Erosta Elossa -työpaja 2011 - Uusia näkökulmia eron työstämiseen


Miessakit ry järjestää kaikille eroryhmissä olleille miehille mahdollisuuden jatkotyöskentelyyn. Työskentely tapahtuu viikonlopun mittaisessa "työpajassa" 10.-12.6.2011. Kurssilla kukin pääsee tutkimaan eroaan ja nykytilannettaan toiminnallisten harjoitusten ja keskustelujen avulla. Vaikka erostasi olisi jo pidempi aika, mutta jokin asia tai puoli erosta tuntuu edelleen hankalalta, niin voit tulla yhdessä toisten miesten kanssa tutkimaan, mikä asiassa mättää.

Paikaksi on varattu luonnonläheinen kurssipaikka Tampereen seudulta ja kun ajankohta on kesäkuinen viikonloppu, niin pääsemme myös nauttimaan paitsi toistemme hyvästä seurasta, myös alkukesän luonnosta, saunomisesta, järvestä ja talon maittavasta ruoasta.

 

Ryhmäläisten kokemuksia erotyöpajasta

Mitkä asiat työpajassa auttoi eniten?

"Opin tuntemaan itseäni paremmin työpajamenetelmin."
"Uuden toimintamallin luominen itselle."
"Muiden kokemuksista sai uutta näkökulmaa asioihin. Ohjaajien kanssa pystyi keskustelemaan vaikeistakin asioista."
 

Oliko toiminnallisia harjoituksia ja keskusteluja sopivassa suhteessa?

"Toiminnallisuus aktivoi sopivasti keskusteluistuntojen välillä"
"toiminnallisuus auttoi keskittymään."
"Luulisin tämän olevan makuasia; itse pidän enemmän keskusteluista, mutta toiminnalliset harjoitukset olivat jotain uutta ja estivät syrjään vetäytymistä."


Palautetta työpajan ohjaajista:

"Molemmat ohjaajat olivat täysillä mukana. Homma pysyi upeasti hanskassa, vaikka eivät johtaneet ylhäältä käsin"
"Erilaiset ihmiset, mutta kummallakin kokemusta omalla alallaan. Onnistuivat keskinäisessä yhteistyössä."

 

Tavoite:

Työpajassa keskustellaan ja prosessoidaan erokokemuksia erilaisin työtavoin. Työpajan tavoite on löytää uusia näkökulmia eron käsittelyyn ryhmän tuella. Työpajan ohjaajina toimivat toiminnallisten menetelmien ohjaaja Jarkko Suhonen ja erotyövastaava Jouni Linnankoski.

Työpaja on tarkoitettu kaikille Miessakkien eroryhmiin osallistuneille miehille.

Varaa mukaan kevyeen liikkumiseen soveltuvat vaatteet.

Kenelle:

Miessakit ry:n eroryhmän käynneille miehille. Kurssille otetaan 10 miestä ilmoittautumisjärjestyksessä.

Aika ja paikka:

10.-12.6.2011
Kivirannan kokous- ja juhlakeskus
Kivirannantie 5
33960 Pirkkala

Saapuminen:

Saapuminen mahdollista klo 16.00 alkaen
Saapumisohjeet: http://www.kiviranta.eu/yhteys.php

Ilmoittautuminen:

Sitovat kirjalliset ilmoittautumiset sähköpostitse  6.5. mennessä osoitteeseen
jouni.linnankoski(at)miessakit.fi 

Osallistumismaksu:

100€, sisältää majoituksen ja ruokailut

Peruutusehdot:

Mikäli ilmoittautuminen perutaan 6.5. mennessä, kuluja ei tule. Muutoin perimme koko osallistumismaksun.

Muuta tähdellistä:

Taukoja pidämme ohjelman lomassa tarpeen mukaan. Iltapäivätyöskentelyn lomassa päiväkahvit. Illalla saunomisen yhteydessä mahdollisuus makkaran grillaamiseen (omat makkarat mukaan). Saunasta pääsee uimaan, omat uikkarit mukaan. Talon puolesta tulee liinavaatteet. Kivirannalla ei ole anniskeluoikeuksia;  omat juomat sallittu.

Tiedustelut ohjaajilta:

Jarkko Suhonen 050-4045866 (sisältö ja menetelmät)
Jouni Linnankoski (Miessakit) 044-7511333

Ohjelma:

Perjantai

16.00 - 18.00 Saapuminen Kivirantaan

18.00 - 21.00 Työpajan aloitus

21.00 Iltapala, sauna ja vapaata illanviettoa 


Lauantai

8.00 - 9.00 Aamupala

9.00 - 12.30 Yhteistä työskentelyä

12.30 - 13.30 Lounas

13.30 - 19.00 Yhteistä työskentelyä

19.00 Päivällinen

21.00 Vapaata illanviettoa

Sunnuntai

8.00 - 9.00 Aamupala

9.00 - 12.30 Yhteistä työskentelyä

12.30 - 13.30 Lounas

13.30 - 15.00 Loppukeskustelu

 

powered by eMedia