Isätoiminta
Miessakit ry:n Isätoiminnan tarkoituksena on kehittää ja toteuttaa isyyden tukemiseen liittyviä koulutuksia ja tukirakenteita. Näiden toimintojen avulla miehille luodaan mahdollisuuksia osallistua isien omiin vertaistukiryhmiin yleisen kunnallisen synnytysvalmennuksen, tai omaehtoisen toiminnan yhteydessä, ja toisaalta kuntien ym. palveluntuottajien toimihenkilöt voivat erikoistua isyyden tukemiseen. Isävalmennustoiminta vastaa tarpeeseen, joka on noussut miesten merkittävästi kasvaneista mahdollisuuksista olla mukana lapsen syntymässä ja varhaiskasvatuksessa, ja siihen, että nykyaikaisessa perhevalmennuksessa on huomioitava myös isän erityislaatu tärkeänä osana perhekokonaisuutta.
Miessakit ry: toteuttaa tilauksesta seuraavia koulutuksia:
- Isyyden varhainen tukeminen
- Isäryhmien ohjaajien koulutus
- Lisäksi yhdistyksen kautta on mahdollista saada puhujia erilaisiin seminaareihin ja tilaisuuksiin.
Lisäksi Miessakit pystyy toteuttamaan kunnille ja järjestöille kokonaisvaltaisen palvelun isäryhmätoiminnan järjestämiseen liittyen.
Isätoiminnan järjestäminen ja sen sisällöt ovat yksilöllisesti sovittavissa palvelun hankkijan kanssa.
Palveluun sisältyy muun muassa seuraavat osa-alueet:
- Suunnittelupalaverit palvelun hankkijan kanssa
- Isyyden varhainen tukeminen -koulutus
- Alueellinen käynnistyskonsultaatio.
sekä jompikumpi seuraavista vaihtoehdoista:
- Isäryhmien ohjaajien koulutus organisaation työntekijöistä sekä tarpeen mukaan sovittu työnohjaus ryhmien ohjaajille.
- Infoillan järjestäminen miehille / perheille ja isäryhmien toteuttaminen Miessakit ry:n isätyöntekijöiden toimesta.
Alueellisen käynnistyskonsultaation tarkoituksena on käydä läpi ryhmän kokoamiseen ja alueellisiin erityiskysymyksiin liittyviä asioita. Tapaamisille sovitaan kesto ja määrä tarpeen mukaan.
Isäryhmätoiminnan organisointi
Erityisesti kunnille tarjottavan toiminnan suunnittelua tukeva kokonaisuus. Vastaavanlainen kokonaisuus toteutettiin Espoon kaupungin kanssa vuonna 2004. Tähän kokonaisuuteen voidaan liittää myös koulutus, työnohjaus ja alueelliset käynnistyskonsultaatiot.
Toteuttajat
Koulutukset toteuttavat käytännön tasolla Miessakit ry:n isätyöntekijät ja sopimuksellisella tasolla Miessakit ry:n hallintotyöntekijät.
Yhteystiedot:
Miessakit ry - LahtiVesijärvenkatu 20 B 23
15140 LAHTI
Ilmo Saneri050 511 3361
ilmo.saneri(at)miessakit.fi
Timo Tikka050 511 3360
timo.tikka(at)miessakit.fi
Perhevalmennuksen isäryhmä [PDF]