
Peter Peitsalo
- työnohjaaja
- sosionomi (YAMK)
Muu koulutus:
ratkaisukeskeisen perhetyön koulutus
laatujohtaminen
Hinnat
yksilötyönohjaus
90 € / 45 min.
ryhmätyönohjaus
240 € / 90 min.
Työnohjaus toteutetaan joko Miessakit ry:n tiloissa Helsingin Annankadulla tai ohjattavan omissa tiloissa.
Yhteydenotot
Miessakit ry
09 6126 620
miessakit(at)miessakit.fi
Olen toiminut sosiaali- ja opetusaloja edustavien organisaatioiden työnohjaajana vuodesta 2007. Työnohjaajakoulutukseni olen hankkinut Suomen ryhmäpsykoterapia ry:n järjestämässä kaksivuotisessa työnohjaajakoulutuksessa, jonka viitekehys rakentui psykoanalyyttisen objektisuhdeteorian ja ryhmädynamiikan teorioille.
Tavassani toimia työnohjaajana korostuvat edellisten teorioiden lisäksi myös ratkaisukeskeisyys ja nlp-tekniikat. Erilaisten viitekehysten yhdistäminen mahdollistaa kulloisenkin tarpeen mukaan sekä ryhmien ja organisaatioiden dynamiikan syvällisen tarkastelun että käytännönläheisten ratkaisujen ja toimintamallien löytämisen erilaisiin työelämän haasteisiin.
Näkemykseni mukaan työnohjauksen tulee ensisijaisesti tukea ohjattavan ammatillista kehittymistä sekä mahdollistaa työstä nousevien kuormitustekijöiden ja äkillisten kriisien läpityöstämisen. Pyrin tukemaan näitä muun muassa sekä ohjattavan työn yhteistoiminnallisella tutkimisella että edistämällä työnohjauksessa tapahtuvaa kokemuksellista oppimista.
Työnohjauksen tai muun työkokemuksen kautta osaamista on kertynyt myös seuraavilta alueilta:
- Lastensuojelu (kriisityö & pitkäaikainen laitoshoito)
- Perhetyö
- Opetustyö sairaalaerityiskoulussa
- Sukupuolierityinen poikatyö
- Projektityö
- Vanhustyö
- Ammatillinen täydennyskoulutus
- Hyvinvointipalveluiden tuotteistaminen ja markkinointi
- Sosiaalisektorin laatutyöskentely
- Ryhmänohjaus