Erosta ElossaEE logo

Erosta Elossa on valtakunnallinen palvelu, joka tukee ja opastaa miehiä ero-ongelmien käsittelyssä ja niistä selviämisessä. Toiminnan avulla miehet saavat henkilökohtaista keskusteluapua, neuvontaa ja vertaistukea niihin lukuisiin kysymyksiin, joita herää parisuhteen uhatessa päättyä,varsinaisessa eroprosessissa ja ajassa eron jälkeen. Yhtenä keskeisenä tavoitteena on turvata lapsen ja isän suhteen jatkuminen myös eron jälkeen.

Neuvontapalvelut

Erosta Elossa tarjoaa henkilökohtaista keskustelutukea ja ohjausta sähköpostin ja puhelinneuvonnan välityksellä. Helsingissä ja Tampereella järjestettäviin yksilötapaamisiin voi varata ajan Erosta Elossa -työntekijältä.

Vertaistuki

Erosta Elossa kokoaa ja järjestää miesten eroryhmiä eri puolilla maata. Ammatillisesti ohjatussa vertaisryhmässä toisten miesten kokemusten kuuleminen auttaa oman eroprosessin jäsentämistä. Ryhmässä käsitellään eroon liittyviä tunteita sekä työskennellään muun muassa huoltajuus- ja tapaamiskysymysten parissa.

Erosta Elossa järjestää myös tukihenkilötoimintaa.Itse eron kokenut, tehtäväänsä koulutettu Erosta Elossa –vertaistukihenkilö (EETU) kuuntelee, tukee eromiehen jaksamista sekä neuvoo käytännön asioissa. Tarvittaessa tukihenkilö voi olla mukana vanhemmuuteen liittyvissä sopimusneuvotteluissa.

Yhteystiedot

Yhteydenottolomake

09 6126 6216 (puhelinaika ma-pe klo 9-12) Puhelun mennessä vastaajaan, jätä yhteystietosi, niin otamme yhteyttä.

erosta.elossa(at)miessakit.fi

Tampere
Kari Vilkko
vast. erotyöntekijä
044 751 1341
kari.vilkko(at)miessakit.fi
 
Miessakit ry | Tampere
Kumppanuustalo Artteli
Salhojankatu 42 (2.krs)
33500 Tampere
Helsinki
Tomi Liias
erotyöntekijä
044 751 1333
tomi.liias(at)miessakit.fi
 
Miessakit ry
Annankatu 16 B 28
00120 HELSINKI

Tunnisteet: erosta elossa, koulutus, miesryhmätoiminta, tukihenkilötoiminta, verkkotuki