Isyyden varhainen tukeminen -koulutus
7.-8.10.2011 klo 10:00-16:00 | Miessakit ry/Lahti, Vesijärvenkatu 20 B 23, 15140 LAHTIMiessakit ry:n Isätoiminnan tarkoituksena on kehittää ja toteuttaa isyyden tukemiseen liittyviä koulutuksia ja tukirakenteita. Näiden toimintojen avulla miehille luodaan mahdollisuuksia osallistua isien omiin vertaistukiryhmiin yleisen kunnallisen synnytysvalmennuksen tai omaehtoisen toiminnan yhteydessä, ja toisaalta kuntien ym. palveluntuottajien toimihenkilöt voivat erikoistua isyyden tukemiseen. Isävalmennustoiminta vastaa tarpeeseen, joka on noussut miesten merkittävästi kasvaneista mahdollisuuksista olla mukana lapsen syntymässä ja varhaiskasvatuksessa, ja siihen, että nykyaikaisessa perhevalmennuksessa on huomioitava myös isän erityislaatu tärkeänä osana perhekokonaisuutta.
Isyyden varhainen tukeminen - koulutuksen kautta isien parissa työskentelevät saavat välineitä isien kohtaamiseen sekä isätoiminnan kehittämiseen. Koulutus rakentuu nk. Hollolan mallin ympärille, jonka tavoitteena on tukea isyyttä jo raskausajasta alkaen. Kouluttajina toimivat Miessakit ry:n isätyöntekijät ovat olleet alusta alkaen mukana rakentamassa Hollolan mallia.
Koulutuksesta saatavat hyödyt
Koulutuksen jälkeen osallistujilla on mahdollisuus toimia neuvolan isäryhmien ohjaajana. Lisäksi koulutus antaa ymmärrystä ja tietoa tämän päivän isyydestä.
Kenelle
Koulutus soveltuu erityisesti sosiaali- ja terveysalalla isien parissa työskenteleville miehille. Osallistuminen ei kuitenkaan edellytä erityistä ammattitutkintoa.
Aika ja paikka
7.-8.10.2011, klo 10:00-16:00 | Miessakit ry/Lahti, Vesijärvenkatu 20 B 23, 15140 LAHTI
Kouluttajat
Ilmo Saneri, isätyöntekijä, työnohjaaja
Timo Tikka, isätyöntekijä, työnohjaaja
Ilmoittautuminen ja lisätiedot
Ilmoittautuminen viimeistään 23.9.2011 mennessä
lmo Saneri: 050 511 3361 / ilmo.saneri(at)miessakit.fi
Timo Tikka: 050 511 3360 / timo.tikka(at)miessakit.fi
Hinta
300,00 €/250,00 € (Miessakit ry:n jäsenet)
Oikeudet muutoksiin pidätetään.
