Miessakkiopisto
Miessakit ry pitää huolta miesten elämää tukevien yksilöllisten, yhteisöllisten ja yhteiskunnallisten rakenteiden vahvistamisesta parantaakseen miesten kokonaisvaltaista hyvinvointia. Miessakit rakentaa valtakunnallista miesten keskinäisen sosiaalisen tuen verkostoa.
Vapaa sivistystyö tuottaa hyvinvointia, myös miehille. Kuitenkin kansanopistojen opiskelijoista yli 70 prosenttia on naisia. Oletuksenamme on, että meillä miehillä osallistumisessa painottuvat tekemisen motiivit, ainakin alkuvaiheessa. Aloituskynnys opintoihin voi olla matalampi, jos tarjolla on mahdollisuus kokeilla vuolemista tai miesteatteria. Samalla pääsee mukavaan porukkaan.
Hyvää tekevä toimiminen, oppiminen ja sosiaalinen yhdistyvät Miessakkiopistossa. Näiltä sivuilta löydät useita mahdollisuuksia yhdessä tekemiseen muiden miesten kanssa.
Alta löydät Miessakkiopiston kevään 2012 kalenterin. Kurssit toteutetaan, mikäli niihin on ilmoittautunut riittävä määrä osallistujia kaksi viikkoa ennen ensimmäistä suunniteltua tapaamiskertaa.
Miessakkiopiston kalenteri kevät 2012
| Kurssi | Aika | Paikka | Kurssimaksu |
| 17.1. - 8.5., 6 kertaa | Miessakit, Annankatu 16 B 28 | ei kurssimaksua | |
| 26.1. - 7.5., 5 kertaa | Sahan koulu, Puistotie 83 | ei kurssimaksua | |
| alkaa maaliskuussa, jatkuu syksyllä | Miessakit, Annankatu 16 B 28 | 40 e | |
| 16.3. ja 18.5. | Miessakit, Annankatu 16 B 28 | ei kurssimaksua | |
| pe -su 20. - 22.4. | Saaren retriittikoti, Lavia | 95 e | |
| ensimmäinen kerta to 22.3., jatkuu syksyllä | lajitutustumispaikat | 40 e | |
alkaa maaliskuussa, jatkuu syksyllä | lajitutustumispaikat | 40 e | |
| alkaa maaliskuussa, jatkuu syksyllä | lajitutustumispaikat | 40 e | |
| 20.3. alkaen, 10 kertaa | Asukas- ja kumppanuustalo Betania, Perämiehenkatu 13 | ei kurssimaksu | |
| 14.5. klo 10.00 -16.00 | Annankatu 16 B 28 | 65 e |
Ilmoittautumiset
Ilmoittautuminen kaikille kursseille viimeistään 14 päivää ennen alkamispäivää. Kurssi järjestetään vain, mikäli ilmoittautuneita on riittävä määrä.
Peruutusehdot
Lisätietoja antaa ja ilmoittautumisia vastaanottaa
Jarmo Holttinen
jarmo.holttinen@miessakit.fi
puh. 044 751 1338