala-asteen kouluissa. Vaarit ovat luokan lapsille tukena, miehen ja vaarin mallina – ovat olemassa lapsia varten. Esimerkiksi Runos¬mäen koulussa vaarit ovat paikalla joka torstai koko päivän. Heitä odotetaan ja rakastetaan, eikä heille mikään lapsen murhe ole liian pieni. Tärkein tunnustus ja kannustus työn jatka¬miselle tuleekin tietysti lasten suusta: ”Tuuks sää sit isoon kouluun kans”.

Käytännön tasolla tukivaarit jatkavat siitä mihin normaali opetus loppuu, eli täydentävät, kuulustelevat läksyjä, avustavat ja edistävät lapsen sosiaalista ja henkistä kehitystä. Tukivaareilla on aikaa kuunnella lasta ja antaa heille omasta elämänkokemuksestaan. Vaareja kuunnellaan jo näiden luontaisen auktoriteetinkin takia. Monelle lapselle tukivaari on ainoa kosketus ”isovanhempaan”, ja esimerkiksi maahanmuuttajalasten isovanhemmat saattavat asua jossain toisessa maassa, tavoittamattomissa.

Itselleen tukivaarit sanovat saavansa toki hyvää kertaustakin, mutta erityisen tärkeänä he pitävät saamaansa näkemystä siitä mitä lapset todella tänä päivänä tarvitsevat.

Tukivaarit ry:n (Medfostrare rf) toiminnasta kiinnostuneet voivat olla yhteydessä yhdistyksen puheenjohtaja Pauli Arekseen (puh. 040 766 4002). Toimintaan mukaan haluavilta vaareilta ei edellytetä oppiarvoja tai erityissaavutuksia työelämässä.

Kerrassaan esimerkillistä toimintaa - ties minkälaisia vastaavia projekteja on maassamme käynnissä! Olisi hienoa kuulla niistä, joten laitattehan mahdollisuuksienne mukaan sähköpostitse tahi postitse tietoa paikkakuntanne miestapahtumista, miesten toteuttamista projekteista, miehille suunnatuista projekteista tms. tänne konttuurille, niin jaamme tietoa koko jäsenkunnalle. ■

Huvin vuoksi ja urheilun kannalta (URHO 1/2004) ↑
Tomi Timperi

Mediassa on käyty viime aikoina keskustelua naisurheilijoiden osallistumisesta miesten kilpailuihin. En ole ottanut itselleni aiheesta päivätyötä, mutta olen silmäilytasolla seurannut Golfin naisammattilaisten osallistumista miesten sarjaan, jääkiekkoilija Haley Wickenheiserin uraa Kirkkonummella ja norjalaisen naishyppääjän mahdollista osallistumista koehyppääjänä mäkihypyn maailmancupin osakilpailuun Norjan Vikersundissa. Ainakin Golfin ja mäkihypyn osalta keskustelussa on ollut mukana voimakas tasa-arvoaspekti. Ja toisaalta voidaan pohtia, ovatko nämä naiset vain sirkuspellejä tai pelkäävätkö miehet häviävänsä heille? Koska en ole tarkemmin tutustunut eri lajiliittojen sääntöihin, enkä myöskään argumentteihin puolesta tai vastaan, käyn tässä kirjoituksessa läpi ainoastaan muutamia kysymysmerkkejä, joita olen herennyt itsekseni aprikoimaan.

Onko tasa-arvotyön tarkoitus sivuuttaa sukupuolten erilaisuus? Jos tasa-arvo perustuu sille, että kaikilla tulee olla kaikkeen samat mahdollisuudet sukupuoleen katsomatta, tarkoittaisi se käsittääkseni urheilun saralla sitä, että esimerkiksi ammatikseen Golfia pelaavat miehet saisivat vastavuoroisesti osallistua naisten kilpailuihin. Myös siellä palkintorahat ovat merkittäviä ja eittämättä kävisi niin, että tällöin myös naisten palkintorahat valuisivat pääosin miesten kukkaroihin.

Rahapalkintojen suuruudet urheilussa perustuvat lajin kiinnostavuuteen, eli mainos- ja yleisötuottoihin. Tästä syystä on mielestäni ymmärrettävää, että suurimmassa osassa lajeista miesten saamat palkkiot ovat naisia suuremmat. On toki lajeja, joissa palkkiot ovat jo lähellä toisiaan tai yhtä suuret. Niissä tapauksissa yleinen mielenkiintokin on tasavertaista. Tasavertaisuus on saavutettu lajikehityksen kautta, ei mielestäni keinotekoisin tasa-arvoistamismenetelmin.

Norjalaisen naishyppääjän tapauksessa voisin kuvitella, että koska hän olisi mukana vain koehyppääjänä, asiasta ei välttämättä tarvitsisi nostaa porua. Koehyppääjät ovat kuitenkin mukana kilpailussa selvää tarkoitusta varten, eli varmistamassa oikean hyppylavan valinnan sekä tuuli- ja mäkiolosuhteiden soveltuvuuden kilpailun aloittamiselle. Näin ollen koehyppääjillä tulee olla riittävästi näyttöä oman osaamistason riittävyydestä tähän tehtävään – näin saattaa tilanne norjalaisnaisen tapauksessa ollakin.

Miksi sitten naisurheilijat haluavat kilpailla lajissaan miesten kanssa? Käsittääkseni kyse on erityisesti siitä, että kanssasisaret eivät anna riittävää vastusta, ja toisaalta halutaan hakea lisää osaamista ja kilpailukykyä itselle. Mielestäni tämä peruste on hyvä ja riittävä. Tiukkapipoinen ei kannata olla, ja hyvä urheiluhuumori antaa ratkaisuille parhaan työstöpohjan, mutta tasa-arvoperustetta en haluaisi tähän sotkea - lajikohtaisten perusteiden läpikäynti riittää. ■

Pojat on poikia, miehet miehiä (URHO 5/2003) ↑
Tomi Timperi

Yhdistyksemme toimintaa kehitettäessä on punaisena lankana pidetty ajatusta miesten keskinäisestä tuesta – sekä vertais- että ammattitasolla. Ajatus on jalostunut ruohonjuuritason toiminnasta myös yhteiskunnalliselle tasolle esim. hyvinvointipalvelujen kehittämisen yhteyteen. Puheenjohtajamme Matti Rimpelä on käyttänyt puheissaan mielestäni mainiota termiä miesspesifinen osaaminen.

Monasti eri keskusteluissa tulee esiin kysymys miehen ja naisen erilaisuudesta, vai onko sellaista ollenkaan, onko enemmänkin kyse ihmisten erilaisuudesta? Sanotaan, että miesten ja naisten väliset erot ovat vähäisiä sukupuolen sisällä oleviin erilaisuuksiin verrattuna. Miksi yhdistyksemme haluaa tarjota miesten hallinnoimaa toimintaa miehille, miksi puhumme miesspesifisestä osaamisesta? Miksi esimerkiksi biologisiin eroavaisuuksiin naisten ja miesten välillä vetoaminen ärsyttää useita tahoja?

Kun pohdiskelen em. asioita lähden liikkeelle selkeästi maallikkotasolta. En ole opiskellut filosofiaa, historiaa, yhteiskuntatieteitä, psykologiaa, biologiaa tms., joten kirjanoppineet saattavat pitää ajatuksiani perusteettomina ja irrallisina heittoina. Niin ne varmasti ovatkin, mutta minusta näistä asioista on hyvä keskustella myös talonpoikaisjärjen tasolla – tasolla, jota uskoakseni suurin osa miehistä edustaa.

Minusta on hyvä miettiä mitä tarkoitetaan, kun sanotaan, että miehet sitä ja miehet tätä. Yhteiskunnallisessa keskustelussa usein teilataan, että ei saa yleistää. Näin muodoin kolmannen sektorin toiminta pohjautuukin pääosin marginaaliryhmien tukemiseen. Minusta miehistä voi puhua yhtenä joukkona rohkeasti yleistäen, ja samalla voimavaroja voitaisiin suunnata myös miesten yleiseen tukemiseen.

Mainitsemallani talonpoikaisjärjellä ajateltuna biologiset seikat erottavat miehet ja naiset – selkeästi. Ajattelen, että biologinen eroavaisuus on pohja sille miksi miehet ja naiset käyttäytyvät omalle sukupuolelleen tyypillisellä tavalla. Tutut sanonnat vahvistavat tätä käsitystäni: pojat on poikia, taitaa olla se aika kuukaudesta, jne. Toisaalta voidaan yleistää tyttöjen kiinnostus nukkeihin, hevosiin, hempeisiin objekteihin, poikiin rakastumisen kohteina, ja toisaalta taas poikien kiinnostus autoihin, urheiluun, jengiytymiseen, tyttöihin rakastumisen kohteina. Tottakai tytöt ja pojat kiinnostuvat myös kaikista em. asioista, mutta pojat tyypillisesti enemmän tietyistä asioista, ja päinvastoin. Samoja sukupuolelle tyypillisiä, yleistettäviä asioita löytyy koko elämän läpi. Sanotaan, että ollakseen mies miesten joukossa, täytyy olla kiinnostunut miehille perinteisistä asioista. Väitän, että vaikka tätä painetta ei olisi, enemmistö miehistä kiinnostuu erityisesti niistä asioista, jotka tälläkin hetkellä ovat miesten erityiskiinnostuksen kohteena.

Mainitsemani esimerkit ovat pinnallisia, mutta kertovat kuitenkin mielestäni konkretian tasolla siitä, että miehet ja naiset tarvitsevat monella merkittävällä tasolla oman sukupuolensa edustajien ja omalle sukupuolelle räätälöityä tukea lähtökohdista, jotka parhaiten oman sukupuolen edustajat tunnistavat ja ymmärtävät – näin vahvistuu itseymmärrys. Erot oman sukupuolen sisällä on asia, jota myös olisi hyvä pohtia oman sukupuolen sisällä – näin vahvistuu suvaitsevaisuus. Mikään edellä mainittu ei vähennä sukupuolten välisen yhteisen keskustelun merkitystä, vaan vahvistaa toistemme kunnioittamista ja siten hyvän tulevaisuuden rakentamista. Perinteiset yhteiskunta- ja perheroolit muuttuvat, oma biologinen sukupuoli ei.

Miessakit ry on sekä kansalais- että asiantuntijajärjestö, ja siksi olisi hyvä, että myös kansalaiset kävisivät keskustelua asiantuntijoille rakkaista aiheista – näin nähdäkseni toteutamme sääntöjemme mukaista tarkoitusta miesten yhteisvastuun ja keskinäisen auttamisen rakenteiden vahvistamistyöstä. ■

Oppia ikä kaikki (URHO 2/2003) ↑
Tomi Timperi

Miessakit ry:n perustajajäsen ja pitkäaikainen puheenjohtaja Antti-Veikko Perheentupa luopui vuodenvaihteessa roolistaan järjestömme aktiivitoimijana. Kiitokseksi järjestömme ja suomalaisten miesten eteen tehdystä arvokkaasta työstä, Miessakit ry:n hallitus päätti kutsua hänet yhdistyksemme kunniapuheenjohtajaksi. Lisäksi Antti-Veikosta teetettiin piirrostaulu ripustettavaksi toimitilojemme seinälle. Nimitys ja taulu julkistettiin 21.3.2003 Helsingissä järjestetyssä illallistilaisuudessa.
Käsissäsi oleva URHOn maaliskuun numero on erikoisnumero, jota varten kaivoimme arkistoistamme kaksi Antti-Veikon kirjoitusta, jotka kuvaavat toimintamme perusteita ensimmäisinä vuosina. Lisäksi löysimme pari muistoja herättävää kuvaa matkan varrelta.

Mielestäni yksi historiamme merkittävimmistä kokonaisuuksista oli Antti-Veikon vuonna 1998 vetämä vuoden mittainen ryhmänohjaajakoulutus, johon hakemusten kautta valitut parikymmentä miestä ovat lähes kaikki edelleen tavalla tai toisella sitoutuneet yhdistyksemme toimintaan. Näin jälkikäteen harmittaa, etten tuolloin tajunnut ko. koulutuksen ainutlaatuisuutta, mistä kertoo se arvokas henkinen pääoma mikä yhdistyksellämme on käytössä koulutukseen osallistuneiden kautta.

Arkistojen penkominen oli itse asiassa hauskaa puuhaa ja merkille pantavaa oli, kuinka edellä aikaamme Antti-Veikko ja muut alkuajan toimijat olivat pohtiessaan miesten tulevaisuuden näkymiä nyky-yhteiskunnassa. Lukuisat kirjoitukset, muistiot, Miesfoorumit jne. kävivät läpi aiheita, jotka vasta nyt ovat nousemassa laajempaan keskusteluun. Toisaalta on sanottava, että miesten kollektiivinen herääminen toisiaan tukemaan on vielä alkutekijöissään.

Miessakit ry täyttää vuonna 2005 kymmenen vuotta ja sitä silmällä pitäen suunnitellaan historiamme kokoamista kirjoihin ja kansiin. Arkistoistamme löytyy paljon arvokasta materiaalia, mutta erityisesti valokuvia menneiltä vuosilta uupuu monista merkittävistä tilaisuuksista. Jos Sinä, arvon lukija, herkeät oivaltamaan, jotta ”hei, minullahan on kuvia siitä kun…”, niin ei kun omia arkistoja penkomaan ja yhteys tänne toimitukseen. Toisaalta, yhdistykseemme liittyvistä aktiviteeteista on ollut jos jonkinmoista juttua lehdissä ympäri maata – näitäkin leikkeitä olisi hienoa saada omien varastojemme jatkeeksi.

Henkilökohtaisesti haluan kiittää Antti-Veikkoa siitä, että hän aikoinaan houkutteli minut mukaan toimintaan, joka näin vuosien jälkeen katsottuna on antanut korvaamatonta oppia elämääni ja työhöni. Vanhempien ja kokeneempien ihmisten kuunteleminen on minulle ollut arvokkaampaa kuin mikään kirjatieto koskaan. ■

Lisää vapaita isille - miksi? (URHO 1/2003) ↑
Tomi Timperi

Meille on syntymässä ensi kuun puolivälissä kolmas lapsi, ja vaikka tässä alkaakin tuntea itsensä noin synnytyspoliittisesti jo vanhaksi tekijäksi, niin silti h-hetken lähestyminen uumoiluttaa tavalla jos toisella. Tällä hetkellä pohdin sitä, että joudunko toimimaan kätilönä jossain tienposkessa, kun nimittäin aiomme matkata Espoosta Tammisaareen synnyttämään. Olimme Tammisaaressa edelliselläkin kerralla ja on se vaan jotenkin kotoisampi paikka kuin pääkaupunkiseudun sinänsä toki turvalliset ja luottamusta herättävät laitokset. Esimerkiksi lapsen syntymää Tammisaaressa juhlistetaan talon puolesta shampanjatarjoilulla ja perhehuone järjestyy aina.

No nyt on sitten viime aikoina pyritty yhteiskuntamme puolelta luomaan isille parempia mahdollisuuksia olla perheensä tukena mm. pidennettyjen isyysvapaiden muodossa. Sinänsä hyvä ja tärkeä homma, mutta vähän haluaisin kuitenkin nurista. Ensinnäkin monien miesten suusta olen kuullut kommenttia, että mitä ne isyysvapaat nyt sitten oikein tarkoittaa, eli että kuinka monta päivää ja milloin voin olla kotona ja mitä se merkitsee perheen taloutta ajatellen jne. Jaan tämän ihmetyksen heidän kanssaan ja toivon, että isyysvapaiden muodoista tiedotettaisiin nykyistä selkeämmin, jotta niitä tulisi enämpi käytettyä.

Erityisesti minua harmittaa useiden päättäjien ja muiden tahojen tapa perustella pidennettyjen isyysvapaiden tarvetta. Hyvä esimerkki löytyy Palvelutyönantajat ry:n lehden tämän kuun numerosta: ”Perhevapaita ja niiden ajalta maksettavia etuuksia koskevat säännökset muuttuivat eräiltä osin 1.1.2003 alkaen. Muutosten tärkeänä tavoitteena on houkutella isätkin ottamaan vastuuta pienten lasten hoidosta. Isien nykyistä laajempi osallistuminen lasten hoitoon kohentaisi sekä tasa-arvoa niin työssä kuin perhe-elämässä että naisten työmarkkina-asemaa.” Mielestäni ensimmäisenä tärkeänä tavoitteena pitäisi toitottaa, että uusilla säännöksillä parannetaan isien ja vastasyntyneiden lasten mahdollisuuksia muodostaa läheinen side toisiinsa. Halu muutokseen lähtee siitä, että jokin asia tuntuu hyvältä ja tärkeältä – tavoiteltavalta. Kun mies kuulee myös yhteiskunnasta viestiä, että hän on tärkeä, koska isä on lapselle tärkeä, on hän aivan erilaisessa mielentilassa kun pohditaan sitä kuka tänään pesee pyykit. Ja toisaalta, miksi kotitöiden jakaminen nostetaan tärkeäksi tavoitteeksi? Minä uskon, että perheet osaavat jakaa työt ja vastuut itselleen sopivalla tavalla – ei siihen tarvita yhteiskunnan väliintuloa.

Palvelutyönantajat ry:n lehdessä harjoitettu tapa uutisoida on valitettavan laajalti vallalla: ”…houkutella isätkin ottamaan vastuuta lasten hoidosta.” Minä väitän, että isät ottavat vastuuta lasten hoidosta ja ovat aina ottaneet – omalla tärkeällä tavallaan kunkin aikakauden muutoksiin sopeutuen.

Ja huomatkaa, minä kirjoitin edellä asioista miesten kannalta ja heitä tukeakseni. Minä en syyttänyt mistään naisia tai halunnut millään tavoin huonontaa heidän asemaansa. Tämä huomioni siksi, että joskus tuntuu rankalta tuoda esiin miesten kokemia ongelmia, kun se niin helposti koetaan hyökkäykseksi naisia vastaan. Ei me miehet aina naisista puhuta, vaan joskus itsestämmekin. ■

powered by eMedia