Voimalla seitsemän miehen
Antti-Veikko Perheentupa
Teksti on laadittu yhteistyössä Miessakit ry:n hallituksen jäsenten kanssa elokuussa 1998 ja se julkaistiin uudestaan URHOn painetussa versiossa nro 2/2003.
Miessakit ry:n visiosta, missiosta ja keskeisistä toimintamuodoista
Miessakit ry:n identiteetti
Miessakit ry:n identiteetin luonnollisena lähtökohtana on se haaste, jonka kohtaamiseksi tämä järjestö perustettiin. Tämä haaste liittyy kulttuurikehityksen synnyttämään uuteen sosiaaliseen todellisuuteen, jossa miesten perinteisesti vahvat roolit ovat heikentyneet, osittainen hävinneetkin, ja sukupuolten välille on syntynyt uusi vuorovaikutusasetelma. Vaikka tällainen kehitys onkin ilman muuta yleisinhimillisesti katsoen myönteistä, miehille se merkitsee menetyksiin suostumista ja uusien roolien kehittämistä, kaiken kaikkiaan vaativaa sopeutumista. Tästä seuraa monenlaista avuttomuutta ja neuvottomuutta, mikä kärjistyessään johtaa epäsosiaalisiin käyttäytymismuotoihin, väkivaltaisuuteen ja itsetuhoisuuteen.
Näiden ongelmien rinnalla oli kannustavana tekijänä tiedossa runsaasti myönteisiä koti- ja ulkomaisia kokemuksia miesten keskinäisestä työskentelystä ja valmiudesta toistensa tukemiseen. Monilla tahoilla oli meilläkin syntynyt miesten ryhmätoimintaa, joka suuntautuu osanottajien tietoisuuden kasvattamiseen, vuorovaikutustaitojen kehittämiseen sekä miesten kesken että naisten kanssa, itseluottamuksen kohentamiseen ja viime kädessä minuuden vahvistumiseen. Tällainen toiminta oli kuitenkin hajanaista ilman keskinäistä yhteydenpitoa.
Miessakkien perustajien muistissa olivat kokemukset yhtäältä Sosiaalipedagogisen keskuksen sosiaalis-emotionaalisesta ryhmäkoulutuksesta ja erityisesti miesryhmistä, toisaalta Naisten Apu Espoossa ry -nimisen järjestön aloittama Lyömättömän Linjan palvelutoiminta perheväkivaltaan syyllistyneille miehille. Sosiaalipedagogisen keskuksen tehtäväkuvaan ei sovellu miesten laajamittainen aktivoiminen keskinäisen tukemisen merkeissä. Mainittu naisjärjestö taas pyrki siirtämään vastuun miehiin kohdistuvasta perheväkivaltatyöstä miehille itselleen. Näistä eri syistä oli ilmeinen tarve aikaansaada maanlaajuiseen vaikuttamiseen tähtäävä organisaatio tällaisia toimintoja ylläpitämään ja kehittämään. Järjestön perustamiseen vaikutti lisäksi tieto miesten ongelmien, erityisesti väkivallan, noususta kasvavan huomion kohteeksi sekä kansallisesti että kansainvälisesti.
Miessakkien perustamisen lähtökohtana oli ajatus laajapohjaisesta, kaikille miehille avoimesta järjestöstä, jonka piirissä miehet tukevat toisiaan. Välttämättömäksi tavoitteeksi katsottiin miesten joukkomittainen aktivoiminen keskinäisen tuen merkeissä, koska vain tällä tavoin on mahdollista vaikuttaa kulttuurin perusrakenteisiin ja synnyttää siinä merkittäviä muutoksia. Tämä tarkoittaa yksilöllisen vastuunoton korostumista mahdollisimman monen miehen elämässä, ei massaliikettä. Miesten ongelmat eivät perustajien käsityksen mukaan johdu ensisijassa tiedon tai valistuksen puutteesta, eikä niihin siten voida vaikuttaa asiantuntemukseen perustuvalla valistuksella.
Yksilöllistä vastuunottoa korostava järjestö tarvitsee valtakunnallista organisaatiota palkattuine toimihenkilöineen toimintaidean kantajaksi ja erilaisten toimintayksiköiden yhdyssiteeksi, mutta varsinainen toiminta on ensi sijassa paikallista, omaehtoista ja pääosin vapaaehtoisuuteen perustuvaa. Tämä edellyttää selkeää näkemystä siitä, että lukuisat, rakenteeltaan erilaiset miesryhmät ovat toiminnan varsinaisia toteuttajia, toimijoita. Tämä puolestaan vaatii luovuuden ja monimuotoisuuden hyväksymistä. Yhteisen perusnäkemyksen ja tavoitteellisuuden säilyttämiseksi idea on selkeytettävä ja muutamia keskeisiä toimintamalleja kehitettävä. Samoin tarvitaan sellaisia rakenteita, joilla järjestön keskus on säännöllisessä yhteydessä paikallistoimintaan ja paikallistoiminnan yksiköt keskenään.
Jotta laajojen miesjoukkojen aktivoiminen olisi mahdollista, vaaditaan innostavaa ideaa, vahvaa uskoa tavallisten miesten panoksen merkitykseen ja miehiä kokoavaa määrätietoista johtajuutta. On sisäistettävä se lähtökohta, että miehet voivat merkittävästi tukea toistensa sosiaalista ja henkistä kasvua myös ilman asiantuntijoita. Luonnollisin keskinäinen tuki perustuu elämänkokemukseen, jota täydennetään sopivalla metodisella valmennuksella ja järjestön piirissä tapahtuvalla jatkuvalla itsensä kehittämisellä.
Järjestön säännöissä määritetään normaaliin tapaan sen tavoitteet ja tavoitteiden toteuttamistavat. Tavoiteajattelu johtaa kuitenkin helposti pinnallisuuteen ja toimintamuotojen kaavoittumiseen, kun kysymys on Miessakkien kaltaisesta, kokonaan uutta aluetta kohtaamaan lähtevästä toiminnasta. Tavoitteiden sijasta onkin kuvaavampaa puhua missiosta, omaksutusta perustehtävästä, joka jatkuvasti hakee sekä ulottuvuuksiaan että toteutumistapojaan. Useimmilla laajan jäsenpohjan saavuttaneilla järjestöillä on ollut missionaarinen lähtökohtansa. Silloin toiminta on lähtenyt liikkeelle yleisestä näkemyksestä eikä ainakaan alkuvaiheessa rajoittunut vain konkreettisiin tavoitteisiin. Jos missio perustuu kulttuuritilanteeseen ja sisältää siten sosiaalisen tilauksen, sen esittäminen tarttuvalla ja innostavalla tavalla on mahdollista, ja edellytykset laajapohjaiselle toiminnalle ovat olemassa. Monet seikat antavat tällä hetkellä aiheen uskoa, että miesliikkeen missio perustuu vahvaan sosiaaliseen tilaukseen.
Mission yhteydessä on syytä puhua myös visiosta. Visio voidaan kuvata tavaksi hahmottaa tulevaisuutta, mutta käsitteen sisältö ei ole yksiselitteinen. Se voi tarkoittaa näkemystä tulevaisuudesta sellaisena, kuin se todennäköisesti toteutuu, mutta kysymys voi myös olla jonkinlaisesta toivetulevaisuudesta, jonka toteutuminen riippuu ihmisten määrätietoisista ponnistuksista. Toivetulevaisuudella on taipumus irtaantua realiteeteista ja muodostua utopiaksi. Siksi on tärkeää kehittää ajatusta visiosta siten, että siinä yhdistyvät sekä realiteetit että toiveet. Tällaisessa visiossa todennäköisen tulevaisuuden oletetaan muuntuvan jossakin määrin paremmaksi sellaisin toimin, joihin jokin kehityksestä vastuuta kantava joukko voi sitoutua ja joista sitten muodostuu sen missio.
Miessakkien toiminnan missio perustuu visioon meneillään olevan kehityksen ongelmallisuudesta miesten kannalta mutta samalla uskoon tulevaisuutta muuttavan kulttuurityön mahdollisuudesta. Tämä kulttuurityö tähtää feminiinisen ja maskuliinisen kokemustodellisuuden erilaisuuden entistä parempaan ymmärtämiseen ja luo siten perustaa tämän erilaisuuden muodostumiselle lisääntyväksi kulttuuriseksi rikkaudeksi. Tällainen kehitys edellyttää keskinäistä työskentelyä erikseen miesten ja naisten taholla tietoisuuden lisäämiseksi kummankin omasta ominaislaadusta. Tämän ohella tarvitaan monimuotoisten ja entistä tasapainoisempien vuorovaikutusrakenteiden määrätietoista kehittämistä sukupuolten kesken perheistä valtakunnallisiin päätöksentekoelimiin asti.
Vastuullinen mies vision ytimenä
Vanha, ainakin pohjoismaissa jo pääosin sivuutettu yhteiskuntamalli perustui auktoriteeteille ja hierarkioille sekä kuuntelemattomalle, kaikessa oleellisessa maskuliiniselle vallankäytölle. Yli kaksi vuosisataa kestänyt sitkeä ja monia takaiskuja kohdannut kamppailu vapauden ja tasa-arvon ihanteiden toteuttamiseksi on tällä vuosisadalla ja erityisesti muutaman viime vuosikymmenen aikana johtanut läpimurtoon ja kokonaan uudenlaiseen kulttuuritilanteeseen, johon liittyy monia uudenlaisia ongelmia. Vanhaan kulttuurimalliin kuului tiukka järjestys monine rajoituksineen ja niitä ylläpitävine laajoine väkivaltarakenteineen. Nämä rajoitukset ja rakenteet ovat nyt pääosin purkautuneet, mutta kasvavaksi yhteiskunnalliseksi uhaksi ovat nousseet vapauden ylilyönnit: sitoutumattomuus, johtajuuden ja vanhemmuuden heikkenemiseen liittyvä kaaoksen lisääntyminen sosiaalisissa rakenteissa sekä yksilötason väkivallan hallitsemattomuus. Lisäksi pitkälle vietyjä vapauden ja tasa-arvon ihanteita on vaikea toteuttaa rinnakkain, mistä on seurannut yhteiskunnallisia jännitteitä ja tasapainohäiriöitä.
Myös vastuun luonne on muuttunut. Vanhassa yhteiskuntamallissa vastuu liittyi alamaisuuteen ja suuntautui ylöspäin kohti hierarkioiden huippua ilmeten viime kädessä uskollisuutena hallitsijoille ja kuuliaisuutena Jumalalle. Uuden kulttuurisen vastuumallin täytyy yhä selvemmin muotoutua siten, että pääpaino on tästä lähin horisontaalisessa suunnassa, toisin sanoen ihmisten vastuuna toisistaan, mikä merkitsee vuorovaikutuksellista vastuunkantoa. Hierarkiat eivät toki häviä kokonaan, sillä vastuita ei koskaan voida jakaa tasaisesti, mutta vuorovaikutuksellisuus korostuu myös muuttuneessa johtajuuskulttuurissa. Vastuut eivät myöskään voi olla yhtä tiukasti normitettuja kuin autoritaarisessa kulttuurissa. Eettisten normien merkitys ei ole vähentynyt, mutta ne toimivat vain sillä edellytyksellä, että määrätietoisesti kehitetään ihmisten omakohtaista moraalista herkkyyttä. Kehitys kohti tasapainoisempaa yhteiskuntaa voi tapahtua vain sitä mukaan, kun yksilöllinen vastuunotto lisääntyy.
Visio mahdollisuudesta vaikuttaa yhteiskunnan kehityssuuntaan perustuu tälle ajattelutavalle. Kysymys ei ole todellisuuden paremmasta tiedollisesta hallitsemisesta eikä tutkimukseen ja tietoon perustuvista säännöistä, ohjauksesta ja organisaatioista, vaan voimistuvista yksilöllisistä pyrkimyksistä tiedostaa omia kokemis- ja reaktiotapoja ja sitä mukaa rakentuvasta vastuullisuudesta. Tämän tavoitteen taustalla on se perusnäkemys, ettei ihminen ole primäärisesti rationaalinen olento, vaan ratkaisevaa on ihmisen tapa kokea maailma. Kaikessa oleellisessa ihmisen toiminta perustuu kokemistapoihin ja tunnerakenteisiin riippumatta siitä, että sille pyritään jälkikäteen antamaan rationaalisia selityksiä.
Kokemis- ja reagoimistavat eivät ole pelkästään yksilöllisiä, vaan niissä on runsaasti kollektiivisia ulottuvuuksia. Yksi keskeinen kokemiseen ja reaktioihin vaikuttava tekijä on sukupuoli. Tässä yhteydessä ei ole mahdollista pohtia sitä laajaa kiistakysymystä, missä määrin sukupuolisidonnainen kokeminen perustuu biologisiin tekijöihin ja missä määrin se on kulttuurievoluution muovaama. Oleellista on joka tapauksessa se, että miehet kokevat ja käyttäytyvät keskimäärin toisin kuin naiset, vaikka kummankin sukupuolen käyttäytymismallien asteikko onkin viime vuosikymmeninä selvästi laajentunut. Maskuliinisuudelle on tyypillistä ainakin kilpailevuus ja valtahakuisuus, mihin liittyy miehistä taipumusta alistamiseen ja väkivallan käyttöön. Vanhalla ajatuksella miesten vahvemmasta rationaalisuudesta ei ole reaalisia perusteita. Sen sijaan näyttää ilmeiseltä, että miehillä on heikompi luontainen kyky eritellä tunteitaan ja ehkä siitä johtuen enemmän taipumusta reagoida puhumisen asemesta toimimalla.
Tämän näkemyksen pohjalta tarkentuva missio tarkoittaa miesten tukemista ottamaan vastuuta tunteistaan ja niiden synnyttämistä toiminnoista. Haastavin osa tätä missiota koskee miehistä väkivaltaa, josta perheväkivaltaa on pidettävä erityisen ongelmallisena asiana. Toisen äärilaidan muodostaa miesten itsetuhoisuus, jopa itsemurhat. Tärkeä alue mission toteuttamisessa onkin kriisityö, joka kohdistuu toteutuneisiin uhka- ja hätätilanteisiin. Kriisityön täytyy kuitenkin niveltyä saumattomasti siihen ennalta ehkäisevään toimintaan, jolla estetään kokemusten ja reaktioiden kärjistymistä kriisin asteelle. Miestyön tavoitteeksi on siten otettavissa miesten ja sitä kautta perheiden sekä lopulta koko yhteiskunnan elämänlaadun kohottaminen. Kysymys miesten vastuullisuudesta on nähtävä laaja-alaisena ja koko miehisen kokemisen kirjoa koskevana. Voidaan puhua vastuun maskuliinisesta eksistenssistä eli pyrkimyksistä maskuliinisten kokemis- ja elämäntapojen kehittämiseen ja viime kädessä maskuliinisten minuuksien vahvistamiseen siten, että tulevaisuudessa syntyy uusi miehenä olemisen kulttuuri.
Vastuullisuus merkitsee myös sitoutumista. Yhteiskunnan dynaaminen ulottuvuus - vastakohtana juridis-hallinnolliselle ulottuvuudelle - rakentuu yksilöiden liittymisestä sosiaalisiin perusrakenteisiin, perheisiin ja työyhteisöihin ja niiden kulttuurista. Kaikille pitkään eläville pienyhteisöille muodostuu nimittäin oma kulttuurinsa, joka luo perustan jäsentensä arvomaailmalle ja jonka säilyminen vaatii riittävää määrää siihen sitoutuneita henkilöitä. Sitoutuminen on lähtökohtana liittymisprosesseille, jotka muodostavat yhteisöllisyyden perustan sekä samalla kulttuuria jatkuvasti uudistavan ja yksilöllistä kasvua edistävän dynamiikan. Monenlaisista rinnakkaisista liittymis- ja irtautumisprosesseista ja niiden tuottamista osakulttuureista syntyvää kokonaisuutta voidaan luonnehtia sosiaaliseksi todellisuudeksi, jossa jokaisella yksilöllä on monta roolia ja niiden mukana erilaisia vastuita. Vastuun kantaminen itsestä ja sosiaalisesta ympäristöstä muodostaa siten laajan ja monikerroksisen mutta samalla jakamattoman haasteen.
Sosiaaliseen todellisuuteen kuuluva vaikuttaminen tarkoittaa välitöntä vastuunottoa sekä itsestä että sosiaaliseen ympäristöön kuuluvista muista henkilöistä. Sen vastakohta on välillinen vaikuttaminen, jossa kysymys on kulttuurin normitasoa koskevasta vastuusta. Välitön vastuunkanto koskee sitä, mitä jokainen voi tehdä omissa lähipiireissään. Välillisen vaikuttamisen ylimmän tason muodostaa lakien säätäminen ja siihen kytkeytyvä toimeenpanon normittaminen. Normistoja muokataan muullakin, esimerkiksi paikallis- ja järjestöhallinnossa, liike-elämän johtotasoilla, työyhteisöissä, kasvatuksesta ja opetuksesta huolehtivissa instituutioissa eikä suinkaan vähiten mediassa. Suurin osa tällaisesta normistosta perustuu mallikäyttäytymiseen ja sen mukana sisäistyviin arvoihin, joita ei aina kyetä ilmaisemaan sanallisessa muodossa. Vastuunoton alueita on siten runsaasti.
Vastuun ongelmat ovat yleisinhimillisiä. Sekä miehillä että naisilla on niiden suhteen paljon tehtävää. Miesten on kuitenkin syytä myöntää, ettei tämän hetken tilanne ole tasapainossa, vaan että naiset tutkivat ja kehittävät omaa sosiaalista todellisuuttaan paljon miehiä aktiivisemmin. Eräillä alueilla naiset ovat lähteneet kantamaan huolta myös miesten kasvusta, kuten esimerkiksi Lyömättömän Linjan syntyhistoria osoittaa. Siksi kulttuuriset paineet miesten keskinäisen, omaehtoisehtoisen ja määrätietoisen toiminnan liikkeelle saamiseen ovat suuret.
Vastuuttaminen käytännön toimintana
Miessakkien toiminnassa on sen perustamisesta lähtien käytetty järjestön idean ilmauksena sanontaa muuttaa muuttumalla. Tämä tarkoittaa sitä, että ensimmäisenä tavoitteena on auttaa miehiä itseään muuttumaan, jolloin yhteiskunnalliset muutokset seuraavat heijastumina yksilöjen uudistumisesta. Jotta tämän muutosprosessin luonnetta voitaisiin hahmottaa, tarvitaan näkemystä ihmisten yksilölliseen ja kollektiiviseen kokemiseen ja käyttäytymiseen vaikuttavista keskeisistä tekijöistä. Miessakkien perustamisnäkemyksen tausta voidaan tiivistää seuraavasti.
Todellisuus siivilöityy jokaiselle ihmiselle hänelle ominaisen tunnejärjestelmän läpi. Tämä tarkoittaa, että aistimukset muuttuvat kokemuksiksi saadessaan tunnelatauksen, jonka luonne ja voimakkuus määräytyy aistijan mukaan. Henkilökohtainen kokemistapa, eräänlainen tunnekenttä koostuu aina sekä kollektiivisista että yksilöllisistä aineksista. Kollektiiviset ainekset edustavat muilta opittua kokemista, joista osa on peräisin perhe- ja muusta lähipiiristä, osa taas on yleistä, mahdollisesti hyvinkin vanhaa historiallista perua. Niiden omaksuminen tapahtuu pääasiassa tiedostamattomassa vuorovaikutustapahtumien ketjussa sosiaalisen ympäristön kanssa. Omaksuminen on luultavasti vahvinta lapsuudessa, mutta se jatkuu koko elämän ajan.
Yksilölliset kokemistavat rakentuvat ympäristöstä opitun rinnalle ja tilalle perusasuun liittyvien ja elämänhistoriallisten tekijäin vaikutuksesta. On
koottua tietoa siitä, että ihmisen emotionaalinen rakenne alkaa muotoutua jo sikiövaiheessa. Psykodynaamisten koulukuntien piirissä pidetään varhaislapsuutta yleisesti hyvin keskeisenä tunnerakenteen muotoilijana. Erityisen merkittäviksi on nähty varhaiset traumaattiset kokemukset, esimerkiksi toistuva hylätyksi tuleminen tai jatkuva väkivallan uhka. Nyttemmin on kerääntynyt vahvaa näyttöä siitä, että myös aikuisena kohdatut ja tietoisuudesta ainakin osittain torjutut järkytykset vaikuttavat yksilön kokemistapaan syvästi, jopa työ- ja toimintakykyä rajoittaen.
Yksilölliset kokemistavat vaikuttavat kaikkeen ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Kohtaamistilanteissa aktivoituvat vahvat tunteet, esimerkiksi viha, pelko, kateus, sääli, häpeä tai inho, ovat yleensä jonkin ulkoisen tekijän, useimmiten toisen ihmisen olemuksen, puheiden tai toiminnan laukaisemia, mutta niiden voima ja siitä johtuva hallinnan vaikeus ei määräydy vain laukaisijasta vaan voittopuolisesti kokijasta itsestään. Kun näin tapahtuu vuorovaikutuksessa molemmin puolin, on helppo ajautua kumulatiivisiin keskinäisiin tunneprosesseihin, joista aiheutuu monenlaisia jännityksiä ja kriisejä ihmisten kesken. Suodattuessaan emotionaalisten rakenteiden läpi ihmisten väliset viestit värittyvät, usein myös vääristyvät.
Omista vaikeasti hallittavista ja puutteellisesti tiedostetuistakin tunnetekijöistä johtuu, ettei tasapainoisen kuuntelemisen taito ole ihmiselle luontainen kyky vaan pikemminkin määrätietoisen harjaantumisen tulos. Harjaantumisessa ovat monet onnistuneet etenemään yksin, mutta huomattavasti tehokkaampaan kuuntelemisen oppimiseen päästään toiminnalla, jota voidaan kutsua sosiaaliseksi valmennukseksi. Sellainen toteutuu sekä kahdenkeskisissä ohjaussuhteissa että ohjatuissa pienryhmissä, joissa ohjaajan roolina on ulkoisten häiriötekijöiden eliminoiminen ja pelisäännöistä huolehtiminen, työskentelyn tukeminen kysymyksillä ja aloitteilla, hetkellisten tunnepaineiden lieventäminen ja niistä johtuvien provokaatioiden estäminen sekä työskentelyn jatkuvuuden turvaaminen.
Sosiaalisessa valmennuksessa sovellettavat menetelmät ovat syntyneet pääasiassa psykoterapeuttisessa hoitotyössä, josta on kertynyt runsaasti kokemusta useiden vuosikymmenien ajalta. Miessakkien toiminnassa on kyse aikuiskoulutuksesta tai -valmennuksesta, josta periaatteessa kuka tahansa hyötyy. Ihmisillä on eriasteisia emotionaalisia ongelmia, mutta useimmiten ne tulisi nähdä puutteellisina taitoina, joita voidaan kehittää valmennuksella. Tässä suhteessa koko elämä on oppimista.
Miessakkien sosiaalista valmennustoimintaa pyritään rakentamaan erilaisina toimintamalleina, joilla kohdataan sekä yksilöllisen tuen että ryhmäkohtaisen oppimisen tarpeita. Helpoimmin toteuttavana ja siksi ensisijaisena toimintamallina pidetään miesten verkostoitumista pienryhmiksi eli sakeiksi, joiden ideana on synnyttää pitkäjänteisen ja luottamuksellisen vuorovaikutuksen eli puhumisen ja kuulluksi tulemisen rakenteita miesten arkipäiväisten elämäntilanteiden käsittelyä varten. Sakkitoiminta on itseohjautuvaa, ilman nimettyä ohjaajaa tapahtuvaa, mieluimmin säännöllisesti toistuvaa yhdessäoloa, jolle järjestö pyrkii tarjoamaan selkeän rakenneidean sekä toistuvia virikkeitä esimerkiksi vuosittain järjestettävissä laajemmissa yhteisissä tapaamisissa.
Sosiaalisen valmennuksen tavoitteellisuus korostuu ohjatuissa pienryhmissä. Tämä toimintamalli ei muodosta pysyviksi tarkoitettuja sosiaalisia rakenteita, vaan kysymys on määräaikaisista ja määrämuotoisista prosesseista, joiden perusajatuksena on johdattaa ja totuttaa osanottajat intensiiviseen itsensä tutkimiseen. Ryhmän rooli on keskeinen, sillä kaikki sen jäsenet muodostuvat toistensa peileiksi. Yksilöllisten kokemusten kertominen ja tutkiminen tarjoaa samalla virikkeitä ja vertailuaineistoa muille jäsenille. Ryhmäprosessit kehittävät yksilöllistä tietoisuutta kahteen suuntaan: yhtäältä löytyy yhteistä kokemustodellisuutta jopa sellaisillakin alueilla, joilla aikaisemmin on saatettu kokea ahdistavaa yksinäisyyttä, toisaalta omien ainutkertaisten kokemistapojen hahmottaminen helpottuu. Molemmat muutokset vahvistavat yksilöllisyyttä eli uskallusta olla erilainen. Ohjatut ryhmäprosessit edustavat selkeästi kasvuhakuista työskentelyä.
Solujen ja ohjattujen ryhmien rinnalle Miessakkien toiminnassa tarvitaan myös kahdenkeskisiä tukisuhteita sellaisia tilanteita varten, joissa välitön tuki on välttämätön tai käsitellään hyvin arkoja henkilökohtaisia ongelmia. Samoin on laita, jos mies ei muutoin syystä tai toisesta ole valmis liittymään ryhmään tai sopivaa ryhmää ei sillä hetkellä ole tarjolla. Kahdenkeskiseen työskentelyyn sisältyy usein ratkaisukeskeinen työskentelyote. Tällöin kysymys on yleensä kriisinluonteisesta tilanteesta, johon voi liittyä ongelmakäyttäytymistä, esimerkiksi väkivaltaa toisia perheenjäseniä kohtaan tai muuta rikollista toimintaa. Toisinaan lähtökohta voi olla jokin olennainen menetys miehen elämässä. Miessakkien keskeisiin toimintamuotoihin kuuluvan Lyömättömän Linjan lähtökohtana on juuri tällainen kahdenkeskinen, luottamukseen perustuva ratkaisukeskeinen työskentely, jonka ensisijaisena tavoitteena on herättää mies tietoiseksi vastuustaan väkivallasta ja väkivaltakäyttäytymisen ehdoton lopettaminen.
Edellä kuvattuja sosiaalisen valmennuksen muotoja voidaan ajatella ketjuna, jossa kahdenkeskiset tukisuhteet muodostavat eniten huolenpitoa sisältävän toimintamallin. Sitä ei ole tarkoitettu pitkäaikaiseksi rakenteeksi, mitä ratkaisukeskeisyyden korostaminenkin ilmentää. Pyrkimyksenä on asianomaisen miehen eteneminen seuraavalle valmennustasolle eli kypsymään ohjatun kasvuryhmän tai piensolun jäseneksi. Määrämittainen valmennusprosessi ohjatussa kasvuryhmässä voi saman miehen elämässä toistua kohtuullisen tauon jälkeen hänen yksilöllisen tarpeensa mukaisesti. Ohjatun kasvuryhmän tavoitteena on kuitenkin pidettävä sitä, että kasvuryhmissä saavutettu vuorovaikutusvalmius tulee perhe- ja työelämän ohella hyödynnetyksi myös miesten soluverkostossa sekä uusien tukihenkilöiden ja ryhmänohjaajien koulutuksen lähtökohtana.
Kasvuryhmiin liittymistä ja niiden prosesseja voidaan tukea erilaisilla lyhytkursseilla, joilla tutkitaan rajattuja ihmisen ja miehenä olemisen tai vuorovaikutuksen alueita kouluttajan johdolla ja hänen asiantuntemuksensa varassa mutta käyttäen samalla hyväksi osanottajien kokemuksia. Tällaisella kurssitoiminnalla voi tietenkin olla niiden osanottajille itsenäistäkin merkitystä, joskaan pelkän tiedon vaikutus ei yleensä ole kovin syvällinen ja merkittäviä muutoksia aikaansaava.
Vaikka solujen toiminta tapahtuu periaatteessa itseohjautuvasti, niiden käynnistäminen edellyttää sellaista valmennusta, jossa solujen kokoajat saavat käsityksen toiminnan ideasta sekä solujen erilaisista käynnistämistavoista. Sen sijaan sekä kahdenkeskinen tukityöskentely että kasvuryhmien ohjaaminen asettaa tekijöille selvästi enemmän vaatimuksia. Ensinnäkin on edellytettävä sellaista ikää, jonka antama elämänkokemus luo pohjan erilaisten elämäntilanteiden ymmärtämiselle. Työstä kiinnostuneille on järjestettävä pitkähkö täydennyskoulutus, johon valittavien henkilökohtainen soveltuvuus on arvioitava. Koulutukseen tulee sisältyä ihmissuhteiden ja tunnedynamiikan teoreettisen tarkastelun ohella osallistuminen ryhmäprosessiin ja siten omakohtainen kokemus ryhmän jäsenenä olemisesta sekä riittävästi ohjattua harjoittelua. Tällaisen valmennuksen toteuttaminen ja sen avulla tapahtuva, riittävän suuren ja jatkuvasti vahvistuvan tukihenkilö- ja ryhmänohjaajajoukon kasvattaminen on tärkeä edellytys toiminnan pitkäjänteiselle onnistumiselle.
Kulttuurinen vaikuttaminen
Edellä on viitattu niihin moninaisiin tekijöihin, jotka ylläpitävät ja muuntavat yhteiskunnassa vallitsevia normistoja. Normistojen luonteen selventämiseksi on syytä puhua virallisista ja piilonormeista. Virallisten normien eli lakien ja muiden säännösten sekä esimerkiksi autorisoitujen ammatillisten käyttäytymissääntöjen muuttuminen tapahtuu hitaasti ja vaatii yleensä vahvoja taustavoimia. Piilonormistot voivat kehittyä nopeammin ja omaehtoisemmin, mutta ne muodostavat usein myös kehityksen jarrun, joka saattaa heikentää virallistenkin normien vaikutusta. Osittain on kyse suhtautumistavoista ja toimintamalleista, joita ei avoimesti kannateta mutta joita silti noudatetaan. Niiden muuttaminen on yleensä helpompaa kuin säännösten, mutta vaatii tietenkin määrätietoista toimintaa. Lisäksi piilonormistojen muutoksilla on välittömän vaikutuksen ohella taipumus muuttaa ajan mittaan myös virallisia normeja.
Miessakkien toimintaan tulee kuulua sellaisia rakenteita, joilla on ainakin ajan oloon normistoja muuttava vaikutus. Tällainen toimintamalli voi olla esimerkiksi miesfoorum, jossa otetaan johdonmukaisesti esille ajankohtaisia miesten elämään ja sosiaaliseen vastuuseen liittyviä kysymyksiä ja näkökohtia sekä edistetään tätä aihepiiriä koskevaa keskustelua. Julkista keskustelua on sinänsä pidettävä tärkeänä, sillä sen kautta voidaan nostaa esille sellaisiin piilonormistoihin liittyviä kysymyksiä, jotka jarruttavat myönteistä tai tukevat kielteistä kehitystä. Toisen tärkeän toiminnan alueen voivat muodostaa julkaisut, erityisesti oma aikakauslehti. Se vaatii kuitenkin merkittävästi suurempia henkisiä ja taloudellisia resursseja kuin alkavalla järjestöllä on käytettävissään.
Nopeasti on mahdollista päästä vaikuttamaan siten, että järjestön aktiivit osallistuvat julkiseen keskusteluun erilaisilla käytettävissä olevilla foorumeilla. Niitä voivat olla julkaisujen ohella myös muiden organisaatioiden järjestämät tilaisuudet ja tapahtumat, joissa halutaan käsitellä Miessakkien mission kannalta tärkeitä kysymyksiä. Sekä omissa julkaisuissa että muualla käytettävissä puheenvuoroissa voi kuitenkin olla kysymys vain esittäjän omista näkemyksistä, joilla pyritään synnyttämään keskustelua ja sitä kautta vaikuttamaan. Järjestöllä ei ole eikä voi olla omaa kantaa mihinkään yhteiskuntapoliittiseen kysymykseen, jollei hallituksessa ole erityisestä syystä nimenomaisesti toisin päätetty. Tässä on syytä olla erityisen varovainen, jotta järjestö ei leimaudu miesten intressijärjestöksi, mikä saattaisi olennaisesti vaikeuttaa sen työtä. Sen sijaan järjestön tavoitteiden ja toiminnan esittely on kaikissa tarjoutuvissa yhteyksissä tervetullutta.
Miessakkien oma järjestökulttuuri
Järjestön mission ja sitä toteuttavien rakenteiden tulisi muodostaa saumaton kokonaisuus. Järjestöjen toiminta on väljästi säädeltyä, joten yksittäisen järjestön toimintarakenteet on periaatteessa mahdollista sopeuttaa vastaamaan järjestön missiota. Rakenteet puolestaan luovat perustan toimintakulttuurin muodostumiselle. Siksi niiden tulisi olla mahdollisimman pitkälle sopusoinnussa missioon liittyvien arvojen kanssa. Erityisesti uudessa, vasta toimintaansa aloittavassa ja jäsenistöään kokoavassa järjestössä kannattaa kiinnittää näihin seikkoihin runsaasti huomiota. Miessakkien tulee pyrkiä sisäisen toimintakulttuurinsa määrätietoiseen rakentamiseen. Toimintakulttuurin tulee ilmentää missioon liittyviä arvoja, jotka voivat selkeytyä vain pitkäjänteisellä työllä.
Miessakkien missio painottuu miesten yhteistyöhön ja keskinäiseen kasvuhakuiseen tukeen. Tätä näkemystä on sovellettava myös siten, että toiminnot pyritään rakentamaan jäsenten ryhmätyöskentelylle. Järjestössä tarvitaan kyllä palkattuja toimihenkiöitä, mutta heidän työpanoksensa on keskitettävä laajojen toimintojen organisoimiseen, toiminnan ulkoisten ehtojen, kuten taloudellisen perustan kehittämiseen sekä rutiinitöiden hoitamiseen. Palkattua osa- tai täysaikaista työpanosta tarvitaan myös vaativaa ammatillista osaamista edellyttäviin koulutus-, valmennus- ja ohjaustehtäviin sekä vaikeimpien kriisitilanteiden hoitamiseen. Sen sijaan kaikkeen sellaiseen ideoimis-, kehittämis- ja organisoimistyöhön, joka perustuu erilaisten tietojen, näkemysten ja kokemusten vuorovaikutukselle sekä yhteyksille yhteiskunnan eri tahojen kanssa, haetaan vapaaehtoisia tekijöitä jäsenistön piiristä. Toimihenkilöiden rooli aktiivisiin jäseniin nähden on tukea antava, avustava ja kannustava sekä koulutus- ja valmennustoimintaa kehittävä.Tällaiselle toimintanäkemykselle rakentuu erityisesti ajatus toiminnan paikallisesta itsenäisyydestä.
Sanottuun liittyy edellä esillä ollut kysymys asiantuntijuudesta. Kun lähtökohtana on luottamus miesten yleiseen kykyyn kehittyä sekä ottaa vastuuta itsestään ja ympäristöstään, tämän täytyy johdonmukaisuuden vuoksi tarkoittaa myös sitä, että tavallisista, riittävän elämänkokemuksen omaavista miehistä löytyy riittävästi niitä, jotka kykenevät toimimaan sekä toisten miesten tukijoina heidän kriisitilanteissaan että kasvuryhmien ohjaajina. Tämä luottamus on kuitenkin vain lähtökohta, jonka realisoiminen edellyttää pätevää koulutusta ja valmennusta sekä työnohjausta, missä tehtävissä tarvitaan ammatillisesti pätevää henkilöstöä. Raja ei tässäkään kohdin saa olla jyrkkä, vaan myös jäsenistöä kannustetaan valmentautumaan koulutus-, valmennus- ja työnohjaustehtäviin, missä tarvittavan täydennyskoulutuksen järjestäminen kuuluu järjestön tehtäviin.
Kaikki määrätietoinen toiminta vaatii johtajuutta. Monista henkilöihin ja käytännön mahdollisuuksiin liittyvistä tekijöistä johtuen vastuut jakautuvat aina epätasaisesti. Jonkun tai joidenkin on aina kannettava ensisijainen vastuu, mikä antaa perustan myös vaikutusvallan erilaisuudelle. Tämä on johtajuuden lähtökohta. On tärkeää, että johtajuuden tarve tiedostetaan ja hyväksytään koko järjestössä. Johtajuuden tärkeyttä on syytä korostaa erityisesti siksi, että johtajuuskulttuuri on viime vuosikymmeninä käynyt läpi suuren murroksen koko yhteiskunnassa. Johtajuuteen kohdistuu nykyisessä vielä selkiytymättömässä tilanteessa monenlaisia ristiriitaisia paineita, jotka vaikeuttavat sen toteutumista. Ns. demokraattisesta johtajuudesta on syntynyt ihannekuvia, joiden perusteella johtajuudesta vastaaville henkilöille ollaan taipuvaisia asettamaan erittäin suuria vaatimuksia. Ihannekuvien mukainen sovittelutehtävä, jossa kaikki näkökannat otetaan tasapuolisesti huomioon ja jossa kuitenkin säilyy vastuun toiminnan tavoitteellisuudesta ja voimavarojen tehokkaasta käytöstä, on useimmiten mahdoton. Tämänkaltaisia johtajuusongelmia esiintyy kaikkialla yhteiskunnassa, mutta järjestöt näyttävät olevan niille erityisen otollista kentää.
Johtajuuskulttuuri onkin tärkeä osa Miessakkien järjestökulttuurin kehittämishaastetta. Kun johtajuuden toteutuminen ymmärretään toiminnan keskeiseksi edellytykseksi, on esimerkiksi uusien paikallisten tai muiden toimintayksikköjen luomisessa tärkeätä löytää sopivia miehiä ottamaan johtajuus ainakin toiminnan alkuvaiheessa. Ei voida luottaa siihen, että keräämällä yhteen joukon miehiä ja selvittämällä heille toiminnan tavoitteet johtajuus ratkeaa itsestään. Tarvittavan johtajuuden luonnetta on tarpeen jatkuvasti selkiyttää.
Vanhakantaisiin autoritaarisiin johtamiskäytäntöihin ei ole paluuta, mutta myöskään järjestöjen tavanomainen puheenjohtajatyyppinen johtajuus ei riitä, jos se tarkoittaa toiminnan keskittämistä kokouksiin ja niiden johtamista. Uutta johtajuusmallia voidaan luonnehtia prosessijohtajuudeksi. Se tarkoittaa vastuuta työskentelyn vaatimista rakenteista ja muodoista sekä yhteisten pelisäännöjen luomisesta sekä työskentelyn muista edellytyksistä, niin kuin myös puuttumista tarvittaessa pelisääntöjen rikkomiseen. Kaikkea tätä ei tarvitse eikä ole edes suotavaa tehdä yksin, vaan johtamisen tärkeänä ulottuvuutena on sellaisten henkilöiden etsiminen, joiden kanssa tehtäviä voi yhdessä suunnitella ja jakaa. Tässäkään ei ole ensisijassa kysymys demokraattisten valintamuotojen noudattamisesta vaan toimivien ratkaisujen löytämisestä. Johtajuuden tulee siten toteutua samanaikaisesti monella tasolla. Demokratia merkitsee tällöin toiminnassa mukana olevien oikeutta osallistua toimintalinjojen määrittelyyn ja arvioida jälkikäteen jo toteutunutta. Johtajuudelta tämä edellyttää avoimuutta ja valmiutta kuunnella erilaisia, myös kriittisiä mielipiteitä mutta myös itsenäistä vastuunottoa ratkaisuista. Epämääräisen demokraattisuusihanteen asemesta tällaisessa johtajuudessa korostuu epäautoritaarisuuden ja vahvan tavoitteellisuuden vaativa yhdistäminen.
Onnistuakseen järjestöjohtajuuden tulee yleensä olla riittävän pitkäjänteistä. Toisaalta johtavien henkilöiden ylipitkä sitouminen vastuuseen sisältää usein myös haittapuolia. Siten pitkäjänteisyyteen kuuluu johtajanvaihdosten valmistelu riittävästi etukäteen. Johtajuutta on tuettava valmennuksella ja työnohjauksella, minkä tulee sisältyä järjestön toimintakulttuuriin. Tällainen johtajuuden tukeminen on tärkeää, koska erityisesti miehillä näyttää olevan vaikeuksia irtautua autoritaarisen johtajuuden jäänteistä ja oppia vuorovaikutuksellisia toimintamalleja. Se voi heijastua myös usein esiintyvänä asenteellisena johtajuuteen kuuluvan vallan vierastamisena ja johtamisen merkityksen vähättelynä.
Johtajuuden luonne järjestökulttuurissa riippuu myös siitä, millaisia muotoja toiminnalta edellytetään. Lähtökohtana voidaan pitää sitä, että käytettävissä olevien voimavarojen tulisi suuntautua mahdollisimman tehokkaasti varsinaisiin tavoitteisiin eli miesten yhteistoiminnan, keskinäisen tuen ja vastuuttamisen toteutumiseen. Siksi muodollisiin toimintoihin käytettävä energia on pyrittävä minimoimaan. Osa muodollisuuksien välttämistä tarkoittaa sitä, ettei paikallistasolla toteuteta yhdistyslain mukaista järjestäytymistä vaan että kaikki toiminta ja siihen liittyvä rahojen käsittely tapahtuu yhden virallisen organisaation, valtakunnallisesti toimivan Miessakit ry:n, sateenvarjon alla. Tämä edellyttää luonnollisesti sellaisten paikallisten toimintamallien luomista, jotka turvaavat keskinäisen yhteistyön, avoimuuden ja vastuullisuuden.
Edellä on korostettu järjestön paikallistason itsenäisyyttä. Vaikka yleisenä tavoitteena onkin miesten keskinäinen tukeminen, sen rinnalle on mahdollista kehittää monenlaisia käytännön työmuotoja, joissa miehet toimivat suunnittelijoina ja toteuttajina. Keskeisenä tavoitteena on tällöin miesten aktivoinnin ohella kaikki sellainen vaikuttaminen, joka palvelee parisuhteiden ja perheiden eheyttä ja hyvinvointia.
Järjestökulttuuriin liittyvänä tärkeänä piirteenä on vielä korostettava valmiutta yhteistyöhön kaikkien niiden virallisten ja yksityisten organisaatioiden kanssa, jotka ovat siihen valmita ja joiden kanssa löytyy yhteisiä, Miessakkien pyrkimyksille riittävän läheisiä tavoitteita. Tämä on yleinen periaatteellinen lähtökohta mutta liittyy myös pyrkimykseen hyödyntää tehokkaasti kaikkia tarjolla olevia voimavaroja.
Suhde muuhun järjestökenttään
Miessakit ry:n toiminnan onnistuminen vaatii myös, että sen piirissä työskentelevillä miehillä on riittävä tietoisuus järjestön erityisluonteesta. Ilman tällaista tietoisuutta ajaudutaan helposti lainaamaan muualta sellaisia ajatusmalleja ja toimintarutiineita, jotka eivät ole sopusoinnussa järjestön ominaislaadun kanssa eivätkä edistä sen toteutumista. Järjestön olemuksen hahmottumista saattaa auttaa sen suhteuttaminen yleiseen kansalaisjärjestöjen kenttään. Tarkastelun ulkopuolelle rajautuvat tällöin kaikki suppeiden jäsenryhmien erityisjärjestöt. On myös heti huomautettava, että seuraavassa esitettävät järjestökategoriat ovat yleistyksiä, joiden perustana on järjestön keskeinen lähtökohta. Käytännön toiminta voi käsittää erilaisia puolia yleensä kuitenkin siten, että lähtökohta hallitsee kokonaisuutta.
Miessakit ry:n tarkoituksena ei siis ole ajaa jäsenkuntansa eli miesten etuja eikä se siten ole intressijärjestö kuten valtaosa nykyisistä järjestöistä. Tyypillisiä intressijärjestöjä ovat työmarkkinaorganisaatiot, mutta niihin kuuluvat myös esimerkiksi erilaiset vammais- ja potilas- tai sairausalajärjestöt, opiskelijajärjestöt sekä eläkeläisjärjestöt. Eron korostaminen tähän järjestöryhmään nähden on erityisen tärkeää, koska tällä laajalla alueella syntyneet asenteet muodostuvat helposti uutta järjestöä kahlehtiviksi. Tulevaisuuden mieskulttuuri voi rakentua vain eheyttävälle vuorovaikutukselle naisten kanssa, ei minkäänlaiselle vastakohtaisuudelle tai kilpaileville intresseille.
Toisen alueen, johon myös on syytä tehdä selvä pesäero, muodostavat erilaiset ideologiset, poliittiset ja uskonnolliset järjestöt. Useimmilla järjestöillä on kyllä jonkinlainen aatteellinen lähtökohta, eikä rajaa aatteen ja ideologian välillä voida pitää selvänä. Erotteluperustaksi riittää käytännön kannalta se, että ideologia tarkoittaa sitoutumista johonkin maailmankatsomukseen, todellisuuden tulkintaan tai yleensä kiteytyneeseen ajattelutapaan, jolla usein on jokin historiallinen henkilötausta. Miessakkien sitoutumattomuus tällaisiin taustoihin ei saa joutua epäilyn alaiseksi.
Vaikka Miessakkien toiminta suuntautuu mieskulttuurin kehittämiseen, samastuminen tavanomaisten kulttuurijärjestöjen kanssa ei anna oikeaa kuvaa. Tämä johtuu siitä, että mieskulttuuri ei käsitteenä tai työkenttänä ole rinnastettavissa järjestötoiminnan kohteina yleensä oleviin taiteen, tieteen tai esimerkiksi ympäristökulttuurin alueisiin. Näistä poikkeavina esimerkkeinä kulttuurikentän toimijoista voidaan mainita sellaiset pitkän historian omaavat järjestölliset ilmiöt kuten Kansanvalistusseura, nuorisoseuraliike, partioliike tai setlementtiliike. Miestoiminnan perusajatus voidaan jossain mielessä rinnastaa niihin. Oleellinen samankaltaisuus syntyy paikallistason toiminnan itsenäisyydestä. Muita tässä mielessä hyviä esimerkkejä ovat mm. vapaapalokunnat, maamiesseurat (myös pienviljelijäyhdistykset) ja Martat sekä Punainen Risti ja Mannerheimliitto. Paikallistason itsenäisyys on niiden toiminassa johtanut rikastuttavaan monimuotoisuuteen. Sen sijaan Rotarit ja Lions-järjestö edustavat suhteellisen yhtenäistä paikallistoiminnan mallia ja hierarkista rakennetta, mikä saattaa olla puhtaille miesorganisaatioille tyypillistä.
Neljännen edellä mainittuihin rinnastuvan järjestökategorian muodostavat palvelujärjestöt. Tyypillisimmillään ne ovat julkisten yhteisöjen palvelutoimintaa korvaavia tai täydentäviä asiantuntijapalvelujen tuottajia tehtäväkenttäänsä kuuluville erityisryhmille. Miessakkien kohdalla voidaan kyllä puhua palveluista, mutta sekä kohderyhmän laajuudesta että palvelun luonteesta johtuen kysymys ei voi olla asiantuntijatoiminnasta vaan elämän miehisten haasteiden yhteisestä kohtaamisesta ja miesten keskinäisestä auttamisesta.
Jäsen- ja järjestömäärältään yhden suurimmista järjestökentän osa-alueista muodostavat urheilu- ja liikuntajärjestöt, joiden toiminnalla myös tärkeitä yhteiskunnallisia ja kulttuurisia vaikutuksia. Erityisesti kuntourheilun parissa tapahtuva työ tulee lähelle Miessakkien toimintaideaa silloin, jos fyysiset ja sosiaaliset valmiudet nähdään rinnakkaisina ihmisen toimintakyvyn alueina. Sosiaalisten valmiuksen kehittämisen nostaminen samaan asemaan fyysisten kanssa vaatii vielä runsaasti herätystyötä.
Onnistumisen pitkäjänteiset ehdot
Miessakkien mission toteutuminen vaatii vahvaa uskoa miesten kasvukykyyn. Usko ei silti saa merkitä sitä, että haasteen vaativuutta vähätellään esimerkiksi painottamalla toiminnan ulkoista näyttävyyttä tai odottamalla liian nopeita tuloksia. Vaativa missio voi toteutua vain pitkäjänteisyydellä ja sitkeydellä. Pitkäjänteisyyden tuleekin olla lähtökohtana kaiken sen suunnittelussa, jolla miehiä käytännössä vastuutetaan omasta elämästään. Kiirehtiminen ei ole mahdollista. Siitä huolimatta tavoitteet on asetettava rohkeasti. Vain siten välttämätön innostus syntyy ja säilyy. On jaksettava uskoa sekä perusajatuksen kantavuuteen että yksittäisten miesten muuttumiskykyyn lannistumatta jatkuvasti vastaan tulevista kielteisistä esimerkeistä. Tavoitteeksi asetettu kulttuurinen vaikuttaminen, uuden mieskulttuurin luominen, ei merkitse sitä, että kaikki miehet alkaisivat käyttäytyä vastuullisesti. Pahuutta, vastuuttomuutta ja väkivaltaa tulee aina olemaan. Mistään ihmisten onnelasta ei kannata unelmoida. Kulttuurinen muutos tarkoittaa ennen muuta muutoksia kollektiivisten mielikuvien, ihanteiden ja eettisten normien tasolla.
Epäilemättä eniten maskuliinista käyttäytymistä vääristävä tekijä on historian ylläpitämä käsitys vallan miehisestä perusluonteesta ja siihen perustuvasta miehen oikeudesta alistaa nainen. Sen rinnalla elää vahva mielikuva fyysisestä voimasta miehisyyden mittana ja miesten keskinäisen arvojärjestyksen perustana. Vaikka näitä mielikuvia ei ehkä enää avoimesti kannatetakaan, on niillä edelleen suuri voima. Tilanne voi muuttua vain, kun niiden rinnalle ja vähitellen niitä sivuuttamaan syntyy toisenlaisia, miehen henkistä ja vuorovaikutuksellista vahvuutta edustavia mielikuvia ja ihanteita.
Kysymys on myös sosiaalisten mallien luomisesta. On turha odottaa, että miessoluihin ja kasvuryhmiin ensimmäisinä liittyisivät ne miehet, joiden elämässä on eniten ongelmia tai jotka ovat joutuneet ympäristönsä leimaamiksi. Malleja luovat sellaiset miehet, joiden kyky ottaa vastuuta itsestään ja ympäristöstään ei vielä ole hankalasti vaurioitunut. Vasta toisessa vaiheessa voidaan mukaan odottaa sellaisia miehiä, joita elämä on kolhinut ja aiheuttanut heille itsesääliä, ehkä itsetuhoisuuttakin ja joiden kynnys itsensä tutkimiseen on ehkä siksi kohonnut. Tästäkin tilanteesta voi tosin olla suora tie vastuunottoon, jos elämä on ajautunut kriisiin, jossa on syntynyt halu hakea apua. Tietenkin tällöin tulee myös olla tukea tarjolla. Tästä tulisi niiden huolehtia, joiden oma tie vastuunottoon on jo alkanut.
Tie uuteen mieskulttuuriin on pitkä ja vaativa, mutta samalla visiona innostava.