Miessakit ry - miehiä tukevaa hyvinvointityötä vuodesta 1995
Missio
Miessakit ry pitää huolta miesten elämää tukevien yksilöllisten, yhteisöllisten ja yhteiskunnallisten rakenteiden vahvistamisesta parantaakseen miesten kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Visio
Miessakit ry tekee työtä sellaisen yhteiskunnan puolesta, jossa hyvinvointi vahvistuu miesten ja naisten erityislaaduista kumpuavan, sukupuolten välisen kunnioittavan kumppanuuskulttuurin kautta.
Miesten keskinäinen tukiverkosto - arjen voimavara
Miessakit ry rakentaa valtakunnallista miesten keskinäisen sosiaalisen tuen verkostoa. Tämän vapaaehtoisuuteen pohjautuvan toiminnan avulla miehet löytävät matalakynnyksistä, luontaiselta tuntuvaa ja luottamuksellista vertaistukea arjen erilaisten haasteiden kohtaamiseksi.
Mieserityinen osaaminen ammatillisena laatutekijänä
Miessakit ry kehittää ja toteuttaa miehille ja miesten kanssa työskenteleville kohdennettuja palveluja. Oleellisena perustana tarjotuille palveluille on ymmärrys siitä, mitä kunkin palvelutoiminnan osalta on kyettävä huomioimaan, jotta se tukisi miesten hyvinvoinnin lisääntymistä miehille ominaisimmista lähtökohdista.
Terävä näkijä - aikuinen rakentaja
Tulevaisuuden yhteiskunnassa miehet ja naiset kokevat itsensä arvokkaiksi ja uskaltavat voida hyvin sisäisistä tarpeistaan käsin. Miessakit ry tuo miesten tarpeet laajempaan tietoisuuteen, ylläpitää kuuntelevaa ja erilaisia näkökulmia kunnioittavaa keskustelukulttuuria, ja tuottaa yhteiskuntakehitystä ennakoivaa miesnäkökulmaista tietoutta.
Päätoimintamuodot:
Miesryhmätoiminta
Miesryhmätoiminnan tarkoituksena on koota miehiä ympäri maata pienryhmiin, joissa keskustellaan miehenä olemiseen liittyvistä kysymyksistä ja toinen toistaan peilinä käyttäen haetaan aineksia omaan henkiseen kasvuun.
Lyömätön Linja
Lyömätön Linja tarjoaa apua väkivaltaa läheisiään kohtaan käyttäneille miehille. Asiakkaaksi voi tulla varaamalla puhelimitse ajan yksilötapaamiseen.
Isyyden Tueksi
Isyyden Tueksi -projektin tarkoituksena on rakentaa laaja-alainen käytännön malli isyyden tukemiseksi nyky-yhteiskunnassa. Mallissa huomioidaan inhimilliset, sukupuolispesifit, ammatilliset, sekä työn ja perheen yhteensovittamiseen liittyvät isäerityishaasteet. Miehet tarvitsevat tukea oman isyyden vahvistamiseksi erityisesti ensimmäisen lapsen kohdalla jo raskausajasta alkaen.
Erosta Elossa
Erosta elossa tukee ja opastaa miehiä ero-ongelmien käsittelyssä ja niistä selviämisessä. Toiminnan avulla miehet saavat henkilökohtaista keskusteluapua, neuvontaa ja vertaistukea niihin lukuisiin kysymyksiin, joita herää parisuhteen uhatessa päättyä, varsinaisessa eroprosessissa ja ajassa eron jälkeen.
Vieraasta Veljeksi
Miessakit ry:n Vieraasta Veljeksi -projekti (ViVe) tukee maahanmuuttajien kotoutumista luomalla uusia kanssakäymisen ja yhteistoiminnan muotoja maahanmuuttajamiesten ja syntysuomalaismiesten välille.
Miestyön Osaamiskeskus
Miestyön Osaamiskeskus on kehittämis- ja koulutustoimintaan erikoistunut yksikkö, joka tutkii ja kehittää miesten kanssa tehtävää työtä ja vahvistaa eri toimijoiden osaamista tällä alalla. Toiminta perustuu miestyön ja mieserityisyyden tutkimukseen ja tästä saadun ymmärryksen välittämiseen järjestämällä koulutuksia, seminaareja ja luentoja.
Yhteiskunta
Miessakit ry on miesten avoin yhteenliittymä, jonka erityisenä tehtävänä on mahdollistaa eri tavoilla ajattelevien miesten yhteistä toimintaa. Järjestössä ollaan mukana yksilöinä ja kukin oman roolinsa edustajana. Järjestömme aktiivit osallistuvat julkiseen keskusteluun erilaisilla käytettävissä olevilla foorumeilla. Niitä voivat olla julkaisujen ohella myös muiden organisaatioiden järjestämät tilaisuudet ja tapahtumat, joissa halutaan käsitellä Miessakkien tehtävän kannalta tärkeitä kysymyksiä. Sekä omissa julkaisuissa että muualla käytettävissä puheenvuoroissa Miessakit ry:n jäsenet ja vastuunkantajat esittävät henkilökohtaisia näkemyksistä, joilla pyritään synnyttämään keskustelua ja sitä kautta vaikuttamaan.