Asvalttikukot - kiertuepäiväkirja 
Miessakit ry:n Kesäbussikiertue IV
Kirjoittanut Tomi Timperi
prologi (prologin laativat Ilmo ja Timo)
Miessakkien Lahden porukka, Timo Tikka, Ilmo Saneri & yhdysmies Jukka Salminen ottivat varaslähdön torstaina 7.8. Lahden torilla. Auringon lisäksi paikalla oli tukuittain miehiä sekä Etelä-Suomen Sanomat.
Perjantaina parivaljakko Timo & Ilmo suuntasivat kohti Jyväskylää, jossa tapasivat perhehanketyöntekijöitä. Tästä jatkoivat he Kuopioon pestaamaan isätyöntekijän, Mauno Katajalan.
Lauantaiaamuna Asvalttikukot tippuivat asfaltilta. Mutta ei hätää - voimalla seitsemän miehen auto nousi takaisin baanalle. Tästä matka jatkui Ilmon kotiseudulle Kainuuseen. Ilmo tuntee sieltä kaikki eikä Timo halua enää kuulla Kainuun maakuntalaulua. Ilmon synnyinkodin, Lehtojoen koulun oli vallannut 40 thaimaalaista miesmarjanpoimijaa. Kielimuurin vuoksi miesasia jäi vähemmälle... Hepokönkäällä 50 eläkeläisen puheensorina herätti aina valmiit asvalttikukkomme kuuntelemaan tarinoita isoisyydestä.
Hepokönkäältä matka jatkui Ukkohallan kautta Mieslahteen Miesjoensuulle Pukkisaaren ja Kivesvaaran kupeeseen - kiitokset mökin isännälle Ristolle.
MAANANTAI 11.8.2008
klo 4.15
Kello soi houkuttelevasti - Jippii, silmät aukeni! Nyt nopeasti tervehdysviesti sähköpostitse miessakkilaisille halki valtakunnan.
klo 4.45
Taksin kyytiin ja Anttia noukkimaan - lentokone Helsingistä Kajaaniin lähtee kohta.
klo 6.20
Kone (Finnairin malliston pienin) nousee ajallaan. Turvatarkastuksessakaan ei jouduttu vaikeuksiin. Kajaania lähestyttäessä kapteeni kehottaa malttiin; Kajaanin yllä pukkaa sumuntynkää ja ryhdymme pyörimään kentän yllä hälvenemistä odotellen. Laskeudumme lopulta onnellisesti kymmenisen minuuttia myöhässä. Paikan päällä meitä odottelevat toverimme Ilmo ja Timo kiertuebussimme kera. Myös he olivat tovin myöhässä koskapa Timon navigaattori ohjasi pirssiä marjapusikoiden kautta kentälle. Iloinen jälleennäkeminen - tästä se taas lähtee!
klo 8.15
Saavumme ensimmäiselle kiertuepostille pari tuntia etuajassa. Sonnustamme kiesin sopaan ja eikun kaffelle. Saamme kuulla, että Suomi on saanut Olympialaisista ensimmäisen mitalinsa (pronssia ammunnasta).
klo 9.00
Timo ja Ilmo istahtavat aiemmin sovittuun ammatti-ihmisten tapaamiseen Kajaanin terveysasemalle, josta saldona kaiken muun hyvän ajatustenvaihdon lisäksi on aiesopimus Miessakkien pitämästä koulutuspäivästä marraskuulle.
klo 9.15
Radio Kajauksen toimituksessa annan myöntämäni suoran radiohaastattelun. Ihan kivasti meni, vaikka lomien jälkeen kone on vasta käynnistymään päin.
klo 9.45
TV-haastattelu YLE:lle bussimme pielestä (kts. uutiset osoitteessa http://areena.yle.fi/toista?id=1421042, nähtävissä kahden viikon ajan). Ensimmäinen paikallisherra pyytää pinssimme suoraan kiinni rintapielukseensa.
klo 10
Varsinainen showtime Kajaanissa alkaa, vaikka hirmusti on jo ehtinyt tapahtua. Mehua ja keksiä esitearsenaalin kaveriksi, lähestymien houkutteluksi. Kuopion radio soittaa Antille tehden jutun. Kainuun Sanomat pistäytyy tekemässä lehtijutun huomiseen numeroonsa. Paikalliset pistäytyvät kuulolla mukavaan tahtiin.
klo 10.50
Kaikki pysähtyy hetkeksi: KULTAA SUOMEEN (naisten trap)!!! Porilaisten marssi raikaa - kansa on haltioissaan.
klo 12.00
Jaahas, onnistunut päivystys päättyy. Kamat kasaan ja lähimpään rablanderiin (tavoista poiketen ei Rossoon) lounaalle. Kiitos Kajaani - matkaan kohti Iisalmea.
Matkalla ryhtyy ropisemaan vettä. Antti kunnostaa hollolalaiset puhelimet. Kännykät pirisevät, yleisiä työasioita hoidellaan. Iisalmeen saavutaan kaksi tuntia etuajassa, joten hoidamme kauppatarpeet. Lymyämme torin kulmilla harmaan taivaan alla. Torilla ei näy juuri ketään, ei edes käytännössä koko toria, koskapa se on pääosin revitty remontti mielessä. Olemme rohkean epäileväisiä tulevan showmme onnistumisprosentin isoudesta. Valumme hiljalleen kohti torin keskellä sijaitsevaa ainoata bussimme mentävää, remontoimatonta kohtaa. Tulemmeko näkemään ketään vai emmekö?
klo 15.50
Iisalmen Sanomista soitetaan - tulevat haastattelemaan, loistavaa! Haluaisimme laittaa esitepöydät ojoon, vaan ovat ne lukkojen takana, ja avaimet Ilmolla, mutta Ilmoa ei näy. Oli mies poissa kymmenen minuuttia, kävi torinkulman parturissa neljäntoista euron puimurissa.
klo 16
H-hetki Iisalmessa. Paikalla toistaseksi vain puolitoista silakkaa. Odotellaan toimittajaa ja arvotaan kuka antaa haastiksen... No nyt se tulee valokuvaajan kera. Rupattelemme mukavan tovin käyden läpi koko repertuaarimme. Lehtijutun myötä toivomme iisalmelaiskontaktointia tuonnempana. Nyt kohti ensimmäistä yöpymätaukoa, elikkäs Kuopion kulmilla sijaitsevaa Rauhanlahden viiden tähden leirintäkehtoa.
Iltasella saunaa, olympiaa ja UNOa. Muut sanoivat, että laita sitten UNOn lopputulos sinne päiväkirjaan, vaan aattelin kuitenkin, etten laita. Öitä.
TIISTAI 12.8.2008
klo 7.52
Kauhia kolahdus havahduttaa kiertäjän. Jaa, se oli vaan Timo, joka yläbunkalta kohtalaisen virkeänä hyppäs. Suihkua, nenänpuuterointia, aamiasbuffet ja hep matkaan kohti Kuopion toria.
klo 10.00
Päivän ensimmäinen stoppi osuu siis Kuopion torille, jonne saavuttaessa torivalvoja rakentaa meille läpi torin vievän saattueen itsensä muodossa. Upean näköinen paikka ja vilkkaan oloista. Ja Katajalan Maunukin lyöttäytyy heti vahvuuteen. Kuopion seurakunnan miestyötä rakentava kaveri tulee heti juttusille selkeän ennakkotietoisena saapumisestamme. Hänen kanssa turistaan tunti ja alustetaan tulevaa yhteistyötä. Ja loistoa, tuon tuostakin paikalliset kukot pistäytyvät turinalle. Mukavasti meni, vaan mihin jäi media, erityisesti Savon Sanomat? Ja toisaalta paikallislehti Kaupunkilehti lupasi oikeen henkilökohtaisesti tulla juttua vääntämään, mutta eipä näkyny... Pakko lähteä Varkauteen.
Syömässä käydään erinomaisessa, paikallisen rouvan suosittelemassa Amanda -ravintolassa (Taulumäen Foorumissa). Joka jeppe saa eteensä tirisevän kolmensadangramman lihanpalan. Jösses että maistui - suosittelemme paikkaa lämpimästi! Pullein vatsoin kierimme torille. Timo väittää, ettei ähkyltään pysty mahdollisia toimittajia kohtaamaan.
klo 16
Varkauden showtime. Varkauden Lehden toimittaja ja valokuvaaja saapuvat (itse asiassa jo 15.40). Vastoin lupaustaan Timo on suuna päänä. Lopulta annamme haastattelua koko kööri (itse ennätin paikalle hieman jälkijunassa, koska paikallinen kirjasto oli kiinni). Ja upeata, Varkauden Lehden juuri tehdessä lähtöä kadonnut lammas, eli Savon Sanomat saapuu. Istumme leppoisasti koko ryhmä toimittajan kanssa lämpimällä, tyhjällä torilla ja juttelemme asiaa tunnin verran. Toimittaja lähtee ja on aika suunnata toiselle yöpymisetapille, eli Joensuun kulmilla sijaitsevalle leirintäalueelle (Linnunlahti).
Tukkilaissaunassa höyryjä päästellään yleisen vuoron myötä ja herrasmiesturinointia saadaan väännettyä isommassa porukassa. Saunan seinältä luemme, että yksi alkuperäinen Beatles-mieskin (Pete Best) on samoja lauteita kuluttanut 90-luvun lopulla. Ennen tutimaa otamme ensimmäisen erän Helsinki-Lahti korttipeliherruudesta - tietäähän sen kuinka kävi (vrt. edelliset kiertuepäiväkirjatekstit).
KESKIVIIKKO 13.8.2008
klo 8
Ensimmäinen aamu kun heräämme vasta kellon soidessa. Aamukaffella voimme todeta, että lehtijuttua meistä piisaa mainiosti - raportteja edellisiltä ja mainoksia tulevilta stopeilta.
klo 10
Kaikki valmista Joensuun torilla. Heti on porukkaa paikalla. Paikallinen KRIS-Suomen keskusliittomies Hannu Kokko puolisoineen tulee moikkaamaan. Samoin Joensuun yhdysmiehemme Onni Voutilainen ja Onnin aisapari Erosta Elossa -ryhmien vedossa, elikkäs Juhani Ala-Könni. Paikallisiakin käy piipahtamassa, vaikka sää on harmaa ja sataa koko ajan vahvasti. Karjalainen -lehden toimittaja ynnä valokuvaaja saapuvat ja juttua laitetaan. Joensuun kaupungin sosiaali- ja terveystoimen ylihoitaja Liisa Karikko viihtyy yhteistyönkartoitusturinoinnissa melkein tunnin verran. Vielä ennen päätöstä paikalla pyörähtää YLEn TV-dokumentteja työstävä kaveri valottamassa perheväkivaltadokumentoinnin haasteista ja tabuista.
12.15
Juuaan kiertäjien, Onnin ja Juhanin kesken kaffet karjalanpiirakoiden kera Marttojen torikaffelassa, hyvää. Ja huh-huh, sushan se siinä, siunakkoon!
Kulttuuripläjäyksen aika. Ajamme upean Punkaharjun läpi ja asetumme Retrettiin. Näin ensikertalaiselle luolasto on sinänsä jo upea kokemus ja erityisesti Leonardo DaVincin keksintöhistoriaa kuvaava näyttelyosio jopa hippasen kiinnostaa. Muuten on todettava, etten vieläkään löytänyt itsestäni maaperää maalaustaiteen tarjoamille harmonioille. Kostoksi ostan taikalaatikon, johon saan kadotettua toverieni kolikot.
Illaksi leiriydymme Punkaharjun Lomakeskukseen, jossa käymme läpi tutut rutiinit; saunaa, syömää ja korttia (jo nka osalta koemme täysin puuntakaa tapahtuvan lahtelaistasoituksen - huomenna täytyy palauttaa kuri ja järjestys).
TORSTAI 14.8.2008
klo 8
Ylös.
klo 9
Apetta.
klo 10
Kiertueen viimeinen varsinainen stoppi Savonlinnan viehättävällä torilla. Itä Savo saapuu haastattelemaan ja kuvaamaan. Hyvä haastattelu - hieman aiemmista poikkeavaa kysymyksenasettelua, joutuu vähän fundeeraan vastauksia. Muutama ihminen poikkeaa tutustumaan, vaan ei yhtään savonlinnalaista (vain turisteja). Puolenpäivän lähestyessä kokoamme viimeisen kerran rekvisiittamme ruumaan.
klo 12
Timo ja Ilmo tapaavat ennalta sovitun mukaisesti ison joukon paikallisia terveysalan ammattilaisia valottaen isätoimintamme suomia mahdollisuuksia.
klo 13
Syömme lounaan yhdessä Etelä-Suomen miestyökartoitusreissulta kotiin Rovaniemelle matkaavien Miestyö Lapissa -projektityöntekijöiden kera. Mukavia heppuja - teemme varmasti jatkossa monenlaista yhteistyötä.
klo 15
Lähdemme matkaamaan Kiteelle, jossa tarkoituksena on ensin tavata Timon äippä (joka lupasi kaffettaa meidät) ja sitten majoitumme Timon kesähuvilalle odotettua ja hyvin ansaittua loppukaronkkaonnellisuutta varten. Huomenissa kotiutunemme illansuussa. Homma hanskassa!
Epilogi
Kiertueen aikana olimme tien päällä yhteensä 1000 kilometriä. Pysähdyimme kahdeksalla paikkakunnalla ja paikallisväestön kanssa käytyjen keskustelujen lisäksi annoimme jokaisella paikkakunnalla lehtihaastatteluja, joiden lisäksi oli kaksi radio- ja yksi televisiohaastattelu. Paikallisia sosiaali-, terveys- ja opetusalan ammattilaisia tavattiin neljällä paikkakunnalla jatkoyhteistyötä kartoittaen ja uusia yhdyshenkilöitä saimme kahdelle paikkakunnalle. Kesäbussikiertueformaatti on osoittanut toimivuutensa ja matkan aikana totesimme, että ainakin kahdelle seuraavalle vuodelle on vielä tarjolla aiemmille vuosille osumatonta maaperää.